”Meillä on perusteltuja ratkaisuja esimerkiksi soten valuvikoihin” – KD:n Järjen ääni -kampanja vastaa järjettömyyksiin

4.2.2023 klo 09:55 Politiikka Kristiina Kunnas

Puheenjohtaja Sari Essayah, varapuheenjohtaja Peter Östman sekä puoluesihteeri Elsi Juupaluoma lähtivät motivoituneina Kristillisdemokraattien Järjen ääni -eduskuntavaalikampanjaan.

– Vaalivoitto nojautuu hyviin, motivoituneisiin ehdokkaisiin ja yhteishenkeen.

– Nämä ovat paljon tärkeämmät kuin puolueiden vaaliohjelmat ja graafiset linjaukset, väittää varapuheenjohtaja ja eduskuntavaaliehdokas Peter Östman.

– Mutta tietenkin meidän on viestittävä selkeästi meidän tavoitteemme ja saatava viesti perille, Östman jatkaa.

Hänestä on tullut maataloustuottajien ja elintarviketeollisuuden kriisin näkyvä ja kuuluva äänitorvi sekä tuottajien puolustaja. Moni kiittää KD:tä sen roolin ottamisesta, jonka olisi luullut kuuluvan Keskustalle.

Mutta ei meidän kiittämisemme mitään auta, mikäli äänestyskäyttäytyminen ei muutu. – Peter Östman

– Mutta ei meidän kiittämisemme mitään auta, mikäli äänestyskäyttäytyminen ei muutu. Nyt pitää äänestää niitä, jotka pitävät maatalouden ja huoltovarmuuden puolta, Östman muistuttaa.

Puoluesihteeri Elsi Juupaluoma kuvailee Kristillisdemokraattien Järjen ääni -vaaliohjelmaa vaihtoehdoksi linjattomuudelle. KD on järjen ääni eli siis vastaääni vaikkapa sellaiseen ajatukseen, ettei velalla ole välillä.

– Kampanjaan kuuluvat sekä järjen ääni että tunne, Juupaluoma huomauttaa.

Kotimaisen ruuantuotannon puolustaminen, huoltovarmuuden tukeminen sekä Suomen pitäminen omissa käsissä ovat järjen ja tunteen osalta äärimmäisen tärkeitä asioita.

– Me ollaan vaihtoehto vastuuttomuudelle ja linjattomuudelle. Sari Essayah’n johdolla KD on järjen ääni: vakaa ja luotettava, uskaltaa haastaa ja kyseenalaistaa.

– Tavoittelemme vaalivoittoa ja hallitusvastuuta. KD pitää huolen siitä, että järjen äänen kuuluu paitsi eduskunnassa myös hallituksessa, Juupaluoma muistuttaa.

– Kaikki meidän kannat ovat perusteltavissa järjellä. Moni kaipaa sitä! Tämä on juuri sopiva slogan meille tällä vuosikymmenellä.

– KD on järjen ääni, kun sellaiset ideologiset tuulet puhaltavat, että velalla ei ole välillä, että päästöt vähenevät kun siirrämme ruuantuotannon, työpaikat ja teollisuuden ulkomaille, tai että lainsäädännöllä voi ohittaa biologian, listaa puoluesihteeri Juupaluoma.

Järjen ääni -linjaus vie luontaisesti siihen, että voi tehdä lukuisia nostoja niistä asioista, jotka ovat järjettömiä.

– Meillä on soten korjaussarja. Meillä on esittää ratkaisuja soten valuvikoihin.

– On järjetöntä jättää vanhukset heitteille, on järjetöntä jollei pääse hoitoon, on järjetöntä säästää perheiden toimeentulosta ja hyvinvoinnista.

On järjetöntä jättää vanhukset heitteille, on järjetöntä jollei pääse hoitoon, on järjetöntä säästää perheiden toimeentulosta ja hyvinvoinnista. – Elsi Juupaluoma

– On järjetöntä rapauttaa meidän kotimainen ruuantuotanto. Se ei ole KD:n kannattama tie. Suomi on pidettävä omissa käsissä, Juupaluoma muistuttaa.

Sari Essayah kannusti Kristillisdemokraattien vaaliavausristeilyllä eduskuntavaaliehdokkaita vaalityöhön, joka voi hänen mukaansa olla parhaimmillaan hauskaa ja antoisaa.

– Sinä olet halunnut lähteä muuttamaan Suomen suuntaa ja käyttämään sitä järjen ääntä, Essayah kiitti ehdokkaita.

Essayah nosti esiin vieremäläisen ensi kertaa eduskuntavaaleissa mukana olevan maanviljelijän ja karjankasvattajan Ahti-Pekka Vornasen sanat.

– Kuten ystävä ja kollegaehdokaskollega A-P Vornanen on hyvin sanonut, että kymmenen vuotta hän antoi lapasyöttöjä ministereille, mutta kun ei tullut maalin maalia, oli pakko itse tarttua mailan varteen.

Kuten ystävä ja kollegaehdokaskollega A-P Vornanen on hyvin sanonut, että kymmenen vuotta hän antoi lapasyöttöjä ministereille, mutta kun ei tullut maalin maalia, oli pakko itse tarttua mailan varteen. – Sari Essayah

– Tiedän, että vaalityö on vaativaa. Toisaalta se on yhdessä tehden äärimmäisen mukavaa, hauskaa ja antoisaa. Jokainen ehdokas on näissä vaaleissa pääroolissa! Kaikkien panos on ratkaiseva.

– Toivon sinulle, ehdokas, voimia, ja läheisillesi ja tukiryhmällesi aitoa innostusta ja myös tuloksellista vaalityötä.

– Nyt on aika muuttaa Suomen suunta ja ottaa käyttöön järjen ääni. Sen jälkeen voimme luottavaisin mielin rakentaa suomalaista yhteiskuntaa ja sen tulevaisuutta, Essayah kiteytti Kristillisdemokraattien vaaliavauksessa.

Östman, Juupaluoma ja Essayah Radio Dein KD-Kompassissa la 4.2. klo 12.50

Kristiina Kunnas haastatteli varapuheenjohtaja Peter Östmania, kun Kristillisdemokraattien vaali-ilme ja Järjen ääni -eduskuntavaalikampanja oli paljastettu medialle sekä puolueväelle. Ohjelmassa lisäksi otteet puoluesihteeri Elsi Juupaluoman sekä puheenjohtaja Sari Essayah’n motivointipuheista KD:n vaaliavauksessa.
Uusinta maanantaina 6.2. klo 22.40, Radio Dei.

 

Eduskuntavaalien avajaisristeilyn paneeli

Puheenjohtaja, Savo-Karjalan eduskuntavaaliehdokas Sari Essayah ja 1. varapuheenjohtaja, Vaasan ehdokas Peter Östman (istumassa oikealla) osallistuivat vaalipaneeliin KD:n Järjen ääni -eduskuntavaalikampanjan avausristeilyllä. Juontajina Annika Lyytikäinen ja Tommi Terä (ehdolla Varsinais-Suomessa), istumassa vasemmalta KD-puoluevaltuuston varapuheenjohtaja, Vaasan ehdokas Kimmo Rantanen, puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan ehdokas Riitta Kuismanen sekä KD Nuorten puheenjohtaja, Pirkanmaan ehdokas Ami Rinta-Valkama. (Kuva Olavi Kietäväinen)

Ylös