Kristillisdemokraattien nuorisojärjestö täytti juhlavasti 50 vuotta. Ravintola Kappelin kellariin kokoontui kuitenkin vain terveysturvallinen joukko, noin 40 henkilöä.

– Emme voineet juhlia niin isolla joukolla kuin olisimme halunneet, kertoo puheenjohtaja Annika Lyytikäinen, joka piti illallisen avajaispuheen.

Kansanedustaja, KD:n 1. varapuheenjohtaja Peter Östman toi puolueen tervehdyksen ja oli toinen pääpuhujista.

– Kristillisdemokraatteihin on viime aikoina loikannut väkeä eri puolueista. Yhteisenä syynä useimmilla on kokemus siitä, että edellinen puolue on ajautunut niin kauas tavallisista suomalaisista ja kristillisistä perusarvoista, että toiminta on alkanut tuntua vieraalta.

– Sitä mukaa kun muut puolueet yhä enemmän irtisanoutuvat niistä yksinkertaisista perusasioista, joiden varassa Suomi rakennettiin, sitä enemmän KD erottuu muista. Jos muut muuttuvat ja menevät virran mukana, niin erottua voi jo sillä, että ei lähde korjaamaan sitä, mikä ei ole rikki, Östman sanoi.

Hän sanoi iloitsevansa KD Nuorten rohkeudesta olla visionäärisiä.

– Olen monessa vaiheessa – vähän kateellisena – katsonut nuorisojärjestön touhuja, intoa, rohkeita projekteja ja yhdessä tekemisen meininkiä, sekä kykyä tehdä rohkeita avauksia.

Mukana juhlimassa oli myös muutamia ”nuorista eläkkeelle jääneitä”, kuten 1990-luvulla puolueen nuorissa toiminut Merja Eräpolku järjestön alumneja nimitti.

– Olemme kaikki vähän maailmanparantajasieluja ja haluamme muuttaa yhteiskuntaa paremmaksi. Usein käy niin, että aika nuorisojärjestössä muuttaa meitä itseämme, totesi tiedottaja-toimittaja Eräpolku muistelupuheenvuorossaan omakohtaisin esimerkein.

– Kannustan teitä siihen, että ette katoa nuorisojärjestövaiheen jälkeen. Tulkaa tekin puolueessa toimiviksi ’ukoiksi ja akoiksi’.

Yksi emerituspuheenjohtajista on nykyinen puoluesihteeri Asmo Maanselkä, joka haastoi nuorisojärjestöä raivaamaan KD:lle ideologista elintilaa poliittisessa kentässä ja löytämään kristillisdemokraattien vision muuttuvassa arvoilmastossa.

Annika Lyytikäinen muistutti hienossa puheessaan, että pitää – aiemman puheenjohtajan Mikael Viitalan neuvon mukaan – nähdä pidemmälle kuin kahteen vuoteen.

– Sokaistumme helposti katsomaan toimintaamme vain oman nenänvarren matkan päähän, katsomatta sen koommin, mitä edeltäjämme ovat tehneet ja mitä jätämme seuraajille jälkeemme. Viitalan neuvosta voimme sekä inspiroitua että ottaa opiksemme.

Näin upeassa järjestössä ei ole kyse siitä, mitä me saamme järjestölle tai itsellemme aikaan muutaman vuoden aktiiviuran aikana, vaan ennen kaikkea siitä, mitä pitkäkestoisesti rakennamme tulevien vuosikymmenten varalle. – KD Nuorten puheenjohtaja Annika Lyytikäinen

– Näin upeassa järjestössä ei ole kyse siitä, mitä me saamme järjestölle tai itsellemme aikaan muutaman vuoden aktiiviuran aikana, vaan ennen kaikkea siitä, mitä pitkäkestoisesti rakennamme tulevien vuosikymmenten varalle, Lyytikäinen muistutti.

Puheenjohtaja Lyytikäinen ja pääsihteerinä kesään asti toiminut Viljami Haavisto olivat koonneet KD Nuorten 50-vuotisen historiikin.

Juhlassa kiitettiin pääsihteerin tehtävän jättänyttä, TPS:n leipiin Turkuun siirtyvää Haavistoa. Ensimmäistä kertaa jaetut kultaiset ansiomerkki-pinssit, jotia koristaa KD Nuorten logo, saivat perustajajäsen Leena Juvonen, eri tehtävissä toiminut Merja Eräpolku sekä entiset puheenjohtajat Mika Ebeling, Asmo Maanselkä ja Aki Ruotsala.

Tärkeä kahvikuppi

Kahvikuppi nousi puheenaiheeksi KD Nuorten juhlaillallisella. Annika Lyytikäinen kertoi tarinan tammikuulta 1971, historiallisesta hetkestä.

– Helsinkiläisessä opiskelija-asunnossa valmistauduttiin jännittyneinä illaksi sovittuun kokoukseen. Nuori, vastavalmistunut valtiotieteen maisteri Leena Juvonen asetteli iltaa varten ostettuja uusia ja kauniita sinikukkasin koristettuja kahvikuppeja odottamaan vieraita, Lyytikäinen kuvaili.

Leenan ja hänen opiskelevien sisartensa talous oli vielä niin puutteellinen, ettei edes kahvikuppeja olisi ollut riittävästi, joten kaupoilla oli käytävä.

Arvokas tilaisuus vaatisi arvoisensa kattauksen.

– Arvokas tilaisuus vaatisi arvoisensa kattauksen. Leena tarkisti vielä almanakasta, että päivä oli varmasti oikea. Kyllä, 25. tammikuuta 1971, vaikka sateinen ja leuto ilma ei talvea muistuttanutkaan. Päivän Leena oli kirjoittanut muistiin heti kun oli lopettanut puhelun opiskelutoverinsa Paula Ranssin kanssa.

– Pian ovikello jo soi ja paikalle saapuivat Lauri Melamies, Ilkka Holopainen ja Paavo Ahonen. Jännittyneen innostunut tunnelma purkautui puheensolinaksi ja ajatukset lentelivät vauhdikkaasti.

Kokouksen päätyttyä Leena sulki ulko-oven vieraiden perässä ja istui pöydän ääreen kokoamaan kokouksen papereita. Johtokuntaan ja järjestön sihteeriksi valittu Leena mietti illan tapahtumia. Hän oli hämmentynyt ja paperien paino tuntui suurena vastuun painona hartioilla. Näin tuli perustettua Suomen Kristillisen Liiton Nuoret.