Mika Poutala tuore kansanedustaja Uudellamaalla: ”Odotan innoissani alkavaa työtä kokeneen joukkueen kanssa”
2.4.2023 klo 23:49 Politiikka Kristiina Kunnas
– Näissä vaaleissa oli mielettömän hieno porukka. Kiitos koko meidän ehdokasjoukolle, Mika Poutala kiittää. (Kuva Kristiina Kunnas)
– Tosi syvä, rauhallinen luottamus, ja hyvältä tuntuu, myöntää Mika Poutala kansanedustajan paikan juuri varmistuttua.
Minuutti ennen ennakkoäänten tuloa oli hyvin rauhallisesti aiemmin suhtautuneen Mika Poutalan selkeä jännityksen paikka. Äkkiä tuli kuitenkin helpotus: Uudenmaan Kristillisdemokraattien kansanedustajan paikka olisi hänen.
Poutala kertoi nukuttaneensa nuorinta lasta päikkäreille.
– Vedin siinä itsekin parin tunnin päiväunet, hyväntuulinen Poutala tunnusti.
Neljät olympialaiset kilpailleelta entiseltä huippu-urheilijalta oli totta kai pakko heti kysyä klassikkokysymys: ”Miltä nyt tuntuu?”
– Tuntuu hyvältä. On luottava olo, rauhallinen syvä luottamus, Poutala kuvailee.
Mika Poutala kertoo tehneensä kampanjan siten, ettei pohtinut sitä kuka vie kansanedustajan paikan.
– Olen niin sinisilmäinen kristitty, että luotan siihen, että meillä jokaisella on tarkoitus tässä elämässä! Uskon, että elämä johdattuu sinne, minne sen on tarkoitus johdattua.
Olen sinisilmäinen kristitty. Uskon, että elämä johdattuu sinne, minne sen on tarkoitus johdattua.
– Olen ollut tosi avoin. Koen ja tunnen, että tämä olisi minun paikkani. Mutta jos tulos näyttää toisin, niin minulle on silloin jotain varattuna jotain vielä parempaa, Poutala selostaa.
– Se on poistanut paineita. Ei ole tarvinnut stressata sitä, että jos en pääse, niin elämä menisi piloille.
– Johtoajatus oli, että teen täysillä vaalityön, ja sitten odotetaan tulosta. Kävi miten kävi, voin seistä selkä suorana: tein tosi hyvän duunin.
KD:n vaalivalvojaisten iloisiin hetkiin puoluetoimistolla kuuluivat ennakkoäänien tulo sekä riemu Poutalan läpimenosta.
Puheenjohtaja Sari Essayah tunnusti iltamyöhällä, että oli houkutellut Poutalaa mukaan politiikkaan jo kauan sitten.
– En ollut helppo saalis, Poutala naurahti.
Poutala kukitettiin vaalivalvojaisten päätteeksi.
– Odotan innoissani tätä alkavaa työtä. Minulla on siellä eduskunnassa kokenut joukkue. Lupaan olla ahkera, perehtyä asioihin ja viedä meidän asioita eteenpäin.
Poutala kiitti lämpimästi kampanja-ajasta.
– Ennen kaikkea kiitos meidän kaikille kanssaehdokkaille, Poutala sanoi.
– Näissä vaaleissa tuli fiilis, että oli aivan mielettömän hieno joukkue!
.