Valtionvelka hipoo vuoden lopussa 140 miljardia – Peter Östman vaatii työllisyystoimia julkisen talouden vahvistamiseksi
2.6.2021 klo 17:34 Eduskunta Samuli Rissanen
Peter Östman peräänkuuluttaa vastuullista ja kestävää talouspolitiikkaa, ja odottaa julkisen talouden vahvistamiseksi hallitukselta todellisia työllisyystoimia.
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman muistuttaa, että kolmannen lisätalousarvion myötä valtionvelka kasvaa 15 miljardilla ja nousee vuoden lopussa liki 140 miljardiin.
Östman muistutti lisätalousarviota koskevassa keskustelussa, että kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä peräänkuuluttaa vastuullista ja kestävää talouspolitiikkaa, ja julkisen talouden vahvistamiseksi hallitukselta odotetaan todellisia työllisyystoimia.
Julkisen talouden vahvistamiseksi hallitukselta odotetaan todellisia työllisyystoimia.
– Siis todellisia työllisyystoimia. Ensinnäkin vientiyritysten kilpailukyvystä tulisi pitää huolta paremmin kuin nyt. Toiseksi työnteon kannustimia pitää parantaa niin, että työn vastaanottaminen on aina kannattavaa.
– Ja työmarkkinoille tarvitaan lisää joustoa ja paikallista sopimista. Arvoisa valtiovarainministeri ja arvoisa hallitus, missä viipyvät nämä toimet, Östman kysyi.
Tuore valtiovarainministeri Annika Saarikko korosti, että kehyksiin tehtävä ylitys on tilapäinen, mikä koskee tätä ja tulevia vuosia. Hallituksella on hänen mukaansa uskottava suunnitelma paluusta normaaliin aikaan.
Saarikko muistutti, että velan suhde bruttokansantuotteeseen vakautuu jo vuosikymmenen puoliväliin mennessä, ei vasta vuosikymmenen loppupuolella, kuten pahimmillaan pelättiin.
– Nämä seikat nostan esiin siksi, että kyllä, joka ikisen yksittäisenkin lisätalousarvion kohdalla on pohdittava, millaisen yleiskuvan se antaa talouspolitiikastamme. Tämä on koronakorotuksia sisältävä poikkeusaikojen lisätalousarvio, ja tarkoitin, kun sanoin, että toivottavasti se sellaiseksi viimeiseksi luonteeltaan jää.