”Ensi kesän sato voi olla Suomen historian tärkein sitten toisen maailmansodan” – Östmanin mukaan viljelijät ansaitsevat kunnianpalautuksen ja tukea

8.3.2022 klo 18:08 Eduskunta Samuli Rissanen

KD:n kansanedustaja Peter Östman pettyi vuoden 2022 lisätalousarvion täydentämiseen, sillä maatalouteen on esillä ainoastaan siirto maatilatalouden kehittämisrahastoon.

– Nyt alkaa olla todella kiire, kun viljelijät pohtivat, kannattaako mitään kylvää tänä keväänä, Östman totesi eduskunnassa tänään.

Jo tässä vaiheessa on hänen mukaansa aivan selvää, että sotatoimet Ukrainan maaperällä tulevat nostamaan ruuan hintaa kaikkialla. Sota väistämättä heikentää Ukrainan maataloutta ja voi vaikeuttaa ruuan vientiä myös Venäjältä sekä synnyttää keinottelua, mikä entisestään nostaa viljan hintaa.

Tuoko hallitus pian uuden lisätalousarvioesityksen, jossa maatilojen ahdinko huomioidaan?

Eniten tilanteessa tulevat kärsimään köyhimmät ja haavoittuvimmat ihmiset kehittyvissä maissa, mutta myöskään Suomessa ei voida välttyä elintarvikkeiden ja energian hinnan voimakkaalta nousulta.

Östman muistutti, että EU:n yhteinen maatalouspolitiikka luotiin aikanaan tehostamaan Euroopan alkeellista maataloutta toisen maailmansodan jälkeisessä elintarvikepulassa. Nyt edessä voi olla vastaavia aikoja ja maatalouspolitiikan prioriteetit pitää miettiä uusiksi.

– Tilat on nyt pidettävä pystyssä hinnalla millä hyvänsä ensi kesään asti. Ensi kesän sato voi olla Suomen historian tärkein sitten toisen maailmansodan. Tuoko hallitus pian uuden lisätalousarvioesityksen, jossa maatilojen ahdinko huomioidaan? Toivottavasti maanviljely ammattina viimein saisi ansaitsemansa kunnianpalautuksen, Östman sanoi.

Ylös