Hoitajamitoituksen voimaantulon lykkääminen ilman vahvoja konkreettisia toimia on selvä osoitus hallituksen heikkoudesta, Päivi Räsänen sanoo

1.9.2022 klo 21:50 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsäsen mukaan hallitus unohti hoitajapulan ratkaisemisen ja maatalouden ahdingon budjettiriihessä.

– Terveydenhuollon vakavan hoitajapulan ratkaisu näyttää jäävän täysin auki, samoin kuin vanhustenhoidon tason parantaminen, Räsänen arvioi hallituksen viimeisen budjettiriihen tuloksia.

Tilanne on hänen mukaansa viime aikoina vain heikentynyt ympäri Suomea ja nyt tarvittaisiin rohkeutta tehdä nopeasti vaikuttavia toimia. Hoiva-avustajien lisäkoulutus ei ratkaise kriisiä.

Jo hoitajamitoitusta valmisteltaessa oli selvää, ettei hallitus ole huolehtinut riittävästä rahoituksesta

– Hoitajamitoituksen voimaantulon lykkääminen ilman vahvoja konkreettisia toimia on selvä osoitus hallituksen heikkoudesta. Jo hoitajamitoitusta valmisteltaessa oli selvää, ettei hallitus ole huolehtinut riittävästä rahoituksesta, Räsänen sanoo.

Budjettiriihen energialinjauksia hän pitää sen sijaan oikeansuuntaisina.

– Pidän tärkeänä, että on löytynyt keinoja tukea kotitalouksia haastavassa tilanteessa. Myönteistä on, että hallitus on tarttunut sähkön ja energian nousuun erinäisin toimenpitein. Energiaa pitää olla saatavilla niin, että kaikilla on siihen varaa.

Kuitenkaan maataloudesta ja elintarviketuotannosta hallitus ei budjetista kertoessaan maininnut sanallakaan. Maatalouden kriisi on katastrofaalinen. Joka päivä kahdesta kolmeen maatilaa lopettaa toimintansa.

– Maatalouden tärkein tehtävä on ruokkia ihmisiä, ei hiilen sitominen. Ruokaomavaraisuuden turvaaminen olisi juuri nyt ollut välttämätöntä.

Kristillisdemokraatit julkaisi viime viikolla 100 kohdan huoltovarmuuspaketin, jossa esitetään useita toimia maatalouden kannattavuustilanteen helpottamiseksi.

– Olemme toistuvasti vaatineet hallitukselta pikaisia toimia alkutuottajien aseman parantamiseksi, jotta käsillä ei pian ole vakavaa ruokakriisia energakriisin ja hoitajakriisin lisäksi.

Ylös