”EU:n kallein bensa, toiseksi kallein diesel” – Peter Östman kysyy, miten hallitus aikoo helpottaa autoilevien elämää pitkien etäisyyksien Suomessa
5.5.2022 klo 16:27 Politiikka Samuli Rissanen
Peter Östman kysyy, miten hallitus aikoo helpottaa autoilevien elämää pitkien etäisyyksien ja kalliin polttoaineen Suomessa.
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman muistutti eduskunnan torstaisella kyselytunnilla, että Suomessa on EU:n kallein bensiini ja toiseksi kallein diesel.
Östmanin mukaan hallituksen aikomukset muun muassa korottaa työmatkavähennyksiä auttavat vain erittäin pientä osaa autoa tarvitsevista.
Euroopassa eri maiden hallitukset ovat puolestaan onnistuneet rajoittamaan hintojen nousua.
– Tehokkain liikkumiskustannuksiin vaikuttava toimenpide olisi kristillisdemokraattien esittämä polttoaineverojen alentaminen
– Tehokkain liikkumiskustannuksiin vaikuttava toimenpide olisi kristillisdemokraattien esittämä polttoaineverojen alentaminen ja sen lisäksi olemme myöskin pohtineet, että olisiko nyt jo aika poistaa dieselin käyttövoimavero. Ne, jotka tarvitsevat autoa pitkillä matkoilla pitkien etäisyyksien maassa, hyötyisivät tästä. Olisiko hallitus valmis pohtimaan tällaista, Östman kysyi.
Valtiovarainministeri Annika Saarikko kertoi, että on pitänyt perusteltuna olla sulkematta mitään ratkaisuja pois.
– Me toivomme, että hintojen nousu joka markkinaehtoisesti tapahtuu, ei tästä enää kovastikaan kehittyisi ylöspäin bensatankeilla tai vaikkapa lämmityslaskuissa, mutta meillä ei ole siitä varmuutta. Siksi en sulje mitään keinoa nyt pois, hän vastasi.
Samalla hän totesi, että kaikki ne tuet, joita kohdistetaan fossiiliselle energialle, ovat myöskin tukea sellaiselle todellisuudelle, joka suoraan tai välillisesti on ollut myös Venäjän keskeisiä rahoituslähteitä.
– Samaan aikaan olemme sitoutuneet siihen, että me teemme uusiutuvan energian ratkaisuja ja vahvistamme omavaraisuutta. Siksi me vaikkapa avustamme kotitalouksia vaihtamaan öljylämmityksen uusiutuvaan ja kestävään energiaan, koska se on monin tavoin viisasta myös näiden ihmisten taloudellisen tilanteen kannalta, Saarikko sanoi.