Sari Tanus KD:n suorassa kyselytuntilähetyksessä: ”Lähde KD:n kuntavaaliehdokkaaksi – vielä muutama päivä aikaa ilmoittautua”

4.3.2021 klo 19:01 Politiikka Kristiina Kunnas

Valiokunnassa oli koronatartunta, joten kansanedustaja Sari Tanus osallistui KD:n suoraan kyselytuntilähetykseen kotitoimistolta Tampereelta. Politiikan kysymysten ja vastausten lomassa Tanus haastoi kyselytuntia seuraavat moneen kertaan mukaan Kristillisdemokraattien kuntavaaliehdokkaiksi.

Kansanedustaja, erikoislääkäri Sari Tanus vastasi suoran KD-Live -kyselytuntilähetyksen kysymyksiin tällä kertaa kodistaan. Hän on omaehtoisessa karanteenissa.

– Ensi viikkoon asti olen poissa ihmisten ilmoilta, mutta onneksi on nämä digimahdollisuudet, Tanus kiitteli.

– Yhdessä valiokunnassa oli koronatartunta – joten meidät muut laitettiin karanteeniin. Eduskunnassa on korotettu varovaisuus, joten piti ajella kotikonttoriin. Aamusta aikaisesta myöhään iltaan täyttyvät työpäivät täälläkin. Onneksi testi on ollut negatiivinen.

Koronatilanne on Tanuksen mukaan huolestuttava.

– Nyt meillä on jo kolmatta aaltoa. Ihmiset ovat väsyneitä pitämään rajoituksia, välimatkaa ja maskeja. Toimet eivät syksyllä riittäneet, emmekä saaneet nujerrettua virusta.

Nyt yhä nuorempi väki on sairastunut ja saanut taudin vakavaa muotoa.

– Toivon mukaan saamme seuraavan kolmen viikon aikana tartunnat kääntymään laskuun.

Haluaisin alleviivata, että meistä jokaisen pitäisi toimia niin, että jos tietämättämme kantaisimme virusta, emme vahingossakaan tartuttaisi ketään – ja jotta emme saisi sitä keneltäkään.

– Haluaisin alleviivata, että meistä jokaisen pitäisi toimia niin, että jos tietämättämme kantaisimme virusta, emme vahingossakaan tartuttaisi ketään – ja jotta emme saisi sitä keneltäkään.

Voidaanko vaalit järjestää koronaturvallisesti?

– KD ei sitä yksin voi päättää. Linjaus on ollut toistaiseksi niin, että vaalit järjestetään. On siinä haastetta. Jos lockdown vie käyrät alas, niin varovaisuutta noudattaen voitaisiin vaalit pitää.

– Tarvitsemme ehdokkaita – lähtekää rohkeasti ehdokkaiksi, rintamaan mukaan!

Mitä mieltä Sari Tanus on ulkonaliikkumiskiellosta?

– Meillä on harvaanasuttu maa – meillä on eri tilanne kuin joissakin Euroopan miljoonakaupungeissa.

– Meillä ulkonaliikkumiskielto olisi äärimmäinen keino.

– Muistetaan kuitenkin kaikkialla liikkuessamme, ulkonakin, koronaturvallisuus!

Etätyöt tulivat myös eduskuntatyöhön. Digiloikka mahdollisti etätyön koronapandemiassa monille aloille.

Sari Tanus kertoi kyselytunnilla siitä, että kirkkosalit herättävät nykyään ristiriitaa. Ne toimisivat hyvin esimerkiksi koulujen juhlapaikkoina. Osa ihmisistä kuitenkin ajattelee, että kirkkosalissa käyminen merkitsee uskonnon harjoittamista, ja olisi valmis kieltämään koulun juhlien järjestämisen niissä.

– Perinteiset, hyvin tiiviisti kulttuuriin liittyvät asiat eivät enää ole itsestäänselviä, Tanus muistutti.

– Niiden puolustamista ja esillä pitämistä tarvitaan. On vielä muutama päivä aikaa lähteä Kristillisdemokraattien ehdokkaaksi kevään kuntavaaleissa – tulkaa mukaan! Tanus kannusti.

Tanus puhui kyselytunnilla myös syntymättömän ihmisen arvosta ja oikeudesta elämään.

– Myös sikiöillä, pienillä kohdussa kasvavilla yksilöillä, on oikeus elämään. Näkisin kyllä, että ei ehkä olla loppuun asti ajateltu kaikissa eduskunnassa käydyissä puheissa, kuinka ristiriitaisia ne ovat.

Hän otti kantaa myös translakiin.

– Translaissa pohdin, että kulkeeko kärjessä ideologia vai nuoresta huolehtiminen. Jos sukupuolesta tulee ilmoitettava asia, niin ei se enää palvele lapsen ja nuoren terveyttä ja hyvinvointia.

