Aki Ruotsala jätti testamentin aloittaessaan puheenjohtajana Kristillisdemokraattien historian ensimmäisessä etäpuoluekokouksessa. Ruotsala ei enää jatka puoluevaltuuston johdossa. Puheessaan hän kannusti suoraan ja rohkeaan keskusteluun, mikä hänen mielestään on demokratian juhlaa.

Aki Ruotsala perusteli puheenvuoroaan sillä, että puoluekokous on hänen kohdallaan viimeinen puoluevaltuuston istuvana puheenjohtajana.

– Toimiihan puoluevaltuuston puheenjohtaja tavallaan puoluekokouksen edunvalvojana puoluekokousten välillä, Ruotsala huomautti.

Kun hänet valittiin Savonlinnan puoluekokouksessa 2015 puoluevaltuuston puheenjohtajaksi, luki julisteissa On uuden politiikan aika.

– Tuosta hetkestä alkoi mittava ohjelmatyö ja työskentelyn kehittäminen. Tavoitteenani oli, että puoluevaltuustosta tulee keskusteleva, osallistava ja kantaaottava.

– Nyt taaksepäin katsoessani huomaan, että työ on kantanut hedelmää ja puoluevaltuuston paikoista käydään jopa kilpailua.

Ruotsala kiitteli puheessaan sitä, että pandemian aikana puoluevaltuusto on toiminut kuin puolueen digiloikan airueena.

– Siitä tuli tämän sähköisen puoluekokouksen harjoitusalusta. Olemme organisoituneet etäyhteyksin aika onnistuneesti, Ruotsala kehaisi.

– Mutta kyllä se silti vähän harmittaa, ettemme pääse nauttimaan toistemme seurasta fyysisesti .

– Kun nyt tartun puheenjohtajan nuijaan viimeistä kertaa tässä roolissa, en näe monisatapäistä kokousedustajien joukkoa. En näe Ilomantsin Hyttisen Maurin leveää hymyä tai kuule Enontekiön Kurkelan Outin tarttuvaa naurua.

– Mutta minua lohduttaa se tieto, että te olette kaikki siellä. Me olemme yhdessä tälläkin tavalla, Ruotsala lausui yleisölleen, lähes neljälle sadalle puoluekokousedustajalle.

Olemmeko kaikennieleviä ja alistuvia ajokoiria? Vai olemmeko uskollisia ja tarvittaessa omammekin haukkuvia pystykorvia?

Ruotsala kertoi harrastuksestaan, joka on kulkenut lapsuudesta lähtien mukana koko hänen elämänsä. Moni jo tietääkin Ruotsalan olevan aktiivinen metsästäjä. Perheessä on aina ollut metsästyskoiria, joista on tullut rakkaita perheenjäseniä. Eniten on ollut suomenajokoiria ja suomenpystykorvia.

Rodut ovat Ruotsalan mukaan kovin erilaisia.

– Ajokoirat ovat arkoja puurtajia, jotka toimivat hätäillen ja alistuvasti. Ne syövät ruokansa kiltisti ja ovat kiitollisia kaikesta, mitä kuppiin laitetaan. Kerran ajokoira söi ystäväni näppylähanskat, jotka sattuivat tippumaan ruokakuppiin.

– Suomenpystykorvat taas ovat energisiä räksyttäjiä, jotka haukkuvat lintua, oravaa, isäntää, emäntää, roska-autoa ja postimiestä.

Oltuaan pitkällä ulkomaankomennuksella Ruotsala odotti iloista jälleennäkemistä koiransa kanssa.

– Mutta pystykorva haukkuikin minut niin sanotusti pystyyn aivan kuin sanoen ’missä sinä olet oikein ollut, etkö käsitä mitä olen joutunut tällä välin kokemaan, kun jätit minut tänne yksin’.

– Karvainen ystäväni lämpeni kyllä sitten jatkossa. Suomenpystykorvaa uskollisempaa jahtikaveria saa hakea.

Ruotsala kysyi lopuksi kumpaa rotua kristillisdemokraatit ovat.

– Olemmeko kaikennieleviä ja alistuvia ajokoiria? Vai olemmeko uskollisia ja tarvittaessa omammekin haukkuvia pystykorvia?

– Meissä on varmasti molempia, mutta molemmille persoonille on oltava tilaa tässä puoluekokouksessa.

Ruotsala muistutti puoluekokouksen olevan raikkaan ja suoran keskustelun paikka.

– Täällä kuuluukin määrittää suuntaa ja linjata, ja vähän jopa tuulettaa.

– Tätä linjaamista tehdään muuten puoluekokousaloitteiden kautta, ei KD:n keskustelupalstoilla, Ruotsala huomautti.

Hän kiitti kaikkia aloitteita tehneitä.

– Pidetään keskustelu avoimena, rohkeana, raikkaana, mutta toisiamme kunnioittavana. Tämä on demokratian juhlaa.

Kansanedustajille Ruotsalalla oli vinkki, johon kätkeytyi myös pieni piikki.

– Sinä kansanedustaja, joka saatat tehdä kahdesta kolmeen tiedotetta tai kannanottoa joka viikko: toivon sinun osallistuvan aktiivisesti myös puoluekokouksen keskusteluun, sillä tämä on yksi tärkeimmistä yleisöistäsi. Sinun panostasi kaivataan.