Ovatko lastensuojelujärjestelmän työkalut riittäviä päihde- ja rikoskierteessä oleville nuorille, Mika Poutala kysyy
15.2.2024 klo 20:10 Politiikka Samuli Rissanen
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Mika Poutala kuvattuna eduskunnassa 14.2.2024. (Kuva: Hanne Salonen / eduskunta)
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Mika Poutala nosti eduskunnan torstaisella kyselytunnilla esiin nuorisorikollisuuden ja toisaalta lastensuojelujärjestelmän kyvyn puuttua nuorten tilanteeseen.
– Olen syvästi huolissani niistä meidän nuoristamme, jotka ovat vaaravyöhykkeessä joutua päihde- ja rikoskierteen uhreiksi. Nämä lapset ovat sosiaali- ja päihdetyöntekijöiden mukaan kuin saippuapaloja, jotka lipeävät saman tien yhteiskuntajärjestelmän otteesta. Katu- ja jengikulttuuri on näille lapsille tuttua, eikä kukaan ole koskaan laittanut heille turvallisia rajoja, Poutala sanoi.
Hän muistutti myös, että alle 15-vuotiaiden ryöstörikosten määrä on noussut merkittävästi viime vuoden aikana.
– Haluan kysyä asianomaiselta ministeriltä: ovatko nykyisen lastensuojelujärjestelmän työkalut riittäviä tälle koko ajan kasvavalle ryhmälle lapsia ja nuoria?
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson mukaan on totta, että lastensuojelulaissa, nykylaissa, on puutteita, ja niitä tullaan korjaamaan.
– Tähän jengi- ja nuorisorikollisuuteen tullaan kiinnittämään huomiota ja myöskin miettimään sitä, minkälaisessa laitoksessa ja millaisia rajoitustoimenpiteitä voidaan käyttää ihan lasten itsensä suojaamiseksi. Työ on käynnissä, ja päivitetyn lastensuojelulain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2026 alusta.