– Tärkein arvo on lähimmäisenrakkaus, änkyröinnillä ei ihmisiä voiteta, KD:n varapuheenjohtajaksi valittu Tiina Tuomela sanoo

28.8.2021 klo 09:36 Politiikka Samuli Rissanen

KD Naisten puheenjohtajana vuodesta 2016 toiminut Tiina Tuomela valittiin eilen kristillisdemokraattien varapuheenjohtajaksi ja samalla hän luopuu KD Naisten puheenjohtajuudesta.

– Kahdeksan vuotta on varsin pitkä aika, eikä puheenjohtajuus ole eläkevirka. Nyt onkin aika antaa uusille kasvoille tilaa. Uudet kasvot tuovat uutta inspiraatiota toiminnalle. Haikein mielin jätän pestini hän kertoi puolueen erityisjärjestönä vaikuttavan KD Naisten tilannekatsauksessa.

Tuomela kertoo, että KD Naisten jäsenmäärä nousi vuoden aikana usealla kymmenellä naisella. Nyt on edessä aluevaalit, johon tarvitaan jälleen ehdokkaita. Jokainen ehdokas tuo oman viitekehyksensä äänestäjiä yhteiseen pottiin.

– Tarvitsemme eri ikäisiä, eri ammateissa toimivia tai toimineita ehdokkaita.

KD Naisten kuntavaaliohjelma on Tuomelan mukaan käyttökelpoinen myös aluevaaleissa. Teemoina ovat terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, joka jää edelleen kunnille. Rajapinnoista sosiaali- ja terveyspalveluihin on huolehdittava.

– Sujuvasti ja oikea-aikaisesti palveluihin pääsy on tärkeintä. Koronan seurauksena on jäänyt paljon hoito- ja hoivavelkaa, jonka kuromiseksi tulee laatia erillinen ohjelma.

Tuomela muistuttaa, että lapsiperheköyhyys on merkittävää myös Suomessa.

– Lapsen ja perheen riittävä ja oikea-aikainen tuki on turvattava. Korona-aikana etenkin lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet ja niihin tulee puuttua nyt heti ennen kuin ongelmat kroonistuvat todella vaikeahoitoisiksi.

– Tärkein arvomme tulee olla lähimmäisenrakkaus ja heikoimmista huolehtiminen. Änkyröinnillä ei ihmisiä voiteta, rakkaudella kylläkin.

Tuomela puhui myös kotihoidon ja eriasteisen palveluasumisen resurssien puolesta, Myös omaishoitajien asemaa tulee vahvistaa.

– On käynnistettävä seniorineuvoloita, joissa on mahdollista tehdä moniammatillisesti toimintakyvyn laaja-alaista arviointia. Lisäksi etsivä vanhustyö on käynnistettävä kunnissa ja hyvinvointialueilla.

KD Naisten väistyvä puheenjohtaja muistutti myös naisyrittäjyydestä yhteiskunnan voimavarana.
Heidän tuekseen tarvitaan aloittavan yrittäjän tukipakettia, starttirahaa ja mahdollista vuokratukea.

– Sanan- ja mielipiteenvapaus on demokraattisen yhteiskunnan ydintä eikä kaikesta ei pidä aina pahoittaa mieltään, Tuomela arvioi.

Hän sanoo, että on keksittävä tapa tuoda kristilliset periaatteet esille ymmärrettävällä tavalla.

– Tärkein arvomme tulee olla lähimmäisenrakkaus ja heikoimmista huolehtiminen. Änkyröinnillä ei ihmisiä voiteta, rakkaudella kylläkin.

– Ollaan rohkeita, ollaan näkyviä ja samalla kuunnellaan kunnioittaen toista osapuolta. Mennään mukavuusalueemme ulkopuolelle erilaisiin verkostoihin. Etsitään siellä yhteisiä teemoja erottavien sijaan.

Ylös