Päivi Räsänen vaatii tarkempia ohjeita joditablettien käytöstä ydinkatastrofeissa

11.10.2022 klo 17:36 Politiikka Samuli Rissanen

Lääkejodin käytöstä, suojavaikutuksesta ja ikärajasta tarvitaan tarkempaa ohjeistusta ja perusteluja, Päivi Räsänen vaatii.

Kansanedustaja Päivi Räsänen on tänään jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, miten hallitus aikoo vastata kansalaisten keskuudessa heränneisiin kysymyksiin koskien lääkejodin saatavuutta, käyttöä ja ikäsuosituksia.

Sosiaali- ja terveysministeriö on tänään suosittanut kaikkia 3–40-vuotiaita suomalaisia hankkimaan apteekista kotiinsa varastoon joditabletteja.

Räsäsen mukaan on hyvä, että ministeriö ohjeistaa kansalaisia, mutta ohjeet ovat herättäneet myös paljon kysymyksiä. Kansalaisilta on kuitenkin tullut viestejä, joissa toivotaan syvällisempää varautumisohjeistusta, tarkempia uhka-arvioita ja myös selkeämpiä perusteluita ikärajalle.

Suositukset ovat joskus aiempina aikoina koskeneet myös yli 40-vuotiaita.

– Jotkut ovat kertoneet oman lääkärin suosittelevan myös eläkeikäistä hankimaan varalle joditabletteja, Räsänen kertoo.

Ohjeen mukaisella joditabletin ottamisella estetään radioaktiivisen jodin kerääntyminen kilpirauhaseen.

Vakavassa ydinvoimalaitosonnettomuudessa voi ilmaan vapautua radioaktiivista jodia. Jodille on ominaista, että se keräytyy kilpirauhaseen päästessään esimerkiksi hengityksen kautta elimistöön.

Ohjeen mukaisella joditabletin ottamisella estetään radioaktiivisen jodin kerääntyminen kilpirauhaseen.

Suosituksen tultua julki joditabletteja on ostettu paljon ja apteekeista kerrotaan, että ne on myyty nopeasti loppuun eikä tukustakaan enää niitä saa.

– Tällaisessa tilanteessa on tärkeää, että ei tapahdu tarpeetonta joditablettien hamstraamista, jotta etenkin suurimmassa riskissä olevat ryhmät, raskaana olevat naiset ja lapset niitä saisivat, Räsänen huomauttaa.

Säteilyturvakeskuksen mukaan yli 40-vuotiaille joditabletin merkitys on pieni. Olisi hyvä selkeyttää kansalaisille, minkä suuruisesta merkityksestä on kysymys ja onko aikuiselle jodisuojasta säteilytilanteessa haittaa.

– Kansalaiset tarvitsevat tässä tilanteessa myös parempaa tietoa suojautumisesta, väestönsuojista ja muusta varautumisesta. Säteilyvaaratilanteessa sisälle suojautuminen on ensisijainen toimi, ja joditabletin ottaminen vasta toissijainen suojelutoimenpide. Sekä suojautumisesta että joditablettien käytöstä ja uusista ikärajoista tarvitaan tarkempia ohjeistuksia ja perusteluja, Räsänen edellyttää.

Ylös