”Jätin jo 2014 kirjallisen kysymyksen holokaustin kiistämisen tekemisestä laittomaksi”- Peter Östmanin pitkäaikainen tavoite torjua antisemitismiä toteutuu
6.9.2023 klo 17:07 Politiikka Samuli Rissanen
Peter Östman on tyytyväinen, että historiallisen tosiasian, holokaustin, kieltämisestä tulee nyt Suomessakin laitonta. (Kuva: Samuli Rissanen)
– Iloitsen siitä, että KD:n ryhmämme pitkäaikainen tavoite torjua antisemitismiä nyt toteutuu. Jo vuonna 2014 jätin kirjallisen kysymyksen eduskunnan puhemiehelle holokaustin kiistämisen tekemisestä laittomaksi Suomen lainsäädännössä, Peter Östman kertoo.
Holokaustin kiistäminen oli jo kymmenisen vuotta sitten kielletty kolmessatoista itsenäisessä valtiossa. Sen sijaan viidessätoista EU-maassa ei rangaista holokaustin kieltämisestä. Tuolloin EU:n oikeuskomissaari Viviane Reding vaati, että kaikki EU-maat tekisivät holokaustin kieltämisestä laittoman nopealla aikataululla.
– Ajatukseni ei silloin saanut vastakaikua, Östman muisteli eduskunnassa, joka tänään on käynyt perinpohjaista keskustelua rasismin vastaisesta tiedonannosta.
Viime kaudella KD:n kansanedustaja Antero Laukkanen jätti niin ikään hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin, jotta holokaustin kieltäminen selkeästi
kirjataan rikoksena rikoslakiin muiden eurooppalaisten maiden esimerkkien mukaisesti.
Östman muistuttaa, että Suomi ratifioi vihdoin viime kaudella IHRA:n (The International Holocaust Remembrance Alliance) määritelmän antisemitismille, jossa todetaan, että ”Juutalaisen väestön kansanmurhan olemassaolon kiistäminen on antisemitismiä”.
Eduskunnan antisemitismin vastaisen ryhmän perustajajäsen, edelliskauden kansanedustaja Antero Laukkanen ja viisi muuta ryhmän jäsentä jättivät viime syksynä hallitukselle kirjallisen kysymyksen liittyen tammikuun 27. päivänä vietettävään vainojen uhrien muistopäivään ja ehdottivat nimen muuttamista kansainvälisen käytännön mukaisesti holokaustin muistopäiväksi.
– Vastauksessaan edellisen hallituksen ministeri totesi, että muistopäivän nimenmuutokselle ei nähdä tällä hetkellä tarvetta.
– Nyt Petteri Orpon hallitus korjaa tämän epäkohdan ja vainojen uhrien muistopäivää ryhdytään jatkossa viettämään kansainvälisen käytännön mukaisesti holokaustin muistopäivänä, Östman kertoo.