Antero Laukkanen lisätalousarviosta keskusteltaessa: ”Suomen ruokahuollon tila on kansallinen hätätila numero yksi”
27.6.2022 klo 17:49 Eduskunta Kristiina Kunnas
Antero Laukkanen puhuu ja kollega Peter Östman kuuntelee. Eduskunta keskusteli lisätalousarviosta maanantaina 27. kesäkuuta. (Näyttökuva eduskunnan lähetyksestä)
Antero Laukkanen ehdotti eduskunnan lisätalousarviokeskustelussa tuottajatukea, jonka maksaisi tukkuporras. – Jos päästämme alkutuotannon loppumaan, ei meiltä löydy sellaista tahdonvoimaa, jolla se saataisiin aloitettua uudelleen, kansanedustaja Laukkanen ennusti puheessaan eduskunnassa maanantaina.
Kansanedustaja Antero Laukkanen totesi puheenvuorossaan eduskunnassa, että lisätalousarvion monia kohtia on helppo tukea.
– Ne vastaavat korona-ajan myötä syntyneeseen jälkihoitoon hyvin. Esimerkiksi tarttuminen nuorten akuuttiin hätätilanteeseen, joka ei voi odottaa, on varmasti tärkeä viesti myös kansalaisille. Eduskunnassa on herkkyyttä tarttua asioihin, Laukkanen kiitti.
Suureksi huolenaiheeksi uusmaalaiskansanedustaja Antero Laukkanen nosti valtion velkaantumisen.
– Suomen valtio velkaantuu nyt merkittävää vauhtia, eikä tämä trendi ole mitenkään loppumassa. Lisävelalle on valitettavasti tarvetta myös koko seuraavan vaalikauden ajan.
– Varmasti on tulossa myös isoja leikkauksia, kun hallituskoalitio vaihtuu, Laukkanen ennusti puheenvuorossaan.
Kannamme erityistä huolta kansakuntamme ruokahuollosta. – Antero Laukkanen
– En usko, että ainakaan neljästä kuuteen vuoteen olisi minkäänlaista toivoa siitä, että tämä velkaantuminen pysähtyisi.
Laukkanen nosti puheessaan esiin Kristillisdemokraattien huolen.
– Kannamme erityistä huolta kansakuntamme ruokahuollosta. Edustaja Östman toi erittäin hyvin esiin nämä painopistealueet, samoin edustaja Kiviranta (kesk) käytti täällä erinomaisen puheenvuoron, Laukkanen totesi.
Laukkasella oli ehdotus, joka sai jatkopuheenvuoroissa innostuneen vastaanoton sekä Perusuomalaisten Sheikki Laaksolta että Toimi Kankaanniemeltä.
– Olisi voimakkaasti harkittava sitä, pitäisikö tuottajille säätää sellainen tuottajatuki, jonka maksaisi aina tukkuporras.
– Olemmehan me onnistuneet säätämään sähköveronkin – joka tulee kuin Manulle illallinen. Olisi nyt hyvä yksi harkita tätä, koska ei tämä muuten oikene. Tuottajat pohtivat, että jos jos he pyytävät enemmän rahaa, eivät tuotteet mene kaupaksi. Tukkuporras taas ei oikein suostu neuvottelemaan lisähinnoista, vaan haluaa itse määritellä hinnat moneksi vuodeksi eteenpäin, eikä huomioi millään tavalla muuttuneita tilanteita.
Edustaja Sheikki Laakso huomautti omassa puheenvuorossaan, että ”Laukkasen ehdotus on kyllä mielenkiintoinen”. Konkarikansanedustaja Toimi Kankaanniemi piti Laukkasen ideaa kiinnostavana ja tutkimisen arvoisena.
Tämä on kriisi. Tähän pitäisi tarttua sen ansaitsemalla vakavuudella. – Antero Laukkanen ruokahuollon tilasta
– Suomen ruokahuollon tila on kansallinen hätätila numero yksi. Jos me päästämme alkutuotannon loppumaan, ei tästä kansasta enää löydy sellaista voimaa, joka sen uudestaan käynnistäisi.
– Tämä on kriisi. Tähän pitäisi tarttua sen ansaitsemalla vakavuudella, Laukkanen vaati.