Sari Essayah haluaa KD:sta johtavan perhe-, yrittäjyys ja hyvinvointipuolueen
25.11.2023 klo 14:23 Politiikka Samuli Rissanen
– Lukuisissa vaaleissa olemme myös tarjonneet yhteistyön kättä keskustalle, mutta siihen ei ole juurikaan tartuttu. Toisaalta Keskusta itse viime kaudella kuunteli vasemmistoseireenien ääntä ja halusi nyt myös heidän kanssaan jäädä oppositioon. (Kuva: Kristiina Kunnas)
Kristillisdemokraatit haluavat olla Suomen johtava perhe-, yrittäjyys ja hyvinvointipuolue, KD:n puheenjohtaja Sari Essayah linjaa. Hänen mukaansa yhteistyötä keskustan kanssa on yritetty viritellä aiemmin, mutta se ei ole ottanut tuulta alleen.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, ministeri ja presidenttiehdokas Sari Essayah haluaa KD:sta johtavan perhe-, yrittäjyys- ja hyvinvointipuolueen. Hän muistuttaa, että sopeutustoimiin pakotettu hallitus ei leikkaa kristillisdemokraateille tärkeistä asioista, kuten lapsilisistä tai kotihoidontuesta.
Päinvastoin: Lapsiperheiden toimeentuloa parannetaan nostamalla lapsilisää alle kolmevuotiaiden lasten perheissä ja monilapsisissa perheissä. Hallitus nostaa lapsilisien yksinhuoltajakorotusta, korottaa yksityisen hoidon tuen hoitorahaa sekä nostaa opiskelijoiden huoltajakorotusta.
– Lisäksi hallitus ottaa käyttöön lapsikohtaisen korotuksen työtulovähennykseen. Näillä toimenpiteillä tähdätään myös syntyvyyden parantamiseen.
– Me kristillisdemokraatit haluamme, että Suomi on edelleen houkutteleva paikka perustaa perhe, tavoitella unelmia ja maa, jossa perheillä ja yksilöillä on laajat valinnanvapaudet elää oman näköistä elämää ja että yhteiskunta tukee näitä ratkaisuja, Essayah sanoo.
– Jos Saarikon avaus tarkoittaa sitä, että Keskusta alkaa vähitellen löytää oman identiteettinsä keskustaoikeistolaisena puolueena, niin silloin yhteistyön mahdollisuudet varmasti ovat hyvät.
Hallituksen työ- ja yrittäjyysmyönteinen linja, joka korostaa perheiden hyvinvointia ja puolustaa suomalaista maa- ja metsätaloutta resonoi Essayahin mukaan monen suomalaisen äänestäjän näkemyksiin. Se näyttää resonoivan myös oppositiossa olevaan Keskustaan, joka kuitenkin päätti jättäytyä tämän hallituskoalition ulkopuolelle.
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko on tänään esittänyt keskiryhmille RKP:lle, Liike Nyt:lle, ja KD:lle sekä ilmeisesti Keskustalle keskiryhmänä näyttäytyvälle Vihreille yhteistyön kättä. Keskusta ehdottaa pidettäväksi tulevaisuusfoorumia ensi vuoden puolella vahvistaakseen suomalaisen poliittisen keskustan asemaa.
Essayahin mukaan kristillisdemokraateille on aina ollut luontevaa tehdä yhteistyötä eri poliittisten puolueiden kanssa.
– Lukuisissa vaaleissa olemme myös tarjonneet yhteistyön kättä keskustalle, mutta siihen ei ole juurikaan tartuttu. Toisaalta Keskusta itse viime kaudella kuunteli vasemmistoseireenien ääntä ja halusi nyt myös heidän kanssaan jäädä oppositioon.
– Jos Saarikon avaus tarkoittaa sitä, että Keskusta alkaa vähitellen löytää oman identiteettinsä keskustaoikeistolaisena puolueena, niin silloin yhteistyön mahdollisuudet varmasti ovat hyvät.