Jouko Jääskeläinen osallistui kolmatta kertaa hallitusneuvotteluihin: ”On tärkeää olla mukana – KD:n ääni kuuluu”

8.7.2023 klo 16:54 Politiikka Kristiina Kunnas

– Vuonna 1991 lama oli vasta tulossa ja se murskasi melkein kaiken. Hallitusohjelma oli alle 20 sivua, muistelee kolmatta kertaa hallitusneuvotteluihin osallistunut Jouko Jääskeläinen.

Jouko Jääskeläinen on myös hallitusneuvotteluiden konkari. Ensimmäisiin hallitusneuvotteluihinsa 1991 hän osallistui puoluesihteerinä ja tuoreena kansanedustajana, Sixpack-hallitusneuvotteluihin 2011 neljännen kauden kansanedustajana ja kevätkesän 2023 neuvotteluihin Vantaan kaupunginvaltuutettuna ja Vantaan-Keravan hyvinvointialueen valtuutettuna – ja yhtenä Kristillisdemokraattien kokeneimpana poliitikkona.

– Vuonna 1991 päästiin maaliin reilusti alle 20 sivun hallitusohjelmalla. Sen jälkeen on tavoiteltu kymmenkertaisia suorituksia. Ovatko asiat monimutkaisempia vai vaatiiko julkisuus puolueilta täsmällisiä tavoitteita? Vai puuttuvatko suuret johtajat, jotka tiukassa tilanteessa lyövät linjat kiinni. En osaa sanoa, pohtii Jääskeläinen.

Jokaisesta neuvottelukerrasta on jäänyt muisteltavaa.

– Alkava lama oli vasta aivan alustavasti nähtävissä neuvotellessamme 1991. Lama sitten murskasi melkein kaikkea.

– Olin puoluesihteerinä näkemässä ministeripaikan valintaa. Ikävä kyllä, yhden keskustalaisen vaatimuksesta menetimme niin sanotun toisen sosiaaliministerin paikan.

– Ennätys kuitenkin tehtiin. Kehitysministerimme aikana vuonna 1991 toteutui 0,76 prosentin suoritus BKT:sta kehitysyhteistyöhön. Säästöjä ei ehditty tehdä yhtä nopeasti kuin mitä kansantuote romahti, Jääskeläinen kertoo.

Vuonna 2011 muodostettiin Kataisen-Stubbin Sixpack-hallitusta, jossa KD:n silloinen puheenjohtaja Päivi Räsänen sai sisäministerin salkun.

– Koettelemuksenani oli jäsenyys oikeus- ja sisäasioita käsitelleessä ryhmässä. Tehtäväni oli olla hiljaa avioliittolakia koskevassa asiassa, emmekä lähteneet kompromisseihin. Puheenjohtajapöytä piti asian pois hallitusohjelmasta, mutta sitten kansalaisaloite puuttui asiaan.

Jouko Jääskeläinen kiittää perheen kannustusta kevätkesän 2023 pitkissä neuvotteluissa.

– Emme tiedä tulevaisuudesta. Asiat voivat lopulta olla muitakin kuin mistä ratkaisuja väänsimme.

Emme tiedä tulevaisuudesta. Asiat voivat lopulta olla muitakin kuin mistä ratkaisuja väänsimme.

Moni KD:n neuvotteluporukkaan kuuluvista tuli Säätytalolle pitkistäkin matkoista ja työkuvioitaan järjestellen.

– Minulla elämäntilanne sekä vantaalaisuus mahdollistivat varsin sujuvan mukana olon, Jääskeläinen toteaa.

Hänen mielestään KD:n ääni todella kuului.

– Kun puheenjohtajista yksi on KD:stä, on se paljon enemmän kuin pelkkä laskennallinen kansanedustajien määrä.

– Järjen ja vakaumuksen ääni voi parhaimmillaan tavoitella jopa tuota neljäsosan vaikutusta. Olennaista ja tärkeää on olla mukana siellä missä meille rakkaan isänmaan asioista päätetään, Jääskeläinen lausuu.

 

Lue lisää!

Hallitusneuvotteluissa olleet kuvailevat Säätytalo-kokemusta

Pääsihteeri Merja Eräpolun kolumni Säätytalon leirikoulusta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ylös