”Maatalous isoissa vaikeuksissa ja Suomella 40 miljardia enemmän velkaa” – Sari Essayah ei niele Keskustan esiintymistä vastuullisena taloudenhoitajana

31.3.2023 klo 10:33 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah ei niele Keskustan esiintymistä vastuullisena taloudenhoitajana.

Essayah muistuttaa, että Keskustalla oli hallituksessa sekä valtionvarain- että maa- ja metsätalousministerin salkut.

Tulos: Maatalous on nyt isoissa vaikeuksissa ja Suomella 40 miljardia enemmän velkaa kuin vaalikauteen lähdettäessä.

– Kaikkein hämmentävintä on se, että Keskustalla on ollut 8 vuotta maatalousministerin salkku ja maatalouden tilanne on pahimmassa kriisissä sitten koko EU-ajan, Essayah arvioi KD-Lehdelle.

Hän muistuttaa niin ikään, että Keskusta on hallituksessa ollut nostamassa polttonesteiden hintaa, kiristämässä jakeluvelvoitetta ja myös päättämässä turpeen alasajosta, joka heijastuu paitsi energiapolitiikkaan, niin myös maatalouteen muun muassa kuiviketurpeen puutteena.

– 40 miljardia on otettu lisää velkaa, joista yksi kolmasosa on kaikkea muuta kuin kriiseihin liittyviä menoja.

Myös kriisipakettien sisällössä tehtiin kompromisseja ja tuki kohdistui myös paljon muuhun kuin maatalouden ruuan tukemiseen kuten kosteikkoviljelyyn.

– Suurin epäonnistuminen kuitenkin EU:n tunkeutumisessa kansallisen metsäpolitiikan tontille ja energia- ja ilmastolinjausten myötäily eli niissä ei ole pystytty kansallista etua ajamaan tarpeeksi ponnekkaaksi, hän sanoo.

Keskustalla oli vahtivuoro olla valtion kirstunvartija, sillä puolueella on ollut valtiovarainministerin salkku Marinin hallituksessa.

– 40 miljardia on otettu lisää velkaa, joista yksi kolmasosa on kaikkea muuta kuin kriiseihin liittyviä menoja. Siksi me olemme tilanteessa, jossa velan hoitomenot eli korkomenot ovat kohta kolme miljardia, Essayah sanoo.

 

Ylös