”4,6 miljardin nettotappio” – Päivi Räsäsen mukaan EU:n elpymisvälineen hyväksyminen oli hallituksen onneton talouspäätös

8.2.2023 klo 17:21 Eduskunta Samuli Rissanen

Marinin hallituskauden perintönä jäävän kroonisen alijäämän korjaamiseen tarvitaan ainakin kahden vaalikauden mittainen ohjelma, kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen sanoo.

Oppositio on antanut hallitukselle täyslaidallisen velkaantumisesta. Räsänen kertoo, että KD on mukana välikysymyksessä, koska hänen mielestään askeleita talouden tasapainottamiseksi olisi pitänyt ottaa jo tällä vaalikaudella.

Hänen mukaansa jengoiltaan lähtenyttä velkaantumista ei pystytä taittamaan kerralla vaan siihen tarvitaan vähintään kaksi seuraavaa vaalikautta.

Perhe ja väestöpolitiikkaa on laiminlyöty vuosikymmenien ajan

Tiettyyn rajaan asti velan ottaminen on Räsäsen mukaan ollut välttämätöntä koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamien vahinkojen korjaamiseksi. Elpymisvälineen hyväksyminen oli Räsäsen mukaan sarjassa Marinin hallituksen onnettomia talouspäätöksiä. Pelkästään siitä koituu Suomelle vähintään 4,6 miljardin euron nettotappio.

– Marinin hallitus on myös sitonut seuraavien hallitusten käsiä toteuttamalla sellaisia uudistuksia, jotka tulevat voimaan vasta seuraavalla hallituskaudella.

Esimerkiksi Räsänen nostaa joulukuussa voimaan tuleva vanhustenhoidon henkilöstömitoituksen.

Julkisen talouden tasapainottamiseen tarvitaan jatkossa menojen pienentämistä, tulojen kasvattamista sekä työllisyyden ja talouskasvun kiihdyttämistä rakenteellisin uudistuksin.

KD:n esittämistä rakenteellisista uudistuksista Räsänen nostaa esimerkiksi sosiaaliturvaa muokkaavan Kannustavan perusturva-mallin.

– Myös perhe ja väestöpolitiikkaa on laiminlyöty vuosikymmenien ajan, hän sanoo.

Sosiaalisten tulonsiirtojen osuus Suomen BKT:sta on noussut yli kolminkertaiseksi 1960-luvulta 2020-luvulle tultaessa.

– Julkisten menojen osuus koko BKT:sta on kasvanut suureksi, mutta silti voimme huonommin. Lasten ja nuorten pahoinvointi, väkivaltarikollisuus ja jengiytyminen eli pohjimmiltaan ongelmat ovat muualla kuin tulonsiirtojen vähäisyydessä, Räsänen sanoo.

Ylös