Onko Facebook-kavereissasi niitä, joiden mielipiteet usein ärsyttävät ja joiden elämänkatsomus on kovin erilainen kuin sinun? Blokkaatko Twitter-X:ssä ”väärinajattelijoita”? Haluatko olla tekemisissä vain tuttujen ja turvallisten ihmisten kanssa – sellaisten, joiden kanssa tiedät jo etukäteen voivasi olla samaa mieltä?

Nykyisin puhutaan paljon ”turvallisista tiloista” tarkoittaen tilaa, jossa pyritään takaamaan kaikkien osallistujien fyysinen, henkinen ja sosiaalinen turvallisuudentunne. ”Turvallisilla tiloilla” halutaan varmistaa etenkin seksuaali-, sukupuoli- ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvien yhdenvertaisuutta ja osallisuutta.

Sosiaalisen turvallisuuden etsiminen on ihmiselle luonnollista. Kartamme helposti paitsi ristiriitoja niin myös argumentteja, jotka häiritsevät ja haastavat omia näkemyksiämme. Ammennamme ja jaamme eteenpäin tietoa sellaisista lähteistä, jotka tukevat omia ennakkokäsityksiämme ja mielipiteitämme.

Tieto lisää tuskaa, todetaan vanhassa viisaudessa. Uudet tiedot haastavat omaa ajattelua, uskomuksia ja mielipiteitä, ja se voi tuntua joskus todella tuskalliselta.

Olemme kummastelleet Yhdysvaltain väestön voimakasta jakautumista kahden pääpuolueen kannattajien erilaisiin todellisuuksiin ja sitä, miten venäläisten iso enemmistö edelleen nielee kiltisti aivan absurdilta näyttävää valtiollista propagandaa. Mutta olemmeko pohtineet, kuinka hyvin itse osaamme rakentaa mielipiteitämme ja todellisuuttamme: osaammeko katsella asioita useista eri vinkkeleistä ja eriväristen silmälasien läpi? Olemmeko me suomalaiset matkalla kohti jakautunutta yhteiskuntaa, jossa ihmiset elävät omissa kuplissaan ja yhteys toisiin kupliin jää olemattomaksi?

Olemmeko me suomalaiset matkalla kohti jakautunutta yhteiskuntaa, jossa ihmiset elävät omissa kuplissaan ja yhteys toisiin kupliin jää olemattomaksi?

Jos emme enää ymmärrä sitä, miten naapurimme tai työtoverimme todellisuuden hahmottavat, edellytykset yhteistyöhön ja luottamukseen heikkenevät. Vastakkainasettelujen lisääntyessä voimavaroja kuluu oman kuplan vahvistamiseen sen sijaan, että keskityttäisiin yhteisen hyvän rakentamiseen ja ongelmien ratkaisemiseen. Sovittelevat äänet usein helposti vaimenevat ääripäiden ottaessa tilan haltuun. Polarisoituvassa keskustelukulttuurissa ihmisiä leimataan, pelotellaan tai syyllistetään. Sellainen taas johtaa helposti mielipiteiden ennakkosensuuriin, kun moni valitsee mielipiteensä ilmaisemisen sijaan vaikenemisen.

Kuulun niihin moniin, jotka toivovat etenkin yhteiskunnalliseen keskusteluun enemmän halua ja kykyä nähdä erilaisia todellisuuksia. En haluaisi kuplautua, en edes vahingossa. Epävakaassa maailmantilanteessa ja isojen kansallisten haasteiden keskellä emme saa kuluttaa voimavaroja vastapuolen demonisoimiseen, vaan yhteisen hyvän edistämiseksi on pyrittävä rakentavaan ja toista kunnioittavaan dialogiin. Vain sitä kautta voidaan löytää myös ratkaisuja niihin moniin pirullisiin ongelmiin, jotka ovat kaikkien meidän huolenamme, etenkin lastemme ja lastenlastemme.

Mahdollisuus moniääniseen keskusteluun vaikeistakin yhteiskunnallisista ja eettisistä kysymyksistä on arvokasta. Sitä pidä pyrkiä tukahduttamaan – ei maalittamalla, ei leimaamalla eikä muillakaan tavoin. Tärkeää on, että me kaikki pyrimme omissa kanavissamme edistämään vuorovaikutusta ja yhteisymmärrystä eri tavoin ajattelevien välillä.

Oikeuksien toisella puolella ovat aina velvollisuudet ja vastuu. Jokaisen on ”siistittävä suunsa”, pyrittävä edistämään rakentavaa vuorovaikutusta ja yhteisymmärrystä. Moniäänisessä demokraattisessa yhteiskunnassa erilaisia mielipiteitä ei pidetä uhkana omalle olemassaololle. Niitä suvaitaan ihan oikeasti. Rikotaan siis kuplia!

Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu ja Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän pääsihteeri