KD Nuoret: Lasten kehitykselle haitalliseen sosiaalisen median sisältöön puututtava

28.3.2022 klo 09:19 Politiikka Samuli Rissanen

KD Nuoret esittää huolensa lasten ja nuorten mielenterveyden tilasta, jota ovat järisyttäneet ensin korona ja nyt Euroopassa käynnissä oleva sotatilanne.

KD Nuoret vaatii hallitusta käynnistämään selvitystyön lasten kehitykselle haitallisen sosiaalisen median sisällön rajoittamisesta.

– Nyt on korkea aika alkaa selvittää, kuinka pystymme jatkossa suojaamaan lapsiamme paremmin kuolemaa ja sodan kauhuja sisältäviltä netin ja sosiaalisen median sisällöiltä. Ei ole tervettä, että 8-vuotiaat, 12-vuotiaat tai edes 15-vuotiaat näkevät sen kaltaista sisältöä, joka on omiaan järkyttämään aikuisenkin mieltä, KD Nuorten puheenjohtaja Ami Rinta-Valkama painottaa.

KD Nuoret katsoo maailman toistaiseksi epäonnistuneen sosiaalisen median parissa kasvaneiden lasten suojelemisessa. Samalla, kun elokuvateatterissa näytettäviin K18-elokuviin ei lapsia päästetä, elävät he parasta aikaa puhelimiensa heille näyttämässä K18-elokuvassa, joka ei valitettavasti ole fiktiota.

Nuoremmat lapset eivät ole vielä kykeneviä suojaamaan itseään haitalliselta sisällöltä

– Olemme käyneet viime vuosina läpi useita kriisejä. Meidän on tunnustettava, että käynnissä on myös mielenterveyskriisi ja siihen tulisi suhtautua samalla vakavuudella kuin muihinkin kriiseihin, Rinta-Valkama vetoaa.

Esimerkiksi lasten ja nuorten suosima TikTok-sovellus muuttui yhdessä yössä hauskoista videoista sotatantereen dokumentoinniksi. Etenkään nuoremmat lapset eivät ole vielä kykeneviä suojaamaan itseään haitalliselta sisällöltä, jota sosiaalinen media on sotatilanteen alettua ollut pullollaan. Netti ja sosiaalinen media ovat jälleen osoittaneet, etteivät ne ole kykeneviä suojaamaan heikoimpia traumaattiselta sisällöltä.

– On kuitenkin huomioitava, että sosiaalista mediaa ja sen tarjoamaa sisältöä ei olla rajoitettu lapsia suojaavasti samoin lainsäädännöllä kuin televisio- ja radiotoimintaa. Televisio- ja radiomainonta ei saa esimerkiksi aiheuttaa moraalista tai fyysistä haittaa lapsille ja elokuville on asetettu ikärajat.

 

 

Ylös