”Nyt on pakko keskittyä perusasioiden hyvään hoitamiseen” – Kansanedustaja Sari Tanus kertoo tavoitteensa tulevalle vaalikaudelle

23.1.2023 klo 17:46 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanuksen mukaan resurssit on keskitettävä perusasioiden hyvään hoitamiseen.

– Velkaantuminen pitää saada katkaistua ja talous tasapainotettua, hän sanoo.

Viime vuosi yllätti kaikki: Brutaali hyökkäyssota Euroopassa, joka yhdessä pandemian jälkiseurausten kanssa pyöräytti inflaation nousukiitoon ja nosti sähkön, polttoaineiden ja ruuan hintaa sekä esimerkiksi asuntolainojen ja valtion velan korkoja roimasti.

Mennyttä ei saa takaisin, mutta siitä pitää oppia tulevaa varten. Kristillisdemokraattien Sari Tanus sanoo, että Suomeen on saatava suunnanmuutos, jossa keskityttään ennen muuta perusasioiden hyvään hoitamiseen.

– Huoltovarmuus ja varautuminen tulee huomioida kaikilla sektoreilla, käytännössä joka tilanteessa. Ruoka- ja energiaomavaraisuus, monien komponenttien saanti on jatkossa turvattava huomattavasti nykyistä paremmin.

Hyvinvointialueille on taattava riittävästi henkilökuntaa ja riittävästi euroja. Kymmenistä tuhansista sektorin ulkopuolella työskentelevistä terveydenhuollon ammattilaisista, myös jo eläköityneistä, edes osa on saatava palaamaan alalle.

– Eläkeläisten toimeentulon parantaminen, verohelpotukset ja erityisen tuntuvat veroporkkanat voisivat vetää joukoittain eläkeläisiä työntekoon

– Eläkeläisten toimeentulon parantaminen, verohelpotukset ja erityisen tuntuvat veroporkkanat voisivat vetää joukoittain eläkeläisiä työntekoon vielä eläkkeelläkin. Tämä olisi yksi keino nopeasti helpottaa työntekijäpulaa myös sosiaali-ja terveydenhuollossa.

– Samalla olisi nostettava omaishoitajien korvauksen tasoa ja sen verovapautta sekä panostaa omaishoitajien jaksamiseen.

Kansanedustaja Sari Tanus pyrkii nyt kolmannelle kaudelleen. (Kuva: Jukka Salmi)

Tanus muistetaan myös tinkimättömästä työstään terveydenhuollon henkilöstön omantunnonvapauden eteen. Se merkitsisi Tanuksen mukaan opiskelun ja työnteon mahdollistamista eettistä ja uskonnollista vakaumusta kunnioittaen myös terveydenhuollossa, jossa liikutaan elämän ja kuoleman kysymyksissä.

Kaikki lähtee toki terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä, ennaltaehkäisystä ja varhaiseen tukeen panostamisesta.

Esimerkiksi syöpäseulontoja pitäisi Tanuksen mukaan laajentaa myös Suomen yleisimmän syövän, eturauhassyövän riittävän varhaiseksi toteamiseksi. Tähän voidaan tuoda nykyaikainen, useammasta vaiheesta rakentuva testausjärjestelmä.

Hoitojonojen purkamiseksi yksityisen lääkärivastaanoton kela-korvausjärjestelmää on kehitettävä ja korvausten tasoa tuntuvasti nostettava, toisin kuin nykyhallitus on tehnyt.

Keliakiakorvauksen palauttaminen on ollut Tanuksen yksi pitkään ajamista hankkeista.

Myös peruskoulu tarvitsee Tanuksen mukaan korjausliikkeen: Jokaisen lapsen on opittava hyvin tai vähintäänkin kohtuullisen hyvin lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan jo alaluokilla. Se on perusedellytys jatko-opinnoille.

– Liikuntaa tarvitaan jokaiseen päivään, samoin rajoja jatkuvalle kännyköiden ja somealustojen käytölle, hän sanoo.

Tulevalle kaudelle periytyy nykyiseltä valtava velkavuori. Velkaantuminen pitää saada katkaistua ja valtion talous tasapainoon. Vaihtoehtoa ei Tanuksen mukaan ole: Taloutta on hoidettava vastuullisesti, jotta hyvinvointiyhteiskunnan keskeiset palvelut voidaan säilyttää ja myös heikoimmista huolehtia.

Tanuksen mukaan tulevan vaalikauden haasteet kuten talouden tervehdyttäminen ja yhteiskunnan eri sektoreiden toimivuus on päättäjien vastuulla.

– Linjauksia tehdään omalta arvopohjalta ponnistaen ja siksi on tärkeää, että päättäjät omaavat kestävät arvot.

– Ihmisarvoa, perhettä, sosiaalista markkinataloutta, lähipäätösperiaatetta ja tasapainoista toimintaa ympäristön ja luonnon kanssa kunnioittavat, kestävältä kristilliseltä arvopohjalta ponnistavat linjaukset voivat jatkossakin luoda kestävää hyvinvointia.

Tanus muistuttaa, että sanan-, uskonnon ja mielipiteenvapauden turvaaminen on demokraattisen yhteiskunnan peruspilareita.

Hänen omaan arvoperustaansa kuuluu esimerkiksi perinteisten perhearvojen puolustaminen.

– On puolustettava biologisia ja lääketieteellisiä tosiasioita ja pidettävä ne erillään ideologisista identiteettilinjauksista. Yhteiskunnan perusrakenteiden, virallisten linjausten ja juridisten merkintöjen on perustuttava faktoille eikä yksilöiden tuntemuksille tai kokemuksille.

Lääkäri-kansanedustaja muistuttaa myös, että koronapandemian aikana hieman piristynyt syntyvyys on jälleen laskenut.

– Eri keinoja syntyvyyden saamiseksi nousuun on välttämätöntä miettiä.

 

Ylös