”Rahat ja tekijät puuttuvat” – Sari Essayah muistuttaa, etteivät mitoitukset ja hoitotakuut yksinään riitä

14.12.2021 klo 11:08 Eduskunta Samuli Rissanen

– Suomi kulkee kohti hidasta näivettymistä, jota leimaa ikääntyvä väestö, korkea julkinen velka sekä talouden hidas uudistumiskyky. Ilman syntyvyyden nousua tilanteeseen ei ole muutosta nähtävillä edes pitkällä tähtäimellä, KD:n puheenjohtaja Sari Essayah varoittaa.

Valtion ensi vuoden budjetin palautekeskustelussa eduskunnassa puhunut Essayah muistuttaa, että vaikka valtio saa yhä lainaa nollakorolla, ei tulevaisuudesta voi olla varma.

– Huomisen eväitä ei voi syödä tänään. Lisäksi suomalaiset kotitaloudet ovat varsin pääomaköyhiä ja velkaantuneita, hän sanoo.

Essayah kertoi, että kristillisdemokraatit joutuu hallituksen vastuuttoman talouspoliittisen linjan takia esittämään hallitukselle epäluottamuslausetta.

– Hallituksen sosiaali-, terveys-, talous- ja työllisyyspolitiikka ei ole kestävällä pohjalla. Terveydenhuollon kestävyyteen tulisi kiinnittää huomiota etupainotteisesti purkamalla hoitojonot ja pitämällä huolta terveydenhuollon henkilökunnan jaksamisesta.

Lisäksi koronan aiheuttaman taloudellisen kriisin vuoksi hallituksen olisi kristillisdemokraattien mielestä pitänyt päivittää ohjelmansa ja perua sellaiset uudistukset, jotka lisäävät julkisen talouden alijäämää pitkällä aikavälillä.

– Pysyvien menojen lisääminen ilman työllisyyttä vahvistavia toimia vaarantaa hyvinvointivaltion kestävyyden. Hallituksen päätökset kiristävät yritysten sekä asumisen ja liikkumisen kustannuksia ja lisäävät yhteiskunnallista eriarvoisuutta heikentäen erityisesti maaseudun väestön asemaa.

Koronakriisin keskellä oli Essayah’n mukaan toki perusteltua lisätä julkista velkaa nopeasti, mutta nyt lyhyen nousukauden aikana velanottoon ja budjettikehysten venyttämiseen tulisi suhtautua erittäin kriittisesti. Lisäksi nykyhallituksen hyväksymä EU:n elpymisväline todennäköisine seuraajineen lisää menotaakkaa ja välillisesti myös veroastetta.

– Monessa maassa ajatellaan hallituksemme tavoin, että talouskasvu syntyy siitä, kun vain julkinen valta paisuttaa budjettiaan velkarahalla, ja vieläpä tulonsiirroilla toisten piikkiin. Tämä kehityskulku ei lupaa velkaantuvalle ja ikääntyvälle Euroopalle hyvää.

Hallitus on kuitenkin ollut hidas tekemään rakenteellisia uudistuksista ja työllisyystoimia, jotka lisäisivät työnteon mahdollisuuksi

Marinin hallitus on innolla rakentanut uusia mitoituksia ja kriteereitä muun muassa kasvatukseen ja terveydenhuoltoon.

– Enää puuttuvat vain rahat ja kohta myös tekijät, Essayah toteaa.

Hallituksen sote-uudistuksessa on hänen mukaansa korostunut hallinnollinen uudistus palveluiden parantamistavoitteen sijaan. Hyvinvointialueiden rahoitusmalli on vielä auki, ja terveydenhuollon henkilökunta koronataistelun uuvuttamaa. Samaan aikaan hoitovelka on kasvanut kestämättömäksi.

Hallituksen innolla luomat mitoitukset ja hoitotakuut uhkaavatkin Essayahin mukaan jäädä kuolleiksi kirjaimiksi, jos riittäviä taloudellisia panostuksia ei taata henkilökunnan palkkaukseen ja hyvinvointiin.

– Verotulojen kasvattaminen puolestaan onnistuu vain työn, kasvavien yritysten ja työpaikkojen kautta. Hallitus on kuitenkin ollut hidas tekemään rakenteellisia uudistuksista ja työllisyystoimia, jotka lisäisivät työnteon mahdollisuuksia, Essayah sanoo.

KD:n vaihtoehto esittää ensi vuoden talousarvioon voimakasta panostusta hoitojonojen purkuun ja lisähoitohenkilökunnan palkkaamiseen.

– Kannamme erityistä huolta myös vanhustenhoidon tilasta, omaishoitajista ja mielenterveystyön resurssipulasta. Maaseudun asukkaiden ja vientiteollisuuden tukemiseksi KD esittää maltillista polttoaineveron sekä lämmityspolttoaineiden veronkevennystä, hallituksen tekemän veronkiristyksen perumista.

KD esittää myös 10 euron korotusta lapsilisiin.

– Pidemmällä tähtäimellä verouudistuksen tavoitteena pitää olla työn verotuksen keventäminen eikä kiristäminen, joten ehdoton ei hallituksen aktiivisessa valmistelussa olevalle maakuntaverolle, Essayah linjaa.

Ylös