– Suomessa vasta keskustellaan sähköverosta, vaikka saksalaisten energialaskuja välillisesti jo pehmennämme, Sari Essayah kritisoi

11.8.2022 klo 16:01 Politiikka Samuli Rissanen

Essayahin mielestä poliittinen paine Saksaa kohtaa olisi pitänyt olla Uniper-ratkaisussa kovempi. Erityisesti häntä kismittää, että kotimaassa vasta keskustellaan sähköveron alentamisesta, samalla kun tukea saksalaisille vuotaa 50 miljoonan päivävauhtia.

Fortumin pääosin omistaman saksalaisen energiayhtiö Uniperin kohtalosta päästiin heinäkuun lopulla ratkaisuun Saksan valtion, Uniperin ja yhtiön suurimman omistajan Fortumin kesken.

Essayah twiittasi tuolloin tuoreeltaan, ettei ymmärrä, miksi diiliä hehkutettiin. Samoilla linjoilla hän kertoo olevansa edelleen.

– Eihän se mikään unelma diili ole, hän sanoo.

– Riskitkään eivät ole vielä suomalaisten osalta ohi

Essayah listaa: Huomattava määrä osakeomistusta siirtyy todella halvalla saksalaisille ja saksalaiset määräävät sitten tahtia jatkossa. Hinta siirtyy kuluttajille vasta lokakuussa ja siihen asti 50 miljoonan päivittäiset tappiokulut sopimuksissa juoksevat.

– Suomalaisina veronmaksajina ikäänkuin osallistumme saksalaisten kuluttajien energialaskun pehmentämiseen.

Erityisesti Essayahia kismittää se, että samalla kun saksalaisia veronmaksajia ikäänkuin välillisesti tuetaan, Suomessa vasta keskustellaan siitä, että pitäisikö kuluttajien täysimääräisesti ottaa kuluttajahinnat vastaan vai ei.

Essayah’n mukaan poliittinen paine Saksaa kohtaan olisi pitänyt olla vielä kovempi: Sopimus hintojen siirtämisestä kuluttajille olisi pitänyt saada nopeammin käytäntöön.

– Riskitkään eivät ole vielä suomalaisten osalta ohi, hän muistuttaa.

 

 

Ylös