Vuosikymmeniä jatkunut konflikti Israelin ja palestiinalaisten välillä on terroristijärjestö Hamasin brutaalin Israeliin tekemän hyökkäyksen myötä muuttunut sodaksi. Tilanne uhkaa maailmanrauhaa laajemminkin. Miten tähän on tultu ja onko rauhanomaista ratkaisua näköpiirissä?

Toimittaja, kirjailija Rony Smolar tunnetaan työskentelystään suomalaismedioiden kirjeenvaihtajana Lähi-idässä, vaikka hän on ollut jo vuosia eläkkeellä.

Kuinka objektiivisen ja luotettavan kuvan me Suomessa saamme Hamasin hyökkäyksestä Israeliin ja siitä seuranneesta sodasta Gazassa?

– Aluksi hyökkäyksen kohteeksi joutunut Israel oli pari päivää kansainvälisen median myötätunnon kohteena, mutta sen jälkeen heilahti toiseen suuntaan ja siihen perinteiseen. Eli ollaan niin kuin heikomman puolella.

– Palestiinalaiset vuosikymmenten saatossa ovat tukeutuneet tähän maailman myötätuntoon, ja sitähän he nyt ovat tässä tosiaan saaneet.

– Mutta tämähän ei mediaa kiinnosta, Smolar harmittelee ja toteaa, että on hyvä pohtia, miksi Hamas ylipäätään hyökkäsi sotilaallisesti vahvaksi tunnetun Israelin kimppuun ja haastoi sen sotaan.

On hyvä pohtia, miksi Hamas ylipäätään hyökkäsi sotilaallisesti vahvaksi tunnetun Israelin kimppuun ja haastoi sen sotaan.

Israel sai itsenäisyyden pitkän prosessin jälkeen 75 vuotta sitten. Ympäröivät arabimaat eivät kuitenkaan sitä hyväksyneet, vaan hyökkäsivät Israeliin heti 1948 ja seuraavan kerran vuonna 1967. Israel voitti nämä sodat.

– Tämän kriisin lähtökohtahan oli se, että Lähi-idän arabivaltiot eivät halunneet keskuuteensa juutalaisvaltiota, mutta YK silloin päätti Palestiinan brittivallan ja jakoi alueen kahteen osaan juutalaiseen ja arabiosaan, minkä juutalaiset hyväksyivät. Arabipuoli taas torjui oman tarjotun alueensa. Israel on melkein jokaisena itsenäisyyden ajan vuosikymmenenä joutunut käymään sotaa.

Rauhanneuvottelut ja suunnitelma niin sanotusta kahden valtion mallista on ollut vuosia jumissa.

Kuinka realistista on puhua kahdesta valtiosta tällä vuosikymmenellä?

– Ajan myötä kahden valtion malli on tullut hyvin epärealistiseksi juuri sen vuoksi, että palestiinalaiset eivät ole yksimielisiä. Heillä on kaksi hallintoa: yksi Länsirannan Ramallahissa ja toinen Gazassa, ja ne ovat täysin eri linjoilla, Smolar lisää.

– Sitten väestö on kasvanut näiden vuosikymmenien aikana ja tilaa on yhä vähemmän. Kuuden päivän sodassa Israel valloitti Jordanialta Länsirannan, ja miehityksen aikana on asuttanut sinne satojatuhansia juutalaisia, jotka ovat vieneet elintilaa myös palestiinalaisilta.

– Kysymys kuuluu, miten Israel onnistuisi vetäytymään Länsirannalta ilman mitään laajempaa sisäistä yhteenottoa, jopa sisällissotaa. Toisaalta mikä tyydyttäisi sitten palestiinalaisia tai muita arabivaltioita? Kyse on tilasta mutta myös asenteista, Smolar pohtii.

Kestävän ratkaisun löytyminen alueelle on vaikeaa. Kahden valtion mallia heitetään ratkaisuksi etenkin kriisien yhteydessä.

– Se kuulostaa hyvältä, mutta käytännössä on kyllä mahdotonta toteuttaa.

– On puhuttu siitä, että Israel ja palestiinalaisalueet muodostaisivat liittovaltion, mutta kuinka kauan Israel pystyisi silloin olemaan juutalaisvaltio, Smolar kysyy.

Smolarin mukaan yksi esitetty vaihtoehto on, että Länsirannan palestiinalaiset muodostaisivat liittovaltion yksin Jordanian kanssa, jonka väestöstä 80 prosenttia on palestiinalaisia. Kuitenkin toimivan ratkaisun löytäminen on hyvin vaikeaa. Palestiinalaisia on eri puolilla Lähi-itää lähinnä vakiintuneiksi asuinpaikoiksi muuttuneissa pakolaisleireissä Libanonissa, Syyriassa, Egyptissä, Jordaniassa ja Israelissa.

1990-luvulla tehdyn ns. Oslon sopimuksen piti viitoittaa tietä kohti kahden valtion todellisuutta, mutta suunnitelma on ajan myötä haalistunut. Syitä suunnitelman epäonnistumiseen on Rony Smolarin mielestä monenlaisia ja monessa suunnassa, yhtenä huonot arabijohtajat.

Israelin yhteiskunta on viime vuosikymmenen aikana oikeistolaistunut kovastikin.

Israel on Lähi-idän ainoa demokratia. Puolueiden ja yhteiskunnallisten näkemysten kirjo maassa on laaja. Vaikka maa on selkeästi juutalaisenemmistöinen, on sen kansalaisina myös merkittävä arabivähemmistö, niin muslimeja kuin kristittyjäkin.

