Lapinlahdella samasta perheestä neljä ehdokasta – Tissarin perheen kolme sukupolvea KD:n listalla

14.5.2021 klo 11:38 Politiikka Kristiina Kunnas

Kolme sukupolvea Tissarin perheestä innostui lähtemään ehdolle Lapinlahdella. – Ja sukurasite ulottuu tätäkin pidemmälle, Aki Tissari kertoo.

Aki Tissari kertoo miettineensä ehdokkaaksi lähtemistä jo aiemmin.

– Mutta silloin tuntui, ettei aika riitä luottamustoimen hoitamiseen. Varsinkin kun lapset olivat vielä pieniä.

Nyt Akin kanssa vaalikentällä on myös perheen esikoinen, 18-vuotias Mikael Tissari.

– Muut lapset täyttävät tänä vuonna 9, 11, 14 ja 16.

– Nyt on sopiva aika lähteä mukaan.

Tissari työskentelee naapurikaupungin viranhaltijana rakennusvalvonnassa.

– Kollega innosti lähtemään mukaan kuntapolitiikkaan. Hän ei ottanut sen enempää kantaa puolueeseen.

– Minulle kuitenkin KD:n lista oli luonteva valinta arvojen ja tavoitteiden suhteen. Lisäksi sukulaisia ja tuttavia oli jo listalla.

Minulle KD:n lista oli luonteva valinta arvojen ja tavoitteiden suhteen. Lisäksi sukulaisia ja tuttavia oli jo listalla. – Aki Tissari

Kolme sukupolvea Tissareita kampanjoi nyt Lapinlahden kunnanvaltuustoon. Akin äiti Anne Tissari, isä Jaakko Tissari sekä oma poika Mikael.

–  Mutta sukurasite KD:ssa on vielä nykyisiä sukupolvia pidemmälle, kun Emilia-mummoni on jo ollut mukana.

Emilia Salo oli aktiivisesti Kristillisdemokraateissa etenkin vuosituhannen alkuvuosina, eläkkeelle jäätyään.

Anne Tissari on tämän valtuustokauden varavaltuutettu. Kaksi edellistä kautta eli vuodet 2009–2017 hän istui kunnanvaltuustossa. Aki, Jaakko ja Mikael Tissari ovat sitoutumattomina ehdokkaina KD:n listalla.

Kristillisdemokraattien vaalislogan on Koko maa mukana. Lapinlahden KD:llä on lisäksi teema, joka on Aki Tissarille todella läheinen: Pidetään jokainen lapsi ja nuori mukana.

– Se on minulle tärkein tavoite niin omien lapsien kanssa kuin myös vapaaehtoistyössäni seurakuntamme Jees-kerhossa.

– Lapsien huomioiminen päätöksenteossa on tärkeää siten, että kouluilla ja varhaiskasvatuksessa olisi riittävät resurssit. Pohjaa lasten ja nuorten elämälle rakennetaan kuitenkin juuri nyt.

Aki Tissari on tyytyväinen siitä, että Lapinlahdella on hienoa yhteistyötä kolmannella sektorilla, yli seurakunta- ja järjestökentän, mutta myös kunnan kanssa.

– Eikä yhteistyö jää pelkästään tapahtumiin, vaan esimerkiksi nuorisotyössä toimitaan seurakuntien ja kunnan työntekijöiden kesken, Tissari kertoo.

Aki Tissari, ehdolla Lapinlahden valtuustoon

• 39-vuotias
• rakennusvalvontainsinööri, RI AMK
• asuu Lapinlahden kirkonkylässä perheensä kanssa
• vaimo ja viisi lasta
• Lapinlahden helluntaiseurakunnan vanhimmiston jäsen
• vaalislogan: Lujalle pohjalle rakentaen
• harrastaa vapaaehtoistyötä alakoululaisten kerhossa, remontteja, kalusteiden valmistusta ja leivontaa
• vaalinumero 29

Aki Tissari kertoo, että sukurasitetta Kristillisdemokraattien politiikkaan on vieläkin pidemmälle kuin näiden vaalien kolmen sukupolven ehdokkaat. – Myös Emilia-mummoni on ollut mukana politiikassa. (Vaalinumero 29)

Mikael Tissari on 18-vuotias opiskelija ja Aki Tissarin perheen esikoinen. (Vaalinumero 32)

Anne Tissari on nyt varavaltuutettu, mutta istui varsinaisena valtuutettuna Lapinlahden valtuustossa kaksi edellistä kautta 2009–2017. (Vaalinumero 30)

Jaakko Tissari on Aki Tissarin isä, Anne Tissarin aviomies ja Mikael Tissarin isoisä. (Vaalinumero 31)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ylös