Suomen talouden suuri ongelma ei (vielä) ole ylisuuri julkinen velka, vaan vanhenevan väestön, hiipuvan työn tuottavuuden, matalan investointiasteen ja heikkenevän koulutustason sekä julkisen ja yksityisen talouden noidankehä. Suunta voidaan ehkä vielä kääntää, mutta helppoa se ei ole.

Näin kirjoittaa poliittinen sihteeri, Ajatushautomo Kompassin toiminnanjohtaja Tapio Luoma-aho näkökulmassaan.

”Tässä kehitysvaiheessa velat kasvavat tuloja nopeammin. Psykologinen muutos tapahtui, kun se sukupolvi, joka näki puutteen ei enää ole vallassa. Valtaan tulee sukupolvi, joka on tottunut helppoon elämään. Työn hinta nousee, jonka seurauksena reaalinen kasvu hiipuu. Kuitenkaan ei haluta tinkiä kulutuksesta, jolloin säästämisaste laskee ja velkaa otetaan kulutukseen. Koska kulutusaste on korkea, tällaiset maat vaikuttavat rikkailta, vaikka tase heikkenee. Hiipuvat investoinnit infrastruktuuriin, pääomaan sekä koulutukseen ja tutkimukseen heikentävät tuottavuuden kasvua. … Luoton saannissa luotetaan maan aikaisempaan maineeseen, pikemmin kuin tuottavuuteen. … Velka, jota ei kyetä maksamaan takaisin, on tyypillistä… kuplat yleisiä.” 

Yhdysvaltalaisen sijoittaja-tietokirjailijan Ray Dalion kuvaus taantuvan maan kehitysvaiheesta sopii viiltävän hyvin Suomeen, samoin kuin moneen muuhunkin hiipuvaan ”kehittyneeseen” yhteiskuntaan.

Suomen talouden suuri ongelma ei (vielä) ole ylisuuri julkinen velka, vaan vanhenevan väestön, hiipuvan työn tuottavuuden, matalan investointiasteen ja heikkenevän koulutustason sekä julkisen ja yksityisen talouden noidankehä. Suunta voidaan ehkä vielä kääntää, mutta helppoa se ei ole.

Talouspolitiikasta saatiin puheenaihe nyt pari kuukautta ennen vaaleja, kun suurimmat puolueet julkaisivat omia talouslinjauksiaan. Onko näistä tulossa talousvaalit, kuten vuoden 2015 eduskuntavaaleista?

Onko näistä tulossa talousvaalit, kuten vuoden 2015 eduskuntavaaleista?

Entä millainen on Kristillisdemokraattien vastine julkisen talouden sopeuttamisen haasteeseen? Keskustelun aika on nyt.

Yhteenvetona gallupjohtajien eväistä julkisen talouden kestävyysvajeen umpeen kuromiseksi voi sanoa, että vaaleihin mennään aika lailla sammutetuin lyhdyin. SDP (vasemmisto!) luottaa talouskasvuun (lue: yrityksiin!), Kokoomus verotuksen keventämiseen ja leikkauksiin, ja PS maahanmuuton kustannusten karsimiseen (eli työvoiman tarjonnan vähentämiseen).

Yksikään eduskuntapuolue ei ole esittänyt loppuun asti uskottavaa suunnitelmaa suunnan kääntämiseksi. Talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja Jouko Vilmusen puolueille antamat arvosanat eivät ole kaksisia. ”Kaikista ohjelmista uupuvat konkreettiset keinot, miten tavoitteisiin päästään.”

Rinteen-Marinin hallituksen oikeistolaisesta talouspolitiikasta

”Vahva valtiontalous on köyhän paras ystävä”. Vasemmistoliiton kansanedustajan Outi Ojalan taannoisia sanoja on viime aikoina siteerattu lähinnä Kokoomuksen suunnalla. Jos vahvan (hyvinvointi)valtion priorisointi katsotaan politiikassa vasemmistolaisuudeksi, voi sanoa, että Antti Rinteen ja Sanna Marinin hallituksen talouspolitiikka on ollut melkoisen oikeistolaista. Rahaa on siirretty erilaisten tukien kautta kansalaisille ja yrityksille miljarditolkulla ja julkinen sektori päästetty velkaantumaan ripeästi. Toiminta muistuttaa Ronald Reaganin talousajattelua: julkinen sektori on paha ja tehoton, ja se saadaan kuriin velkaannuttamalla liittovaltio hengiltä – starve the beast! Tätä menoa siis se, mitä kutsutaan ”oikeistoksi”, on kritisoinut. ”Vasemmistolainen” ja ”oikeistolainen” suhtautuminen velkaan ja rahapolitiikkaan olisivat sitten ihan oma lukunsa.

Jos leikkausten tielle seuraavalla hallituskaudella lähdetään, tulee retoriikasta varmaankin taas kovaa. Yritykset sen sijaan eivät järjestä mielenosoituksia, vaan äänestävät hiljaa jaloillaan, mihin on poliittisesti aina helpompi tottua, kuin Karl Marx -banderolleihin Senaatintorilla.

Muistellaanpa vielä hetki menneitä. Juha Sipilän hallituksen paljon parjattu aktiivimalli leikkasi työmarkkinatukea niiltä, jotka eivät täyttäneet aktiivisuusehtoa 4,65 prosenttia. Sitä vastustettiin mielenosoituksella ja aktiivimallista tehty mediailmiö osaltaan siivitti Rinteen johtamat demarit vaalivoittoon. Mallin aktiivisuusehto oli täysin toimimaton ratkaisu, mutta pointtina: jos ehdollinen 4,65 prosentin etuusleikkaus oli ”kylmää kyytiä köyhille” niin millainen mielenosoitus on edessä, jos seuraavalla hallituskaudella julkisia menoja leikataan esimerkiksi porrastamalla ansiosidonnainen?

Jos ehdollinen 4,65 prosentin etuusleikkaus oli ”kylmää kyytiä köyhille” niin millainen mielenosoitus on edessä, jos seuraavalla hallituskaudella julkisia menoja leikataan esimerkiksi porrastamalla ansiosidonnainen?

Yhtä hyvin kuin kysytään, suurennellaanko julkisen velkaantumisen haittoja, voi kysyä, suurennellaanko maltillisten menoleikkausten haittoja. Tietenkin kyllä molempiin – koska sitä politiikka on! Ja jos oikeiston ja vasemmiston ero on tuo 4,65%, niin ehkä ne isot poliittiset kysymykset ajassamme liittyvät johonkin muuhun kuin Suomi Oy:n talouden kestävyyteen.

Tästä voisikin vielä saada aasinsillan takaisin väestörakenteeseen ja syntyvyyteen. On jo nähtävillä, että väestörakenne voi – paitsi pahentaa kestävyysvajetta – olla myös tärkein pullonkaula lupaaville vihreän siirtymän miljardi-investoinneille työntekijäpulan muodossa. ”Emme ole kriisissä, vaan kuilun partaalla”, otsikoi STTK:n puheenjohtaja Antti Palola oman puheenvuoronsa Kristillisdemokraattien Suunnanmuutos-vaikuttajaseminaarissa. Puhe perhepolitiikasta ei ole naiivia, vaan myös kovaa talouspolitiikkaa.

Katso myös: Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetti vuodelle 2023

Lainaus kirjasta Ray Dalio: Principles for Dealing with the Changing World Order: Why Nations Succeed and Fail. 2021. (kirjoittajan oma suomennos)

Kirjoittaja Tapio Luoma-aho on Ajatushautomo Kompassin toiminnanjohtaja ja Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän poliittinen sihteeri