Nykyinen pääministeri, oikeistolaisen Likud-puolueen Benjamin Netanyahu on ollut pitkiä jaksoja vallassa ja maan politiikka on värittynyt hänen edustamansa linjan mukaisesti.

Kuinka suuressa ”mielipiteiden konfliktissa” maa on sisäisesti?

– Israelin yhteiskunta on viime vuosikymmenen aikana oikeistolaistunut kovastikin, ja se on ollut seurausta Netanjahun pitkästä pääministerikaudesta. Myös kansallismielisyys on voimistunut, eikä nähdä sijaa palestiinalaisille.

– Kun Israel 2005 lähti pois Gazasta, vallan kaappasi Hamas voitettuaan ensin vaalit. Hamas julisti heti tavoitteekseen Israelin tuhoamisen.

– Koska ei ole mitään näyttöä siitä, että palestiinalaiset olisivat rauhantahtoisia naapureita, niin Israel, joka oli kapeimmillaan vain toistakymmentä kilometriä, ei halua ottaa semmoista riskiä, että saa hyvin vihamielisiä naapureita rajoilleen. Onneksi Israel on solminut rauhansopimukset Egyptin ja Jordanian kanssa, mutta palestiinalaiset ovat kivenä kengässä. Tämä on koko alueen ongelma.

– Jos puhutaan humanitaarisyydestä, niin se on todella kaukana Hamasista, joka on pystyttänyt siiviiliväestön keskuuteen tukikohtia aivan lasten leikkipaikkojen ja moskeijoiden viereen tai sairaaloiden alle. Tässä suuri kysymys on, missä on tämän koko tämän kriisin moraali kaikkineen, Smolar pohdiskelee.

Ympäri maailmaa on kuluneen kuukauden ajan osoitettu mieltä niin Israelin kuin etenkin nyt viime viikot palestiinalaisten puolesta. Myös Suomessa on useammassa Pro-Palestiina mielenosoituksessa huudeltu iskulauseita, jotka ovat kuin Hamas-terroristien suusta. Juutalaisvastaiset teot ovat lisääntyneet.

Antisemitismia on se, jos juutalaisilta edellytetään jotain tiettyä, mitä ei muilta edellytetä.

Kuinka huolestunut pitää olla antisemitismin noususta?

– Kun mielenosoituksissa huudetaan, että ”joelta merelle” on tuleva Palestiinan valtio, se tarkoittaa, että silloin Israelin valtiota ei olisi. Tämä kuulostaa juutalaisten korvissa erittäin pahalta, samoin kuin huudot ”tappakaa juutalaiset”.

Missä kulkee Israel-kritiikin ja antisemitismin raja? Mikä on kiihottamista kansanryhmää vastaan? 

– Jos juutalaiset otetaan syypääksi ja unohdetaan mistä nykyinen konflikti sai alkunsa eli Hamasin raakalaismaisesta hyökkäyksestä Israelin siviilejä kohtaan, niin kyse on selvästi juutalaisvastaisuudesta, Smolar määrittelee.

Hän muistuttaa, että Israelia saa arvostella ihan samalla tavalla kuin arvostellaan muita valtioita samanlaisissa tilanteessa.

– Mutta jos Israelilta odotetaan erilaista käyttäytymistä kuin muilta valtioilta tai todetaan, että yleisesti juutalaiset käyttäytyvät tällä tavalla kuin Israel käyttäytyy, niin se on jo antisemitismiä. Eivät maailman juutalaiset, esimerkiksi me täällä Suomessa, edusta Israelia. Meillä on tietyt omat näkemyksemme Israelista, aiemmin pitkään Helsingin juutalaisyhteisön vastuutehtävissä toiminut Smolar sanoo.

Erilaiset vanhat stereotypiat ja jopa salaliittoteoriat ovat myös nykyisin jälleen voimistumassa.

– Silloin kun otetaan juutalaiset kansanryhmänä ja uskonnollisena ryhmänä ”framille”, niin se ylittää tähän kriisiin yhdistyvän erimielisyyden.

– Antisemitismia on se, jos juutalaisilta edellytetään jotain tiettyä mitä ei muilta edellytetä tai että juutalaisia ilmennetään jollain tietyllä tavalla. On salaliittoteorioita ja stereotypioita, esimerkiksi pilapiirroksia myös liittyen tähän konfliktiin, jopa Suomessa lehdistössä.

Smolarin mukaan antisemitistisia asenteita ja käsityksiä on tullut Suomeen myös Lähi-Idästä muuttaneiden muslimien myötä, joilla on tietty käsitys juutalaisista. He eivät koskaan käytä kotimaassaan sanaa israelilaiset vaan puhuvat aina juutalaisista ”jahud”. Siten Israel ja juutalaisuus on heille sama asia.

Israel ja juutalaisuus on heille sama asia.

– Eli kun he tulevat tänne Suomeen ja kuulevat ja näkevät, että täällä on juutalaisia, niin he luulevat, että me olemme kaikki israelilaisia ja sen takia äänenpainot noissa mielenosoituksissa ovat juuri sen mukaisia.

– Tämä vaatii valistusta, jotta me ylipäänsä pystymme torjumaan antisemitismiä. Se vaatii todellakin kouluja koulujen historian opetuksessa paljonkin lisää. Ellemme tunne historiaa, joudumme elämään sen uudestaan uuden sukupolven aikana, Smolar varoittaa.