Piispa Jolkkonen itsenäisyyspäivän saarnassaan: Rauha ja oikeudenmukaisuus ovat hauraita ja silti tavoittelemisen arvoisia
6.12.2022 klo 13:15 Kotimaa KD Lehti
Itsenäisyyspäivän ekumeeninen juhlajumalanpalvelus näytettiin Yle TV1:ssä ja kuultiin radiossa. Kuopion piispa Jari Jolkkonen saarnasi.
Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen saarnasi itsenäisyyspäivän ekumeenisessa juhlajumalanpalveluksessa Helsingin tuomiokirkossa. Hän puhui maan päättäjille eli paimenille heidän tärkeästä tehtävästään.
Johanneksen evankeliumiin (Joh. 14:23-29) viittaavassa saarnassaan piispa Jari Jolkkonen pohti rauhan käsitettä: ”Päivän evankeliumissa Jeesus näyttää puhuvan kahdenlaisesta rauhasta: siitä, jonka maailma antaa ja siitä, jonka hän antaa. Mistä on kyse? Mitä hän tarkoittaa ensimmäisellä, siis rauhalla, jonka maailma antaa?”
Piispa Jolkkonen puhui niin sanotusta veitsi kurkulla -rauhasta, jota ei saavuteta neuvotteluilla ja diplomatialla, vaan voimalla ja väkivallalla. Tästä esimerkkinä hän nosti Ukrainan, jota Venäjä parhaillaan yrittää alistaa ja pakottaa rauhaan. Toisena rauhan mallina Jolkkonen esitteli rauhaa kauppasuhteista -rauhan, jolle hän totesi nykyisen Euroopan perustuvan: ”Olemme saaneet nauttia pitkästä rauhan ajasta. Siksi monet meistä uskoivat kommunismin romahdettua, että kauppasuhteita luomalla itänaapurimme saadaan ostettua rauhaa rakastavaksi ja demokratiaa kunnioittavaksi.”
”Meidän ei tule omaksua kyynisiä teorioita, joissa ihmisten välisiä suhteita pidetään pelkkinä valtarakenteina. Rauha ja oikeudenmukaisuus ovat hauraita ja silti niitä kannattaa tavoitella. Rauha ja oikeus kuuluvat yhteen. Ei ole toista ilman toista. Joskus rauhan rakentaminen voi tarkoittaa kohtuulliseen kompromissiin suostumista. Joskus se taas tarkoittaa sen hirvittävän tosiasian tunnustamista, että oikeudenmukaisen ja kestävän rauhan takia emme voi suostua epäreiluun ja horjuvaan veitsi kurkulla -rauhaan.”
Piispa Jolkkonen totesi, että Suomen päättäjien, ”tämän maan paimenien”, tehtävä on tehdä vaikeita päätöksiä vaikeina aikoina. Kansalaisten tehtävä on tukea heitä, auttaa heitä ja rukoilla päättäjillemme voimaa ja viisautta vaativissa paimenen tehtävissä.
Suomen päättäjien, ”tämän maan paimenien”, tehtävä on tehdä vaikeita päätöksiä vaikeina aikoina. Kansalaisten tehtävä on tukea heitä, auttaa heitä ja rukoilla päättäjillemme voimaa ja viisautta vaativissa paimenen tehtävissä.
Jolkkonen viittasi Jeesuksen sanoihin: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa.”
Omaa tulkintaansa Jeesuksen sanoista hän avasi seuraavasti: ”Se rauha, josta Jeesus tässä puhuu, ei ole vain sodan poissaoloa. Se on sielun rauhaa, siis lepoa, iloa ja kiitollisuutta siitä, että meillä on rauha ja sovinto Jumalan kanssa. Tästä sielun rauhasta, tästä ilosta ja kiitollisuudesta versoo muheva rauha: kotirauha, naapurisopu, ystävien rakkaus, luottamus puolueiden välillä, rauha kansojen kesken ja huolenpito koko Jumalan ihanasta luomakunnasta. Tämän rauhan omistamiseen hyvä Jumala meitä kutsuu, yhdessä ja erilaisina.”
Saarnateksti on luettavissa myös piispa Jolkkosen kotisivuilta.
Juhlajumalanpalvelus on katsottavissa ja kuunneltavissa jälkeenpäin YleAreenassa.