– Hallituksen päätös Kela-korvausten romuttamisesta on järjetön ja vahingollinen, Päivi Räsänen sanoo
14.3.2022 klo 14:02 Politiikka Samuli Rissanen
Kansanedustaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen kuvattuna eduskunnassa helmikuussa 2022. (Kuva: Hanne Salonen/eduskunta)
– Kelakorvausten tasoa tulisi romuttamisen sijaan vahvistaa, jotta palveluruuhkaa saataisiin purettua. Hoitovelkaa on erityisesti koronan jäljiltä runsaasti eikä siitä selviydytä ilman yksityisen palvelutuotannon tukea, Päivi Räsänen sanoo.
Hallituksen sote-ministeriryhmä on tänään tiedottanut päätöksestään ajaa yksityisen hoidon Kela-korvaukset alas. Päätöksen seurauksena julkiset palvelut tulevat KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsäsen mukaan entisestään ruuhkautumaan. Erityisesti naisten, pienituloisten ja iäkkäiden mahdollisuudet saada lääkäripalveluja heikkenevät.
– Yli 3 miljoonaa vuosittaista Kela-korvattua yksityislääkärikäyntiä kertoo näiden palveluiden tarpeesta
– Hallituspuolueet vaikenivat ennen aluevaaleja näistä aikeistaan. Parlamentaarisessa työryhmässä vielä viime vuoden lopulla vallitsi yksimielisyys siitä, että hallituksen aiemmin kaavailemia leikkauksia Kela-korvauksiin ei toteutettaisi.
Kela-korvausten taso on jo tällä hetkellä riittämätön, Räsänen muistuttaa. Ne ovat toimineet kannustimena käyttää myös omia varoja terveydenhuollon rahoittamiseen. Yhteiskunnan kannalta Kela-korvattu lääkärikäynti tulee edullisemmaksi kuin julkisen terveydenhuollon lääkärikäynti. Räsänen ei pidä hallituksen linjausta taloudellisesti järkevänä.
Leikkauspäätös on hänen mukaansa perustaltaan ideologinen ja nousee periaatteellisesta vastustuksesta yksityisiä palveluita kohtaan.
– Yli 3 miljoonaa vuosittaista Kela-korvattua yksityislääkärikäyntiä kertoo näiden palveluiden tarpeesta, Räsänen sanoo.
Korvauksia tarvitsevat erityisesti ikäihmiset, naiset ja pienituloiset. Gynekologi-, silmälääkäri-, hammaslääkäripalveluissa nämä ovat käytännössä välttämättömiä.
– Kelakorvausten tasoa tulisi romuttamisen sijaan vahvistaa, jotta palveluruuhkaa saataisiin purettua. Hoitovelkaa on erityisesti koronan jäljiltä runsaasti eikä siitä selviydytä ilman yksityisen palvelutuotannon tukea.