”Jos ja kun saamme ehdokkaan läpi, olemme parlamentin suurimmassa ja vaikutusvaltaisimmassa ryhmässä” – Mika Poutala motivoi kristillisdemokraatteja vaaliuurnille

31.5.2024 klo 10:39 Politiikka Samuli Rissanen

Kansanedustaja ja KD:n ensimmäinen varapuheenjohtaja Mika Poutala kehottaa kaikkia äänestämään EU-vaaleissa. Iso osa lainsäädännöstä tulee unionista, joten ei ole sama, kuka Brysselissä on asioista päättämässä.

Poutala arvioi eurovaalien näkymiä KD-Kompassi-ohjelmassa Radio Deillä samalla, kun ennakkoäänestys on jo hyvässä vauhdissa. Äänestysaktiivisuus on ollut selvästi huonointa juuri eurovaaleissa. Äänestäminen on kuitenkin Poutalan mukaan ehdottoman tärkeää.

– Mielestäni tämä on tärkein viesti kaikille ihmisille: Nyt kannattaa äänestää ja katsoa, että ääni menee siihen suuntaan, johon haluaisit politiikkaa viedä,

– Jos sä jätät äänestämättä, niin fakta on se, että tilanne ei pysy neutraalina vaan itse asiassa silloin politiikka tulee menemään toiseen suuntaan kuin mihin haluaisit sitä vietävän, Poutala sanoo.

Kristillisdemokraattien kohdalla se tarkoittaa sitä, että äänestetään kristillisdemokraattien ehdokasta.

– Silloin me saamme vietyä politiikkaa siihen suuntaan kuin me haluamme.

Poutala kertoo havahtuneensa kansanedustajana siihen, että EU:n lainsäädäntö määrittelee todella paljon Suomen lainsäädäntöä. Hän mielestään myös suuren yleisön olisi tärkeä hahmottaa se.

– Luulen, että EU:n kiinnostavuus myös lisääntyisi.

Kristillisdemokraatit nähdään pienenä puolueena ja puolueen sisällä puhutaan ”kasvavasta puolueesta.”

EU-parlamentissa on toisin: Siellä KD kuuluu suurimpaan ryhmään eli EPP:hen. Ryhmään kuuluu Suomesta KD ja Kokoomus ja myös näiden vaalien jälkeen EPP on todennäköisesti suurin ryhmä ja sieltä todennäköisesti tulee komission puheenjohtajakin.

– Eli nyt meillä on pelin paikka. Jos ja kun me saadaan meidän ehdokas läpi, me ollaan Euroopan parlamentin suurimmassa ja kaikkein vaikutusvaltaisimman ryhmässä. Siellä on mahdollista saada tärkeitä, vahvoja ja ja vaikutusvaltaisia paikkoja suomalaiselle mepeille.

EU-vaaleissa kristillisdemokraatit haluavat pitää edelleen ruokaturvasta kiinni ja metsäpolitiikka omissa käsissä. Liittovaltiokehitys halutaan estää.

– On pidettävä huolta siitä, että Suomi saa pysyä edelleen itsenäisenä ja päättää itselleen tärkeistä asioista.

Poutala pitää KD:n vaaliasetelmaa hyvänä.

– Tällä hetkellä on todella positiivinen fiilis. Gallupeissa on saatu pienoista nostetta viime aikoina ja sen lisäksi vaaliliitto tuo lisäboostia, hän arvioi.

Kuuntele Poutalan koko haastattelu KD-Kompassi-ohjelmassa Radio Deillä lauantaina 1.6. klo 12.50 alkaen.

Ylös