Pro Israel -palkinto Tomas Sandellille pitkäjänteisestä työstä kansainvälisillä areenoilla

12.5.2022 klo 12:44 Kotimaa Merja Eräpolku

European Coalition for Israel -järjestön (ECI) perustaja ja toiminnanjohtaja Tomas Sandell on tämänvuotisen Pro Israel -palkinnon saaja. Sandell on tehnyt kansainvälisillä areenoilla pitkäjänteistä työtä edistääkseen Euroopan maiden ja Israelin suhteita.

Israelin 74. itsenäisyyspäivää juhlittiin 10.5.  Helsingissä. Suomi-Israel yhdistysten liiton järjestämässä juhlatilaisuudessa liitto palkitsi European Coalition for Israel -järjestön (ECI) perustajan ja toiminnanjohtajan Tomas Sandellin Pro Israel -palkinnolla. Palkinto annetaan yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaiselle henkilölle, joka on toiminnassaan osoittanut erityistä Israel-ystävyyttä ja vaikuttanut myönteisesti Suomen ja Israelin välisiin suhteisiin.

Vuonna 2003 perustetun ECI:n tavoitteena on edistää Euroopan ja Israelin välisiä suhteita, tiedottaa antisemitismin eri muodoista ja kunnioittaa holokaustin muistoa järjestämällä siihen liittyviä tilaisuuksia.

Sandellin ja ECI:n keskeisiä hankkeita ovat olleet esimerkiksi San Remon 1920 päätöslauselman juridisen ja poliittisen merkityksen nostaminen poliitikkojen ja valtiojohtajien tietoisuuteen, Holokaustin muistopäivän huomiointi Euroopan parlamentissa, Yom Kippur -päivän saaminen YK:n viralliseksi juhlapäiväksi. Lisäksi Sandell on tuottanut kymmeniä Israel-raportteja Euroopan parlamentista ja puhunut sadoissa tilaisuuksissa eri puolilla maailmaa.

Eduskunnan Israel-ystävyysryhmän puheenjohtajan, kansanedustaja Peter Östmanin mukaan antisemitismin voimakas lisääntyminen maailmassa osoittaa, että juutalaisen kansallisen kodin ja turvapaikan tarve ei ole vähentynyt maailmassa, vaan pikemmin lisääntynyt.

– Israelin yksi tärkeistä tehtävistä on toimia pakopaikkana kaikille niille maailman juutalaisille, joiden elintila kotimaassa on antisemitismin myötä kaventunut niin paljon, että elämän jatkaminen kotimaassa tuntuu mahdottomalta, totesi Östman tervehdyssanoissaan.

Eduskuntaan perustettiin muutama viikko sitten antisemitismin vastainen toimintaryhmä.

– On historiallista, että kansanedustajia yli puoluerajojen on viimein sitoutunut toimimaan yhteisessä ryhmässä antisemitismiä vastaan.

Kiitos Tomas Sandellille joka on pitkin prosessia auttanut ja konsultoinut.

Palestiinalaisalueiden koulutusjärjestelmää on syytetty useaan otteeseen propagandan ja juutalaisvastaisuuden levittämisestä. Opetussuunnitelmasta puuttuvat oleelliset arvot ja periaatteet, kuten rauha, suvaitsevaisuus ja keskinäinen kunnioitus. Sen sijaan se edistää marttyyriutta, itsensä uhraamista ja sotaa.

Östman kertoi, että useiden vuosien taistelun jälkeen Euroopan parlamentti on puuttunut asiaan. EU-parlamentin Strasbourgin täysistunnossa äskettäin hyväksymässä päätöslauselmassa vaaditaan palestiinalaishallinnon ”tarkkailua”, opetussuunnitelman  muuttamista ”nopeasti” ja toistetaan parlamentin aiemmat kannat.

– Kiitos Tomas Sandellille joka on pitkin prosessia auttanut ja konsultoinut sekä minua että muita päättäjiä Euroopassa, Östman kiitti Pro Israel -palkinnon saajaa.

Juhlatilaisuuden kunniavieraana oli Israelin suurlähettiläs Hagit Ben-Yaakov ja puheenvuoron käyttivät myös Ulkoministeriön Lähi-idän yksikön päällikkö Riikka Eela sekä Israelin kunniakonsuli Fredrik Ekholm. Suomen Israelin-suurlähettiläs Kirsikka Lehto-Asikainen lähetti tilaisuuteen videotervehdyksen.

Vastaanottoa isännöi liiton puheenjohtaja Risto Huvila ja sitä kunnioittivat läsnäolollaan useat kansanedustajat, Yhdysvaltojen, Saksan, Itävallan, Egyptin ja Marokon suurlähettiläät sekä Yhdysvaltojen ja Puolan varasuurlähettiläät.

Ylös