Äänekosken KD-ehdokas Jari Hietasaari: ”Kaupungin muistettava yhteistyön tärkeys kolmannen sektorin kanssa”

9.6.2021 klo 14:37 Henkilöt Kristiina Kunnas

Jari Hietasaari on vapaaehtoistyössä Suolahden ViaDiassa. – Kolmannen sektorin niin sanottu matalan kynnyksien paikkojen tekemä vapaaehtoistyö on merkittäviä elinvoimatekijöitä, Hietasaari muistuttaa.

Jari Hietasaari on sitoutumaton ehdokas Äänekosken Kristillisdemokraattien listalla.

Hietasaari on Suolahdessa asuva 60-vuotias merkonomi.

– Olen työskennellyt monissa tehtävissä, esimerkiksi postinkantajana, rakennusapumiehenä, va-ohjaajana kehitysvammaisille, polkupyörän kokoojana sekä vanerityöntekijänä.

– Olen myös tehnyt nuoriso-ohjaajan ja koulunkäyntiavustajan töitä, Hietasaari kertoo.

Hän tekee vapaaehtoistyötä Suolahden Vapaaseurakunnassa ja ViaDia Suolahti ry:ssä.

– Uskonnon- ja mielipiteen- ja sanan- ja liikkumisenvapaus ovat minulle tärkeitä. En kannata vastakkaisen mielipiteen kertojan tai hänen ajatustensa leimaamista, Hietasaari sanoo.

Hän pyrkii rakentavaan keskusteluun kaikkien kanssa yhteisen kaupunkimme yhteisten asioitten viemiseksi mahdollisimman parhaaseen suuntaan.

– Yksinäisyyden ja syrjäytymisen estämiseksi olisi hyvä tehdä jotain. Kolmannen sektorin niin sanotun matalan kynnyksien paikkojen tekemä vapaaehtoistyö on merkittäviä elinvoimatekijöitä, Hietasaari muistuttaa.

Ihmisten hyvinvointi luo elinvoimaisuutta paikkakunnalle.

– Kolmannen sektorin toiminta ehkäisee yksinäisyyden ja syrjäytymisen tunnetta ja lisää hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden kokemusta. Ihmisten hyvinvointi luo elinvoimaisuutta paikkakunnalle. Kaupungin olisi hyvä muistaa yhteistyön tärkeys kolmannen sektorin kanssa.

Häntä huolettaa keskustelukulttuuri.

–  Toivoisin, että voitaisiin kunnioittaa toisia.

Hän on huolissaan vanhustenhoidon tilanteessa niin kotihoidossa kuin hoitopaikoissakin.

– Hoitajien jaksaminen huolettaa myös. Heidän arvokasta työtään pitäisi arvostaa enemmän.

–  Nuorten ongelmat tuntuvat lisääntyneen. Huumeongelmat ovat myös yksi huolenaiheeni, Hietasaari listaa.

Jari Hietasaari, Äänekosken KD-listan sitoutumaton ehdokas numerolla 16

• 60-vuotias
• asuu Äänekosken Suolahdessa
• merkonomi
• kolme aikuista lasta, yksi lapsenlapsi
• vapaaehtoistyössä ViaDia Suolahti ry:ssä ja sen taustayhteisössä Suolahden vapaaseurakunnassa

– Yksinäisyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi on tehtävä jotain, vaatii Äänekosken sitoutumaton KD-ehdokas Jari Hietasaari.

Ylös