– Miksi ydinvoimaloiden vuosihuoltoa ei ajoiteta kesälle, jolloin sähkön kulutus on pienintä ja hinta halvinta, Mika Poutala kysyy

16.5.2024 klo 17:14 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Mika Poutala muistutti eduskunnan kyselytunnilla, että Suomessa ydinvoimaloiden huollot osuvat suunnitelmien mukaan keväälle ja syksylle myös tulevina vuosina.

Sähkön kuluttajat ovat tyytyväisiä, että Olkiluoto kolmosen vuosihuolto saatiin tänään valmiiksi lukuisten viivästysten jälkeen.

– Valitettavasti saimme nähdä myös tilanteen, missä kaksi ydinvoimalaa oli yhtäaikaisesti huollossa; tällä oli väistämättä vaikutusta sähkömarkkinahintoihin ja siten asiakkaan maksaman laskun suuruuteen, Poutala totesi.

Ruotsi toisena merkittävänä pohjoismaisena ydinvoiman tuottajana toteuttaa myös vuosihuoltoja. Poutalan mukaan on kummankin maan asiakkaiden kannalta tärkeää, ettei pohjoismaisilla energiamarkkinoilla tule päällekkäisyyksiä huoltojen suhteen.

– Kansalaisten keskuudessa on ihmetelty oikeutetusti, miksi vuosihuoltoja ei ajoiteta kesälle, jolloin sähkönkulutus ja sen hinta on pieni mahdollinen. Siksi kysynkin asianomaiselta ministeriltä, voiko hallitusyhteistyössä naapurimaiden hallitusten kanssa tiukentaa ohjausta sekä valvontatoimia näissä kysymyksissä.

Ministeri Kai Mykkänen mukaan Suomessa on pitkään tehty melko monipuolista energiapolitiikkaa ja se mahdollistaa sen, että nytkin sähkön keskihinta vaikkapa viimeisen 7 vuorokauden ajan on ollut reilu 4 senttiä kilowattitunnilta.

– Siis hyvinkin halpaa. Vaikka Olkiluoto kolmonen, suurin ydinreaktorimme, palasi vasta tänään verkkoon huollosta, joka kesti tuplasti sen, mitä oli arvioitu. Se oli ensimmäinen huolto ja täytyy toivoa, ja tietysti myöskin Teollisuuden Voiman panostaa siihen, että jatkossa suunnitelma pitää paremmin.

– Yhtiöiden on syytä panostaa siihen, että huollot jaksotetaan mahdollisimman vähän Suomen kansantaloutta rasittavasti. Se on myös yhtiöiden etu, että ne saavat myytyä sähköä silloin, kun on tarvetta. Tätä keskustelua käydään jatkuvasti heidän kanssaan, Mykkänen sanoi.

Ylös