Merja Eräpolku kolumnissaan: Säätytalo oli leirikoulu
8.7.2023 klo 16:51
Kolumnit
Merja Eräpolku
Hallitusneuvottelut ovat takana, ja hallitus asetettu tehtäväänsä. Tuore maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah ympärillään tärkeitä naisia: vasemmalta eduskuntaryhmän pääsihteeri Merja Eräpolku, Iina Mattila, Päivi Nerg ja Katriina Hiippavuori. (Kuva Kristiina Kunnas)
Säätytalolla hallitusneuvotteluissa kuluneet viikot olivat politiikan parissa viettämäni 33-vuotisen työhistorian mielenkiintoisimpia. Ne myös muistuttivat siitä kuilusta, joka usein on itse koetun ja median kautta kerrotun välillä. Riitelyksi nimetty neuvottelutilanne saattaa olla aitoa vaikeiden vaihtoehtojen punnintaa. Epämiellyttäväksi kuvattu persoona voi olla valloittava ja ystävällinen sielu.
Monesti asiat eivät ole niin kärjekkäitä, kuin niiden kerrotaan olevan (tai päinvastoin), eikä julkisuudessa kuvattu ole useinkaan koko totuus. Säätytalon tapahtumien uutisointi oli spekulaatioiden osalta järjestään enemmän tai vähemmän pielessä, emmekä sovittujen viestintäsääntöjen puitteissa voineet virheitä korjata.
Niinsanotusta radiohiljaisuudesta oli neuvottelujen alussa yhteistuumin sovittu, jotta hallitusohjelman laatiminen voitiin tehdä mahdollisimman pienen ulkopuolisen painostuksen vallitessa. Tuo hiljaisuus piti ihmeen hyvin – aina viimeiseen vuorokauteen asti.
Kesärannassa neljä vuotta sitten, Rinteen hallituksen aloittaessa, opposition illanvietossa toisiaan kyräilivät Kokoomuksen ja Perussuomalaisten porukat, joilla olivat Sipilän hallituksen kauden traumaattiset loppuajat vielä hyvin muistissa. Juttua ei niiden välillä syntynyt edes muutaman kalja- tai viinilasin jälkeen. Säätytalolla keskusteluyhteys oli jo hyvä.
Sen sijaan Perussuomalaisten ja RKPläisten oli vielä löydettävä toisensa. Väkisin heitä ei voitu laittaa pussauskoppiin: Kuten Anna-Maja Henriksson totesi, ei onnellista avioliittoa oltu edes hakemassa. Tavoitteena oli hallitusryhmien ”järkiavioliitto”, ja siksi poikkeuksellisen huolellinen neuvottelu pienimmistäkin yksityiskohdista. Kuten Petteri Orpo jaksoi neuvottelijoita muistuttaa, oli syytä keskittyä siihen, mikä puolueita yhdistää, eikä siihen, mikä erottaa.
Meille Kristillisdemokraateille yhteys muihin ryhmiin oli kohtuullisen mutkatonta ja luontevaa, vaikka iso osa neuvottelijoistamme oli muualla kuin politiikassa päivätyötään tekeviä. Varsin monissa kysymyksissä KD:n neuvottelijat toimivat kompromissien rakentajina Kokoomuksen johtaessa reformipöytiä. Se oli meille arvokas tehtävä.
Vaikka julkisuuteen ei juuri näkynytkään, oli myös asioita, joissa jäimme neuvottelutilanteessa yksin 1-3. Joissain näistä kiistoissa saimme joten kuten tahtomme läpi, joissain jouduimme tyytymään verraten pieniin myönnytyksiin. Epäilemättä osa nelikon kompromisseista aiheutti sen, että hallitusohjelma näyttäytyy jossain kohdin hieman epäjohdonmukaisena.
Etenkin neuvottelujen tiukoissa hetkissä ihmisistä paljastui uusia piirteitä.
Nimesin Säätytalon neuvottelut leirikouluksi. Siellä pääsi tutustumaan moneenkin ennestään vain julkisuuden ja moikkauksen verran tuttuun toisen puolueen päättäjään. Etenkin neuvottelujen tiukoissa hetkissä ihmisistä paljastui uusia piirteitä. Niin varmasti minustakin – ainakin silloin, kun jankkaamiseen tuskastuneena tylytin neuvottelukumppania epäviisaasta neuvottelutavasta tai ilmapiiriä keventääkseni heittäydyin hurttiin huumoriin.
Uskon, että viikkokausia aamusta iltaan kestänyt leirikoulu toi ihmisiä yhteen tavalla, joka tekee hallituskoalitiosta vahvan. Ainakin Kesärannan kekkereillä tulee juttu luistamaan.