Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Matti Pesu arvioi Twitter-tilillään, että akuutin kriisin aikana Nato ei halua tuplata Venäjän rajaansa eskalaation pelossa.
– Nato on kuitenkin linjannut, että avoimien ovien politiikka jatkuu.

Vuoden 2014 jälkeen Suomi on syventänyt sotilaallista yhteistyötään.
– Yhteistyön ytimessä on ollut pidäkkeen kasvattaminen ja edellytyksien luominen sotilaalliselle yhteistyölle myös sodan aikana. Liittoutumattomuudeksi Suomen politiikkaa ei voi enää kutsua, toteaa Suomen ulko-, puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä euroatlanttiseen turvallisuuteen erikoistunut tutkija Matti Pesu Twitter-viestiketjussaan @PesuMatti 10. maaliskuuta.

– Suomen nykyinen linjaratkaisu ei ole riskitön. Vaikein olisi tilanne, jossa sotilaallinen konflikti rajautuisi vain Suomeen, eikä uhkaisi sen naapurimaita ja Natoa. Lisäksi konfliktissa puolustustoimien yhteensovittaminen ad hoc -pohjalta voi olla haasteellista, Pesu toteaa ja pohtii Nato-jäsenyyden hyötyjä ja riskitekijöitä.

Suomi sijaitsee suurvalloille strategisesti tärkeällä alueella. Se on osa Pohjois-Atlantilta Fennoskandian pohjoisosien kautta aina Mustallemerelle ja Välimerelle asti ulottuvaa potentiaalista lännen ja Venäjän kitkapintaa. Suomi on osa Itämeren turvallisuuspoliittista näyttämöä, josta on vuoden 2014 Krimin laittoman Venäjään liittämisen ja Itä-Ukrainan sodan jälkeen kehittynyt yksi Naton ja Venäjän välisistä mahdollisista polttopisteistä.

Suomi on myös osa Arktisen alueen turvallisuuspoliittista areenaa. Sen strateginen merkitys kumpuaa yhtäältä Venäjälle elintärkeästä Kuolan niemimaasta ja toisaalta Pohjois-Atlantin tärkeiden merireittien hallinnasta.

– Suomen alue on herkkä niin kutsutulle horisontaaliselle eskalaatiolle eli riski Naton ja Venäjän muualla alkaneen konfliktin leviämiselle Suomen lähialueille on suuri. Tästä asetelmasta Suomi ei millään linjavalinnalla pysty rimpuilemaan irti.

– Tämä on myös syy, miksi en näe klassista liittoutumattomuuspolitiikkaa  realistisena vaihtoehtona. Vaikka Suomi tekisi itsestään ”vaarattoman”, sen alueella on silti sodassa välinearvoa suurvalloille, erityisesti Venäjälle, Pesu perustelee.

Hän muistuttaa, että Suomen asema suhteessa sen turvallisuusuhkaan (Venäjään) on lisäksi epäsymmetrinen.

– On luonnollista, että hankalassa asemassa sijaitsevana pienvaltiona Suomi etsii turvallisuuspoliittista selkänojaa, pidäkelisää, ja mahdollisuuksia saada sotilaallista apua.

Pesun mukaan sotilaallisen selkänojan hakeminen ei välttämättä tarkoita sotilasliittoon liittymistä. Mahdollinen konfliktin ajan yhteistyö voi hyvin tapahtua ilman liittosopimuksia. Suomella on siksi kaksi realistista linjavaihtoehtoa. Toinen niistä on syvempi sotilaallinen yhteistyö Naton ulkopuolella, minkä ytimessä ovat kumppanuudet Ruotsiin, Norjaan ja Yhdysvaltoihin (+ Nato-kumppanuus ja JEF). Toinen on Nato-jäsenyys ja kumppanuuksien jatko.

Kertaakaan historiassa Suomella ei ole ollut yhtä hyvä mahdollisuuksia turvallisuuspoliittisen selkänojan tavoitteluun.

Suomen intressi on ollut hakea lisää turvallisuuspoliittista tukea. Ulkovaltojen näkökulmasta Suomen puolustuskyky ja yhteistyö sen kanssa joko vahvistavat niiden turvallisuutta tai edesauttavat niiden kykyä suoriutua alueellisista puolustusvelvoitteistaan.

– Suomen vaikea asema on myös siunaus. Kertaakaan historiassa Suomella ei ole ollut yhtä hyvä mahdollisuuksia turvallisuuspoliittisen selkänojan tavoitteluun, Pesu arvioi.

Hän uskoo, että Suomen puolustuskyky tekee siitä kiinnostavan kumppanin. Sodan ajan yhteistyö voi syntyä ilman liittosopimuksia.

