Shelbyn perhe kunnostautuu Varsinais-Suomen aluevaaleissa – Äiti Jaana, tytär Ester ja poika Jesaja ehdokkaina

20.1.2022 klo 17:51 Politiikka Samuli Rissanen

Kaarinalainen kääntäjä Jaana Shelby on tuttu kasvo KD:n vaaligalleriassa, mutta aluevaaleissa Varsinais-Suomen aluevaltuustoon on nyt ehdolla peräti kolme Shelbyä.

Kristillisdemokraattien Kaarinan paikallisosaston puheenjohtaja Jaana Shelbyn lisäksi hänen tyttärensä Ester ja poikansa Jesaja ovat ehdolla Varsinais-Suomen aluevaltuustoon.

Olen ylpeä nuorista, jotka lähtevät ajamaan tärkeitä asioita.

Jaana Shelby kertoo olevansa ylpeä nuorista, jotka lähtevät ajamaan tärkeitä asioita.

– Sydämessäni läikähtää ilo, kun huomaan, että nämä ovat valmiita näkemään vaivaa vääryyttä tai epäkohtia korjatakseen. Se on ollut yksi päämääräni lapsien kasvatuksessa, että heille henkilökohtainen vastuu ulottuisi pidemmälle kuin oman nenän nahkaan.

– Maalla asuessamme he olivat mukana jos jonkinlaisissa talkoissa ja kylätouhuissa. Ehkä he ovat nähneet, että meistä jokainen voi vaikuttaa joko positiivisesti tai negatiivisesti ympäröivään maailmaan, Jaana Shelby kertoo.

Shelbyn jälkikasvu on ehtinyt tehdä vaikutuksen laajemminkin, sillä Esteriä pyysivät ehdokkaaksi Turun KD-nuoret ja kuntavaaleissa debytoinutta Jesajaa puolestaan Kaarinan KD:läiset.

Ester Shelby on ehdokkaana Varsinais-Suomessa numerolla 612

Voimannostoa, moottoripyöriä ja autoja harrastava Ester opiskelee auto- ja kuljetustekniikkaa Turussa, jossa myös asuu. Hänelle tärkeää on kaikkien ihmisten mielenterveys ja siitä puhuminen ilman stigmoja ja sen hoitaminen helpoimmalla mahdollisella tavalla.

– Kaikilla on oikeus tuntea olonsa kuulluksi ja terveeksi, sitoutumattomana KD:n listalla olevan Ester Shelby sanoo.

Hän on pettynyt siihen, miten huonosti erityisesti Turussa terveyspalvelut toimivat ja haluaa parantaa niitä.

– Nuorille mielenterveyspalveluiden tarjonta on heikkoa, itsetuhoiset nuoret jäävät ilman apua ja seurantaa, heidät lähetetään yksin kotiin, vaikka uusi lääkitys tai hoito edellyttäisi muuta.

– Myös vanhusten terveyspalvelut ovat heikossa jamassa. Järjestelmä toimii huonosti, kun hoitoon pyrkivälle ei edes tiedoteta, että joku yksittäinen lääkäri tai hoitaja on lomalla, kun yhteydenotto terveydenhoidosta viipyy, hän muistuttaa.

Ester Shelbyllä on myös rohkaiseva slogan: It’s never too late to make things better.

Jesaja Shelby on ehdokkaana Varsinais-Suomessa numerolla 614

Jesaja Shelby on lukiolainen, joka kiinnostui kansainvälisestä politiikasta muutama vuosi sitten. Häntä kiehtovat erilaisten arvomaailmojen perusteet ja hän mielellään keskustelee filosofiasta ja eri aatteista peliyhteisöissään.

Hän oli jo ehdolla kuntavaaleissa 2021. Hän toivoo parempia matalan kynnyksen palveluita erityisesti nuorille.

Samalla hän toivoo hyvinvointialueen päätöksentekoon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

– Hyvinvointialueen on joka kuukausi koottava helppolukuinen luettelo suoraan yleisöön vaikuttavista päätöksistä kaikkien nähtäväksi. Lisäksi pitää järjestää säännölliset kyselytunnit, joissa valtuutetut vastaavat yleisön kysymyksiin netissä ja livenä, hän sanoo.

Jaana Shelbyn (ehdokkaana numerolla 613) tavoite hyvinvointialueella on ytimekäs: Puolustan kaikkien oikeutta terveydenhoitoon ja sosiaalipalveluihin, sekä kaupungeissa että maaseudulla ja molemmilla kielillä.

– Sama koskee pelastustointa, hän sanoo.

 

Ylös