Pirkka Aalto ja seitsemän muuta ehdolla KD:n varapuheenjohtajaksi – Valinnat tänään etäpuoluekokouksessa

27.8.2021 klo 13:16 Politiikka Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattien puoluekokouksen striimaus alkaa KD:n Facebook-sivulla iltapäiväkolmelta. Kokous käynnistyy virallisesti klo 16. Varapuheenjohtajistoon valitaan kolme henkilöä illan aikana.

Varapuheenjohtajaksi hakee yhteensä kahdeksan KD-poliitikkoa. Kolme heistä päätyy puheenjohtaja Sari Essayah’n tiimiksi, puoluekokousedustajien äänestystuloksen mukaan.

Ainoa jatkokaudelle pyrkijä on kansanedustaja ja KD:n 1. varapuheenjohtaja, Luodon kunnanvaltuuston puheenjohtaja Peter Östman. Hän on aikanaan ennen eduskuntaan nousemistaan ollut sekä puoluesihteeri että KD:n varapuheenjohtaja. Kokenutta kaartia edustaa samaten Kemijärven kaupunginvaltuutettu, monissa luottamustoimissa vaikuttanut Pirkka Aalto. Aiemmin eli 2017–19 KD:n 1. varapuheenjohtajana toiminut Vantaan kaupunginvaltuutettu, erikoislääkäri Tiina Tuomela haluaa tehdä paluun varapuheenjohtajistoon.

Kaikkien puheenjohtajaehdokkaiden esittelyt on julkaistu KD-verkkolehdessä.

Kaikkien puheenjohtajaehdokkaiden esittelyt on julkaistu KD-verkkolehdessä. Lue Pirkka Aallon esittely täältä, Ville Auvisen esittely täältä, Elie El-Khourin esittely täältä, Ville Heikkilän esittely täältä, Juho Leppäsen haastattelu täältä, Martin Stenbergin haastattelu täältä, Tiina Tuomelan haastattelu täältä ja Peter Östmanin haastattelu täältä.

Koko puoluekokouksen voi yleisö seurata Kristillisdemokraattien Facebook-sivulta, täältä. Seuraamista varten ei tarvitse olla FB:n tai puolueen jäsen.

https://www.facebook.com/kristillisdemokraatit

 

Vastavalittu puheenjohtajisto Oulun puoluekokouksessa 2019. Sonja Falk ja Viljami Haavisto eivät hae jatkokautta, mutta 1. varapuheenjohtaja Peter Östman on ehdolla. Sari Essayah jatkaa puheenjohtajana. (Kuva Jere Tuononen)

 

Sari Essayah jatkaa puheenjohtajana – henkilövaaleissa varapuheenjohtajisto ja puoluevaltuuston puheenjohtaja

Puheenjohtaja Sari Essayah ei joudu vaaliin, sillä hänelle ei ole ilmaantunut vastaehdokasta. Puoluevaltuuston puheenjohtaja, Seinäjoen tuore kaupunginvaltuutettu Aki Ruotsala ei ole ehdolle jatkokaudelle kuuden vuoden jälkeen, joten puoluevaltuustoon johtoon valitaan uusi henkilö. Lue lisää täältä.

 

KD:llä historian ensimmäinen etäpuoluekokous

Kristillisdemokraatit pitää puoluekokouksen kahden vuoden välein. Nyt etänä järjestettävä puoluekokous on historian ensimmäinen. Lue lisää täältä

Ylös