Rovasti Seppo Seppälä in Memoriam

3.3.2022 klo 15:13 Henkilöt KD Lehti

Yli 50 vuotta kristillisdemokraattien paikallisosaston työssä mukana ollut rovasti Seppo Seppälä siirtyi ajasta ikuisuuteen 89-vuotiaana viime vuoden lopulla.

Vain muutama kuukausi aiemmin Seppo Seppälä oli saatellut taivasmatkalle rakkaan Vappu-puolisonsa.

Muistamme Seppo Seppälän maltillisena tolkun ihmisenä, jolla oli kyky tasapainottaa paikallispolitiikastakin ajoittain nousevia erimielisyyksiä omilla asian ytimeen osuvilla puheenvuoroillaan.

Istuessani osaston puheenjohtajana saatoin aina luottaa siihen, että ristiriitatilanteissa Seppo pystyi avaamaan keskustelua uudesta ja rakentavasta näkökulmasta.

Kokousten lopussa tapana oli, että Seppo siunasi kokousväen hepreaksi Aaronin siunauksella, joka tunnetaan Herran siunauksena.

Seppo Seppälä oli Keravan kaupunginvaltuutettuna vuosia ja istui Keravan paikallisosaston johtokunnassa viimeisiin aikoihin saakka. Johtokuntatyöskentelyn ohessa saimme seurata, miten hän piti huolta rakkaasta Vappu-vaimostaan, jonka kanssa he olivat kulkeneet yhteistä taivalta aina vuodesta 1956 lähtien.

Seppo Seppälä antoi esimerkin siitä, kuinka perheen ja puolison huomioon ottaminen ei ole ristiriidassa poliittisten tai muiden tehtävien hoidon kanssa.

Seppo Seppälä antoi esimerkin siitä, kuinka perheen ja puolison huomioon ottaminen ei ole ristiriidassa poliittisten tai muiden tehtävien hoidon kanssa.

Omat lukunsa voisi kirjoittaa Sepon Israel-työstä. Hän toimi yli kaksi vuosikymmentä Karmel-yhdistyksessä sen toiminnanjohtajana, hän oli tekemässä Raamattu Kansalle -käännöstä ja puhui hepreaa kuin äidinkieltään.

Raamattu, Israel ja oma kirkko olivat Sepolle rakkaita. Pappisuransa alkuaikoina hän toimi muun muassa seurakuntapappina Yli-Iissä ja Sallassa sekä vankilapappina Sukevassa. Kerava oli kuitenkin lopulta Sepon viimeinen kotikaupunki.

Seppo Seppälä uskalsi aina sanoa mielipiteensä asioista. Hän ei ollut kirkon nykymenoon kaikilta osiltaan tyytyväinen  ja sanoi sen.

Avioliittokysymykseen liittyen hän kysyi avoimesti sukupuolineutraalia avioliittoa kannattavilta, että onko ihmisten miellyttäminen pappisvalaa tärkeämpi asia.

”Papille sekä kirkkomme tunnustus että hänen henkilökohtaisesti vannomansa vala ovat pyhiä ja loukkaamattomia”.

Pentti J. Rönkkö
Kirjoittaja on Keravan kaupunginvaltuutettu, osaston aiempi puheenjohtaja ja KD-puoluevaltuuston jäsen
Ylös