Nuorten pahoinvointi on lisääntynyt, ja se herättää paljon huolta. Nuorten huumeidenkäyttö on sekin listääntynyt. Mitä voitaisiin tehdä paremmin?

– Nuoret ovat paitsi meidän tulevaisuus myös erittäin tärkeä osa tätä päivää. Meillä ei ole varaa menettää ainuttakaan nuorta, Tanus totesi.

Nuori hakee helpotusta päihteistä. Meidän on voitava puuttua yksinäisyyteen, syrjäytymiseen ja huumeongelmaan.

– Riittävän aikaisessa vaiheessa on saatava tukea perheille, lapsille ja nuorille. Tarvitaan kodin ja arjen taitoja, ja tarvitaan myös riittävästi toimeentuloa.

– Nuori hakee helpotusta päihteistä. Meidän on voitava puuttua yksinäisyyteen, syrjäytymiseen ja huumeongelmaan.

Nyt keskitytään korona-asioihin eduskunnassa. Kansalaisaloitteet tuntuvat joutuvan odottamaan.

– Tämä maaliskuu on eduskunnassa on poikkeustilaan ja valmiuslakeihin keskittyvää aikaa.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä vastustaa ankarasti EU:n elpymispakettia.

– Se olisi viemässä EU:ta sellaiseen suuntaan, johon Suomen kansalta ei ole saatu mandaattia.

Tanus vaati ripeitä toimia hallitukselta niille aloille, jotka ovat kärsineet koronasta, mutta jääneet vaille tukea.

Tanus vaati ripeitä toimia hallitukselta niille aloille, jotka ovat kärsineet koronasta, mutta jääneet vaille tukea.

– Kulttuurialalla on ollut iso merkitys Suomen kriisitilanteissa – nyt ala on unohdettu.

Tampereella on tyrmistytty sote-esityksestä, joka vaikuttaisi kaupungissa toimivien maineikkaiden Taysiin kuuluvien sydänsairaalan ja keinonivelsairaala Coxan toimintaan.

– Tästä asiasta on todettava, että tamperelainen pääministeri Marin ja hänen puolueensa ajavat tässä ikään kuin kaksilla rattailla. Hallitus ei ole muuttanut esitystä niin, että se vaikuttaisi sydänsairaalan ja Coxan tulevaisuuteen.

Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Sari Tanukselta haluttiin tiedustella, onko hän mukana Tampereen pormestari-kisassa.

– Kyselyjä on tullut, ja lähiaikoina palataan tähän asiaan. Mielenkiintoinen kysymys, ja siitä kyllä käydään keskustelu, Tanus vastasi.

Tanukselta kysyttiin, pitäisikö Kristillisdemokraattien ajaa ympäristöasioita aktiivisemmin.

– Olen sitä mieltä, että niiden tärkeys on ollut kautta aikain puoluessamme mukana, mutta ehkä emme ole puhuneet niistä riittävästi, Tanus totesi.

– Meillä on paljon opittavaa luonnosta ja ympäristöstämme.

Miten meidän perheemme ja lähiyhteisö jaksavat? Jos ne voivat hyvin, se vaikuttaa koko yhteiskuntaan.

Miksi kannattaisi lähteä KD-kuntavaaliehdokkaaksi?

– Jos meillä on nämä perusperiaatteet kunnossa: jakamaton ihmisarvo, ainutkertainen ihminen. Perheet ja lähiyhteisöt: Miten meidän perheemme ja lähiyhteisö jaksavat? Jos ne voivat hyvin, se vaikuttaa koko yhteiskuntaan.

– Sosiaalinen markkinatalous – on löydettävä potentiaalit jokaisesta ihmisestä, mutta samalla autettava apua tarvitsevaa.

– Olemme kautta vuosikymmenten pyrkineet tekemään hyvää yhteistyötä muitten kanssa, toista kunnioittaen. Tällaiseen kannattaa lähteä mukaan, tuo oma panoksesi! Uskoisin, että juuri sinulla on paljon annettavaa, Tanus kannusti.

– Kukaan ei yksin pärjää, vaan se on hyvää yhteistyötä!

 

Voit katsoa Live-kyselytunnin jälkikäteen!

Mistä kaikesta muusta kansanedustaja ja Tampereen kaupunginvaltuutettu Sari Tanus puhui ja mihin kysymyksiin vastasi Kristillisdemokraattien Facebook-Live -kyselytunnilla? Katso täältä

KD-Live-kyselytunnit tuottaa ja isännöi puoluesihteeri Asmo Maanselkä. Kyselytunnit nyt joka torstai, eli seuraavaksi on KD:n kansanedustaja vastaamassa torstaina 11. maaliskuuta klo 17–18.

Haluatko KD:n kuntavaaliehdokkaaksi?

Täytä hakemus kotisivuilla kd.fi

Hakemuksen löydät täältä

 

Ylös