– Erityisesti jälkimmäistä presidentti Niinistön toistamaa oletusta on kritisoitu. Näkemys on kuitenkin tutkimuksellisesti ja Suomen historia huomioon ottaen validi. Sotilaallisella yhteistyöllä on keskeinen rooli Suomen selviytymisessä, eikä se ole perustunut liittosopimuksiin.

Jos Suomi tavoittelee sodan ajan sotilaallista yhteistyötä, niin miksi se ei ole liittynyt Natoon?

– On kolme syytä: julkinen mielipide, toimivien Venäjä-suhteiden ylläpito sekä alueellisten jännitteiden ja eskalaatioriskin hallinta. Nämä tekijät ovat nyt voimakkaassa muutoksessa.

Kaikki, mitä Suomi tekee yhteistyön puitteissa nyt, voitaisiin Naton jäsenenä tehdä paremmin.

Nato-jäsenyydestä olisi Matti Pesun mukaan kaksi merkittävää hyötyä verrattuna nykylinjaan.

– Suomi olisi osa kollektiivisen puolustuksen sopimusjärjestelyä, jossa on pelissä valtioiden arvovaltaa. Jäsenyys vahvistaisi nykyisten kumppanien intressiä puolustaa Suomi-liittolaistaan.

– Puolustussuunnittelu. Nyt Suomen mahdollinen sodanajan yhteistyö tapahtuisi ad hoc -pohjalta. Suunnitelmat helpottaisivat sodanajan yhteistyön syntymistä. Kaikki, mitä Suomi tekee yhteistyön puitteissa nyt, voitaisiin Naton jäsenenä tehdä paremmin.

Merkittävin riski Suomen Nato-jäsenyydessä olisi Venäjän vastatoimet, jotka voivat sisältää kaikkea kyberhyökkäyksistä pakolaisvirtojen ohjailuun ja taloudelliseen sekä sotilaalliseen painostukseen. Venäjä voi halutessaan tehdä Suomen olon tukalaksi. Riski vaatii perusteellista varautumista.

Juuri nyt akuutin kriisin aikana Nato ei halua tuplata Venäjän rajaansa eskalaation pelossa.

Pesun mukaan toinen riski liittyy jäsenyysprosessiin.

– Jokaisen Nato-maan on tuettava Suomen jäsenyyttä. Prosessin kariutuminen olisi katastrofi. Juuri nyt akuutin kriisin aikana Nato ei halua tuplata Venäjän rajaansa eskalaation pelossa. Tätä Suomen valtiojohto on viestinyt.

– Nato on kuitenkin linjannut, että avoimien ovien politiikka jatkuu. Jossain vaiheessa sen intressi voi olla asian osoittaminen. Kyse on siis ajoituksesta. Suomi tarvitsee prosessissa koko liittokunnan solidin tuen, jolla on myös prosessin riskejä vähentävä vaikutus.

Pesu muistuttaa, että Nato seisoo ja kaatuu Yhdysvaltojen sitoutumisesta. Eurooppalaisten omat kyvyt eivät riittäviä. Nato-jäsenyyden lisäarvo nimenomaan pääsy USA:n sopimusliittolaiseksi. Muuten ei jäsenyys riskin väärti.

– Naton päätöksentekokyky tilanteessa, jossa sodanuhka ja ydineskalaation riski, on kysymysmerkki. Nato on monenkirjava ja 5. artikla jättää tulkinnanvaraa. Kaikki Nato-maat pidä Venäjää turvallisuusuhkana, mikä vaikuttaa Naton toimintakykyyn ja puolustussuunnitteluun.

– Oman näkemykseni mukaan Suomen siirtyminen kollektiivisempaan puolustukseen ja lopulta Nato-jäsenyyteen on Suomen asema huomioiden perusteltua. Lisäarvo ei kuitenkaan niin merkittävä, että Suomen kannattaisi altistaa itsensä huomattavaan riskiin jäsenyyttä tavoitellessa. Ajoitus a ja o.

Nato-jäsenyys ei olisi ihmelääke Suomen turvallisuuspoliittiseen dilemmaan

Pesu korostaa, ettei Nato-jäsenyys ei olisi ihmelääke Suomen turvallisuuspoliittiseen dilemmaan, vaan yksi keino kumppanuuksien ohella luoda tasapainoa Suomen ja Venäjän epäsymmetriseen asetelmaan. Sotilaallisen tuen suhteen tulee olla realistinen. Sen sisältöön vaikuttaa pääasiassa liittolaisten kulloisetkin intressit.

– Suomen asema ei ole nyt huono, eikä välitön tilanne uhkaava. Suomen ei kiirehtimällä kannata ajaa itseään limboon. Kansainvälinen tilanne määrittää Suomen Nato-jäsenyyden reaaliset edellytykset, mikä on kotimaisessa keskustelussa hyvä muistaa, hän korostaa.