”Mikä on hallituksen linja?” – Peter Östman muistuttaa, että Sdp ja keskusta ovat muuttaneet suhtautumistaan maakuntaveroon, mutta vasemmistoliitto pitää siitä kiinni

25.11.2021 klo 18:34 Eduskunta Samuli Rissanen

Keskusta ja Sdp ovat siirtyneet epäilevälle kannalle maakuntaveron suhteen, mutta vasemmistoliitto on pitänyt sen aluevaaliohjelmassaan.

Peter Östman kysyi eduskunnan torstaisella kyselytunnilla, mikä on hallituksen linja suhteessa  maakuntaveroon.

Hän muistutti, että parlamentaarinen komitea ei päätynyt suosittelemaan maakuntaveron käyttöönottoa, koska se kiristäisi verotusta ja lisäisi tasausjärjestelmien tarvetta ja byrokratiaa. Siksi kristillisdemokraatitkaan eivät kannata maakuntaveroa.

Myös sosiaalidemokraattien varapuheenjohtaja on sanonut, että maakuntaveron käyttöönotto ei ole realistinen vielä pitkään aikaan.

– Kelkkansa ovat näiltä osin kääntäneet siis sekä SDP että keskusta,

– Kelkkansa ovat näiltä osin kääntäneet siis sekä SDP että keskusta, Östman totesi.

Hän muistuttaa, että maakuntaveroa esitetään kuitenkin vasemmistoliiton aluevaaliohjelmassa, vaikka pääministerin mukaan aluevaaleissa ei päätetä maakuntaverosta.

– Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Saramo on monissa haastatteluissa ilmoittanut, että puolue ei aio hyväksyä sote-uudistusta ilman maakuntaveroa. Mikä on hallituksen linja? Haluaisimme tietää, Östman penäsi.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko kertasi, että parlamentaarinen ryhmä ei päätynyt kannattamaan maakuntaveroa.

Hän ei pitänyt todennäköisenä selllaista yhtälöä, jossa onnistuttaisiin kaiken muutospaineen keskellä vaalikauden ollessa eduskunnassa tässä vaiheessa, luomaan veromalli, joka varmistaisi, että kokonaisveroaste ei nouse ja jota nyt valittavat päättäjät pystyisivat hyödyntämään heti.

– Eli että emme keräisi lisää veroja vain ikään kuin uuden verotustason vuoksi; mallin, jossa samalla pystyisimme poliittisesti sopimaan, että hyvinvointialueella, maakunnalla, olisi myös kyky rakentaa kasvua. Mutta sitoumus selvityksestä toteutetaan valtiovarainministeriössä, koska lienee nyt hyvä, että kaikki ymmärtäisivät, miten monimutkaisesta asiasta on kysymys, Saarikko vastasi.

Ylös