KD Naiset: Omaishoitajien kolmen miljardin tuki yhteiskunnalle
21.1.2025 klo 13:25
Politiikka
Kristiina Kunnas

KD Naisten kannanotto toteaa, että pelkästään sopimusomaishoidon piirissä olevien iäkkäiden henkilöiden hoidon kustannukset olisivat vuodessa yli kolme miljardia euroa nykyistä suuremmat ilman omaisten apua. (Kuva Pixabay)
Kristillisdemokraattien naisjärjestö KD Naiset edellyttää, että omaishoitolain kokonaisuudistus viedään suunnitellusti eteenpäin ja siten, että sosiaaliturvauudistuksessa otetaan realistisesti huomioon työikäisten kasvavat hoivavastuut läheisistään.
Omaishoitajuus koskettaa yhä useampia työssä käyviä henkilöitä. Tilastokeskuksen mukaan (2019) Suomessa arvioidaan olevan noin 700 000 henkilöä (12,4 % väestöstä), jotka huolehtivat päivätyönsä ohessa läheisestään esimerkiksi sairauden tai vammaisuuden vuoksi. Luku lisääntyy koko ajan väestön vanhetessa ja huoltosuhteen kasvaessa. Entistä huonokuntoisempia ikääntyneitä pyritään hoitamaan kotona, koska lähtökohtana on pitkään ollut asuminen omassa kodissa mahdollisimman pitkään.
Yli satatuhatta omaishoitajaa huolehtii päivittäin ja lähes puoli miljoonaa viikoittain kotitalouden ulkopuolisesta aikuisesta. Kun näihin lukuihin lisätään lasten ja nuorten omaishoito sekä ilman omaishoitostatusta läheisistään huolehtivat henkilöt, jotka ovat sopimusomaishoidon ulkopuolella, voidaan yksityishenkilöiden hoivatyötä tekevien määräksi arvioida reilusti yli miljoonan hoivaajasta.
Tämä on yhteiskunnalle eli julkiselle sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmälle edullista palvelua, sillä vuonna 2020 tehdyn tutkimuksen mukaan pelkästään sopimusomaishoidon piirissä olevien iäkkäiden henkilöiden hoidon kustannukset olisivat vuodessa yli kolme miljardia euroa nykyistä suuremmat ilman omaisten apua (Keväjärvi ym. 2020).
Hallitusohjelmaan on kirjattu omaishoitolain kokonaisuudistus, jonka on luvattu valmistuvan puoliväliriiheen mennessä. Viimeisin lain uudistus on tehty vuonna 2016, ja voidaan perustellusti sanoa, että se on ajalleen ominaisesti ajateltu palvelevan pääasiassa eläkkeellä olevia kotona asuvia omaishoitajia.
Naisjärjestö KD Naiset edellyttää, että omaishoitolain kokonaisuudistus viedään suunnitellusti eteenpäin ja siten, että sosiaaliturvauudistuksessa otetaan realistisesti huomioon työikäisten kasvavat hoivavastuut läheisistään. On vahvistettava ansiotyön ja hoivavastuun ajallista yhteensovittamista sekä pienennettävä sitovasta hoivavastuusta aiheutuvia hoivaajien sosiaalisia ja terveydellisiä riskejä. Läheisen hoivasta johtuvat ansiotulon menetykset pitää myös ottaa huomioon, sillä nykyistä omaishoidon tukea ei ole lähtökohtaisesti ole tarkoitettu kompensoimaan ansiotulomenetyksiä. Lisäksi omaishoitaja korvaa käytännössä julkista hoivaa ja usein hän joutuu luopumaan ansiotyöstään osittain tai kokonaan. Myös työaikaan liittyvät joustot on mahdollistettava entistä paremmin ansiotyön ja läheisen hoidon yhteensovittamiseksi.
Myös työaikaan liittyvät joustot on mahdollistettava entistä paremmin ansiotyön ja läheisen hoidon yhteensovittamiseksi.
Edelleen julkisten moniammatillisten tiimien palveluiden niin omaishoitajille kuin asiakkaille on pystyttävä pitämään lakisääteisissä määräajoissa ja tiedonkulun tiimin jäsenten välillä on oltava sujuvaa, reaaliaikaista ja asiakkaan kokonaistilanteen huomioivaa.
Läheisen hoivaaminen ja hoito ovat lähimmäisen tekoja, mutta nykyinen omaishoitajien ja läheishoivaajien työelämän ja lähimmäisen hoivaamisen yhdistäminen on hoivaajien kannalta kohtuuttoman suuri taloudellinen, henkinen ja terveydellinen kannettavaksi henkilökohtaisena riskinä.