Helsingin KD:n ja Sinisten valtuustoryhmä teki ryhmäaloitteen koronan jälkeisestä kiitoskuukaudesta – ”Kulttuuri- ja liikuntapalveluita edullisesti, jopa ilmaiseksi”

29.6.2021 klo 21:54 KD toimii Kristiina Kunnas

Helsingin Kristillisdemokraattien ja Sinisten valtuustoryhmä ehdottaa kaupungin järjestämäksi kiitoskuukautta, jonka aikana kaupunki tarjoaisi kulttuuri- ja liikuntapalveluitaan huomattavan edullisesti tai jopa ilmaiseksi. – Kulttuurin ja liikunnan aarteet voitaisiin näin löytää pysyvästi, Mika Ebeling muistuttaa.

– Ehdotamme, että terveysviranomaisten pitäessä tilannetta riittävän turvallisena, Helsingin kaupunki järjestää kiitoskuukauden, jonka aikana kaupunki tarjoaisi kulttuuri- ja liikuntapalveluitaan huomattavan edullisesti, osin jopa ilmaiseksi, ryhmäaloitteessa sanotaan.

– Mukaan pitää ottaa myös muut kuin kaupungin omat kulttuuri- ja liikuntatoimijat, joilta kaupunki ostaisi palveluita kuntalaisia varten kiitoskuukauden ajaksi.

– Tavoitteena olisi saada elämä viriämään kaupungissa täyteen liekkiinsä, Kristillisdemokraattien ja Sinisten yhteinen valtuustoryhmä perustelee.

Koska kokemus kriisistä on ollut yhteinen, on myös perusteltua, että jätämme kriisin yhteisesti taaksemme. On hyvä, jos kykenemme samalla aktivoimaan niitä toimialoja, jotka koronakriisin tähden ovat olleet erityisen ahtaalla.

Ryhmäaloite muistuttaa, kuinka poikkeuksellista aikaa nyt on eletty. Valtuustoryhmä jätti aloitteensa juhannuksen alla 23. kesäkuuta.

– Koronapandemia on koetellut yhteiskuntaamme ja eristänyt meitä toisistamme.

– Koska kokemus kriisistä on ollut yhteinen, on myös perusteltua, että jätämme kriisin yhteisesti taaksemme. On hyvä, jos kykenemme samalla aktivoimaan niitä toimialoja, jotka koronakriisin tähden ovat olleet erityisen ahtaalla, valtuustoryhmän puheenjohtaja Mika Ebeling toteaa.

Kiitoskuukauden keskeinen sanoma olisi ryhmäaloitteen mukaan se, että yhdessä selvisimme ja nyt on aika jälleen löytää kulttuuri- ja liikuntapalvelut.

– Parhaassa tapauksessa tämä kiitoskuukausi voi muodostua yhteiseksi kansanjuhlaksi, jonka yhteydessä moni löytää kulttuurin ja liikunnan aarteet pysyvästikin.

– Samalla pitäisimme hyvänä, jos muutkin toimijat voisivat valitsemallaan tavalla liittyä tähän kansanjuhlaan.

 

Ylös