Kun hoitoala ei enää ole vetovoimainen työnantajana, se näkyy meidän kaikkien elämässä, muistuttaa KD-Lehden bloggari Emmi Flyktig.

Ensin hoitajien pakkorokotukset ja nyt suunnitteilla pakkotyölaki. Missä on hoitoalan arvostus!? Ymmärrän, että terveydenhuolto pitää turvata, mutta tällä tavalla se vaan tuhotaan.

Olen työskennellyt hoitoalalla vuodesta 2006 ensin lähihoitajana, sitten sairaanhoitajana ja viimeisimmät vuodet vanhusten hoivakodin johtajana muutamassa paikassa.

Olen ollut osana työyhteisöä todella monenlaisissa paikoissa niin rivihoitajana kuin esimiehenäkin, ja nähnyt niin isoja kuin pieniäkin yksiköitä, yksityisiä ja julkisia. On surullista huomata mihin suuntaan hoitoala on menossa.

Kun 2009 lähdin opiskelemaan sairaanhoitajaksi, hoitoalalle hakeuduttiin innolla ja oli kunnia-asia olla sairaanhoitaja. Nyt ajoittain jopa hävettää. Rokotuspakot koronatodistuksineen ja nyt valmisteilla oleva pakkotyölaki – onko hoitajilla enää mitään arvoa?

Ymmärrän, että palkankorotukset vaatisivat valtavia summia rahaa mutta kummasti sitä löytyy kyllä ulkomaille annettavaksi. Ja kun hoitoala ei enää ole vetovoimainen työnantajana, se näkyy meidän kaikkien elämässä – jonot terveyskeskuksiin pitenevät ja jatkohoito esimerkiksi leikkauksen jälkeen jää vähäiseksi.

Hoitajia ei saada vanhustenhoitoon, jotta vanhus voitaisiin kotiuttaa terveyskeskuksen osastolta. Aluesairaalasta ei saada siirrettyä potilasta terveyskeskuksen osastolle ja erikoissairaanhoito kuormittuu, kun aluesairaalassa ei ole jatkohoitopaikkaa eikä potilas ole vielä kotikuntoinen. Ketjureaktio on valmis – ja ihan vain sillä, että vanhusten hoitokodissa tai kotihoidossa on hoitajapula.

Nyt puhutaan paljon hoitajien jaksamisesta. Mutta haluan nostaa esiin myös hoitotyön esimiesten jaksamisen. Jokainen yksikkö on esimiehensä näköinen.

Kun pomo jaksaa hoitaa asioita, puuttua ongelmakohtiin ja kehittää toimintaa, se heijastuu positiivisesti niin työntekijöihin kuin asiakkaisiin ja heidän läheisiinsäkin. Työntekijät ovat motivoituneita ja sen kautta asiakkaat kokevat arkensa mielekkääksi.

Kun esimies väsyy, hommat jäävät roikkumaan ja ongelmiin ei puututa. Oli kyse sitten rikkinäisen kahvinkeittimen lähettämisestä korjaukseen tai työntekijän epäasialliseen käytökseen puuttumisesta.

Olen itse väsynyt työssäni. Päivät koostuvat pakollisten asioiden hoitamisesta, ja työpäivän alkaessa suunnittelen päivän niin, että selviydyn kaikista tehtävistä ja työtä on tasaisesti koko päivälle. Kun tähän tulee yksikin muuttuja, pakka tuntuu hajoavan käsiin.

Olen itse väsynyt työssäni. Päivät koostuvat pakollisten asioiden hoitamisesta, ja työpäivän alkaessa suunnittelen päivän niin, että selviydyn kaikista tehtävistä ja työtä on tasaisesti koko päivälle. Kun tähän tulee yksikin muuttuja, pakka tuntuu hajoavan käsiin.

Valtava vaje hoitajien määrässä on yksi iso tekijä, joka vaikuttaa myös esimiehen jaksamiseen. Muut hommat kasaantuvat kun aika menee sijaishankintoihin. Itse joutuu sen valinnan eteen, siirtääkö töitä seuraavalle päivälle, jolloin riskinä on tehtävävuoren kasvaminen ylipääsemättömän korkeaksi, vai tekeekö töitä iltaan asti, jolloin ehkä pysyy aikataulussa. mutta oma palautuminen ja ajanhallinta kärsivät.

Nykyisessä työpaikassani vanhusten hoivakodissa olen ollut johtajana vajaa kaksi vuotta. Vanhakantainen vanhainkotiajattelu toi alkuu valtavasti ongelmia. Johtaja oli vaihtunut pienen ajan sisällä moneen kertaan, joten selkeää, pitkäjänteistä kehittämistä oli ollut haasteellista tehdä.

Olen tehnyt lukuisia selvityksiä ja lausuntoja, ja aloittanut kehittämisen työilmapiiristä ja työtavoista. Muutos on valtava. Iso työ on takana, laivan suunta käännetty ja nyt on enää hiomisten paikka. Olen nyt takki tyhjänä kaikesta kokemastani – niin hyvässä kuin pahassakin.

Työoloissa on paljon parannettavaa, niin kuin koko hoitoalalla. Ja tätä ei korjata pelkillä palkankorotuksilla. Työoloihin ei vaikuta ainoastaan se, miten paljon ihmisiä on töissä vaan myös se, miten motivoituneita ja sitoutuneita he ovat tekemäänsä työhön. Kaikkien tulisi tehdä saman verran töitä palkkaansa nähdä, ei niin että tunnollisimmat hoitavat hommat ja osa porukasta istuu kahvilla. Tedän tätä esiintyvän ihan joka työpaikalla.

Olen kiitollinen niistä työntekijöistäni, jotka ovat muistaneet, että vaikka olen johtaja, olen myös ihminen. Parhaimpia kokemuksia ovat ne, kun hoitaja on tullut toimistoni ohi kävellessään kysymään, joisinko kahvia jos hän keittää.

Ison muutoksen jälkeen koen, että nyt on aika vaihtaa maisemaa. Vanhustyö on lähellä sydäntäni, ja toivottavasti vielä pääsen palaamaan esimerkiksi asiantuntijatehtäviin vanhuspuolelle. Nyt kuitenkin on aika vetää henkeä, ja siirtyä ihan uusiin kuvioihin. Olen onnekas kun minulla on sairaanhoitajan tutkinto. Se mahdollistaa hyvin laajan työkentän ilman sen isompia uudelleenkoulutuksia.

Muistakaa huolehtia esimiestennekin jaksamisesta, ja huomaatte itsekin jaksavanne paremmin.

KD-Lehden bloggari Emmi Flyktig on sairaanhoitaja, vanhustyön yamk-opiskelija ja Kristillisdemokraattien Harjavallan paikallisosaston puheenjohtaja