Viikon KD-valtuutettu Kristiina Hellstrand, Pietarsaari: Positiivinen visionääri panostaa koulutukseen

31.5.2021 klo 16:30 Viikon valtuutettu Kristiina Kunnas

Rehtori Kristiina Hellstrand pyrkii jatkokaudelle Pietarsaaressa.

Kristiina Hellstrand on saanut olla luomassa Pietarsaareen kaksikielistä Kielikylpykoulua eli Språkbadsskolania.

– Lapset ja opettaminen sekä kaksikielisyys ovat minulle sydämen asioita, rehtori Hellstrand kertoo.

Hänen äidinkielensä on suomi, mutta elämä on muuttunut kaksikieliseksi. ”Mitt modersmål är finska men härefter lever jag mitt liv på två språk.”

Hellstrand toimi alkuun luokanopettajana, mutta on ollut rehtorina jo pian 20 vuotta. Hän kuvailee olevansa positiivinen visionääri.

– Kaupunkimme kaksikielisyyden kehittäminen on ollut minun urani, hän vakuuttaa.

Hän on kotoisin suomenkielisestä Kokkolasta.

– Aivan alusta lähtien elämäntehtäväkseni tuli kaksikelisyyden kehittäminen. Mieheni on suomenruotsalainen ja lapsistamme tuli kaksikielisiä, Hellstrand kertoo.

Aivan alusta lähtien elämäntehtäväkseni tuli kaksikelisyyden kehittäminen. Mieheni on suomenruotsalainen ja lapsistamme tuli kaksikielisiä.

– Tärkeitä teemojani kuntavaaleissa ovat koulutukseen panostaminen, lapsiperheiden hyvinvointi sekä kotikaupungin kasvuedellytykset.

Hän viettää vapaa-aikaansa mieluiten lasten ja lastenlasten kanssa sekä tapaamalla sukulaisia ja ystäviä. Hän ja aviomies Kurt Hellstrand pyrkivät kumpikin jatkokaudelle Pietarsaaren kaupunginvaltuustossa.

– Mieheni kanssa tykkäämme olla luonnossa. Israelin matkat ja matkat asuntovaunulla Lappiin sekä Norjaan ovat aina toivelistalla.

– Osallistuminen yhteiskunnallisiin tehtäviin ja eri luottamustoimet KD:ssä ovat minulle mieluisia, Kristiina Hellstrand toteaa.

Viikon KD-valtuutettu Kristiina Hellstrand, KD-ehdokas Pietarsaaressa numerolla 27

• rehtori, kasvatustieteen maisteri
• aviomies Kurt Hellstrand; myös ehdokkaana
• neljä aikuista tytärtä, viisi lastenlasta
• Pietarsaaren paikallisosaston varapuheenjohtaja
• harrastaa luontoa, matkailua

 

– Koulumme tilat ovat joustavat. Voimme ottaa huomioon yksittäisten oppilaiden tarpeet oppimisen kannalta. Tulevaisuuden opiskelijoiden odotukset edellyttävät uudenlaista opetusta, sanoo viime vuonna valmistuneen uuden Kielikylpykoulun-Språkbadskolanin rehtori Kristiina Hellstrand.

 

 

 

Ylös