Hallituksen välinpitämättömyys ruokaturvasta on käsittämätöntä, Antero Laukkanen sanoo

2.12.2022 klo 14:59 Politiikka Samuli Rissanen

Antero Laukkanen ihmettelee, miksi ruoka-apu ajetaan alas juuri kun ruoan hinta nousee ennätystahtia.

Eduskunnan köyhyysryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Antero Laukkanen pitää käsittämättömänä, että ruoka-aputoiminta on pitänyt ajaa alas juuri nyt, kun ruoan hinta on jyrkässä nousussa.

Ruoan hinnannousu ja ruoka-aputoiminnan haasteet vaikeuttavat kymmenien tuhansien köyhimpien suomalaisten pärjäämistä.

Vuosittain 100 000–200 000 suomalaista hankkii viikoittain ruoka-apua niin sanottujen leipäjonojen kautta. Leipäjonoissa on myös paljon Ukrainan pakolaisia.

– Valitettavasti perusturvan taso Suomessa on niin alhainen, että ruoka-aputoimintaa tarvitaan.

– Valitettavasti perusturvan taso Suomessa on niin alhainen, että ruoka-aputoimintaa tarvitaan.

Tilannetta pahentaa hävikkiruoan saatavuuden romahtaminen sekä ruoka-aputyötä tekevien järjestöjen vuodesta toiseen jatkuvat rahoitusvaikeudet. Suurin osa työstä perustuu vapaaehtoisuuteen.

– Ruoka-apua toteuttavien järjestöjen toimintaan ei ole saatu pysyvää budjettirahoitusta vuosien vetoomuksista huolimatta, Laukkanen suree.

EU:n ruoka-apu on muuttumassa kuivamuonapusseista ruokakauppojen maksukorteiksi. Valmistelu on venynyt, ja korttien jako alkaa näillä näkymin vasta ensi kesänä. Asiasta uutisoi tällä viikolla YLE.

– Ruoka-avun haasteiden ei pitäisi olla yllätys. Ruoka-apua jakavien järjestöjen varoitukset korttijärjestelmän käytännön haasteista ovat kaikuneet kuuroille korville. Pitkässä juoksussa tilannetta tulee pahentamaan myös kotimaisen maatalouden käynnissä oleva alasajo.

Kristillisdemokraatit on vaihtoehtobudjetissaan esittänyt ruoka-apua toimittaville järjestöille kolmen miljoonan euron pysyvää määrärahaa

 

Ylös