Ella-Maria Tuomela, KD-ehdokas Salossa: ”Haluan päästä osallistumaan ja vaikuttamaan päätöksentekoon”

21.3.2021 klo 18:43 Henkilöt Kristiina Kunnas

Salon seudun Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Ella-Maria Tuomela haluaa tehdä nimeään tunnetuksi ja päästä luottamustoimeen.
– Tavoitteena on avoin, läpinäkyvä, reilu ja rehellinen päätöksentekokulttuuri, sosionomi-sairaanhoitajaopiskelija ja neljän tyttären äiti sanoo.

Salolainen Ella-Maria Tuomela on paikallisosaston toiminnassa jo reilut viisi vuotta. Salon seudun Kristillisdemokraattien puheenjohtajana hän on ollut toista vuotta.

– Viime kuntavaaleissa olin mukana lähinnä nimenä listalla, koska oma elämäntilanne ei silloin antanut myöden panostaa vaalityöhön. Nyt on toisin, Tuomela sanoo.

– Oma näkemys ja kokemus kuntapolitiikasta on kasvanut näinä vuosina paljon. Olen päässyt näkemään enemmän valtuuston ja hallituksen työskentelyä, vaikken valtuutettuna tai lautakunnan jäsenenä olekaan.

– Tämä on vaikuttanut siihen, että haluaisin päästä nykyistä enemmän osallistumaan ja vaikuttamaan oman kunnan asioiden hoitoon ja päätöksentekoon, Tuomela toteaa.

Ensimmäinen tavoite on toki tehdä omaa nimeä tunnetuksia, saada ääniä ja tulla valituksi johonkin luottamuspaikkaan.

– Valtuustokaudella tärkeimpänä näen avoimen, läpinäkyvän, reilun ja rehellisen päätöksentekokulttuurin sekä yhteistyön tekemisen toisten valtuustoryhmien ja valtuutettujen kanssa.

Neljän tyttären äitinä, opiskelijana ja lähihoitajana hän pitää tärkeinä teemoinaan perhemyönteisyyttä, ennaltaehkäiseviä sote- ja opetusalan palveluja sekä päätöksentekoa, joka arvioi vaikutukset kuntalaisiin.

Haluan olla lisäämässä Salon vetovoimaa sekä uusien asukkaiden että yritysten silmissä.

– Haluan olla lisäämässä Salon vetovoimaa sekä uusien asukkaiden että yritysten silmissä.

– Maantieteellisesti hyvin laaja Salo pitää huomioida kokonaisuudessaan päätöksissä eikä keskittyä vain ydinkeskustan tai vanhojen kuntakeskusten ytimien palveluihin, Ella-Maria Tuomela vaatii.

– Vaikka kunnan talous on tiukka, en halua liiaksi karsittavan esimerkiksi kouluverkosta tai varhaiskasvatuksen palveluista.

Korona on lisännyt etenkin lasten ja nuorten pahoinvointia.

– Rajoitukset ovat pikittyneet ja pahoinvointi kasvanut. Ehkäisevät palvelut eivät tavoita kaikkia tarvitsevia.

Ella-Maria Tuomela, KD-ehdokas Salossa:

• 34-vuotias
• sosionomi-sairaanhoitajaopiskelija, lähihoitaja
• perheessä aviomies ja neljä tytärtä (13-, 9-, 7- ja 1,5-vuotiaat)
• KD:n Salon seudun paikallisosaston puheenjohtaja
• KD Varsinais-Suomen piirihallituksen jäsen
• Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry, liittovaltuuston opiskelijajäsen
• Talentian työelämätoimikunta, opiskelijoiden varajäsen; Talentian varhaiskasvatustyöryhmä, opiskelijajäsen
• Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry, varapuheenjohtaja ja työtaisteluvastaava
• Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden opiskelijayhdistys Tasokas ry, hallituksen varajäsen
Ylös