Kauko Kekkoselta ilmestyy jo kolmas kirja – ”Lähden ehdolle neljännelle kaudelle Heinolan valtuustoon”

7.2.2025 klo 07:45 Henkilöt Kristiina Kunnas

Kauko Kekkonen lähti pitkän harkinnan jälkeen hakemaan vielä neljättä valtuustokautta Heinolassa. Ahkeralta mielipidekirjoittajalta ilmestyy kolmas kirja.

– Meillä on Heinolassa nyt neljä valtuutettua, kun minun, Hanna-Liisa Endénin ja Jouko Vuorenniemen lisäksi on vielä Jade Gustafsson, joka siirtyi perussuomalaisista ryhmäämme, Kauko Kekkonen kertoo tyytyväisenä.

Hän on tammikuisena aamupäivänä pilkillä Ruotsalaisella, mutta se ei estä haastattelua.

– Lahnan kun laittaa uuniin ja mukaan kermaa ja voita, siitä tulee todella maukas. Sitä turhaan vieroksutaan ruotojen vuoksi. Ahvenen kun perkaa ja ruskistaa pannulla, on se tavattoman maukas, Kekkonen kuvailee saaliskalojensa laittoa.

Hän kertoo pureksivansa pienen paistetun ahvenen ruotoineen päivineen.

Kotipaikka on Ruotsalaisen rannalla.

– Miellyttävä paikka, mutta teettää töitä, kun asumme omakotitalossa.

Lumityöt ja lämmitykset vaativat kuntoa. Kauko Kekkonen on potenut pahaa kulumakipua olkapäässä kolmisen vuotta. Syksyllä tehdyn leikkauksen myötä hän on alkanut kuntoutua.

– Jotkut sanovat, että toipuminen voi viedä vuoden tai kaksikin. Hyväksyn sen, että ei enää kirvestä, vasaraa eikä mattojen tamppaamista. Onneksi voi tarttua kevyempiin työkaluihin vielä.

– Näitä ovat esimerkiksi akkukäyttöinen jääpora, hän toteaa.

Hyväksyn sen, että ei enää kirvestä, vasaraa eikä mattojen tamppaamista. Onneksi voi tarttua kevyempiin työkaluihin vielä.

Ahkeralta mielipidekirjoittajalta on juuri julkaistu kolmas kirja. Se kantaa nimeä Itkuja, iloja sekä ihmeitä Heinolassa ja maailmalla.

– Olen kirjoittanut maailman tilanteista kuten Ukrainan sodasta, Yhdysvalloista ja Israelista. Lisäksi kirjassa on aiempaa enemmän puheitani. On ollut monenmoisia puhetilaisuuksia saunailloista syntymäpäiviin ja useisiin hautajaisiin.

– Tietynlaisen rungon kirjassani muodostavat mielipidekirjoitukset sekä puheet ja aloitteet valtuustossa, Kekkonen listaa.

Hän myöntää inspiroituvansa usein puhumaan valtuustossa.

– Monet ovat kokouksissa ihan hiljaa. Minulla tällainen vaikuttamisen tarve edelleen elää.

Hän mietti pitkään tämänkertaista ehdokkuutta. Ikääkin on jo karttunut.

– Toisaalta päätös syntyi omasta  pohdinnasta, mutta kyllä mukaanlähtemistä toivottiin myös omasta joukosta. Meillä on hyviä ehdokkaita.

Nyt ehdolla ovat valtuustoryhmän kaikki jäsenet Gustafssonia myöden. Vahva ehdokas on myös teologian tohtori Risto Auvinen, joka oli Karmel-yhdistyksen toiminnanjohtajana mutta on palannut papiksi Heinolaan.

Viime vaaleissa 2021 Kekkonen keräsi KD-listan suurimman äänimäärän.

Uutuuskirjaa voi tilata suoraan kirjoittajalta: Kauko Kekkonen 040-5114714

Koneteknikkona toimineella Kekkosella on työkokemusta myös ulkomailta, sillä hän vietti vuodet 2005–10 lähetys- ja kehitysyhteistyössä Botswanassa.

Kauko Kekkosen mielipidekirjoitus sairaalakokemuksestaan

Sain erittäin hyviä kokemuksia Lahden keskussairaalasta

Sanotaan, että liikunta on lääkettä. Lienee oikein hyvä neuvo. Monet kokeilevat liikkumisen rajoja niin pitkälle, että mennään joskus yli sopivuuden rajan ja tulee ongelmia. Hyvin paljon kuntoileville tulee kulumia lonkkiin ja polviin, akillesjännevaivoja, toisinaan myös sydänongelmia.

Yksi suosittu kuntoilumuoto on halonhakkuu eli polttopuiden teko. En mielestäni liioittele, jos väitän, että olen kirvestä heiluttanut monien satojen mottien verran. Hyvää kuntoiluliikuntaa, eikö niin? Jokin aika sitten oikean käden olkapää alkoi reagoida niin, etten saanut sillä lakkia naulakkoon, enkä astioita kuivauskaapista. Piti opetella vasenkätiseksi.

Lääkärikäynneillä suositeltiin tekonivelleikkausta kuluman takia. Ensin sitä hieman pelkäsin, mutta siihen sitten mentiin erilaisten vaiheiden jälkeen. Leikkaushuoneessa yksi hoitaja vitsaili, että nyt voit ajatella, että pian pääset etelän aurinkoon lepäämään ja nauttimaan hyvästä olosta. Tunsin vielä hyvin, kun puudutuspiikki annettiin. Sitten tuotiin suukoppa ja kehotettiin hengittämään syvään raitista ilmaa. Aika pian nukahdin tuohon ”raittiiseen ilmaan”. Kun heräsin, oletin, että olin nukahtanut pari minuuttia ja kyselin, joko kohta leikkaustoimet alkavat? Sain vastauksen, että toimenpide on jo suoritettu. Eikä siinä vaiheessa ollut minkäänlaisia kipuja missään. Leikkauksessa taisi mennä vajaa pari tuntia. Tämä oli yksi fantastisimpia kokemuksia elämäni aikana. Asiaa, jota pelkäsin, olikin näin miellyttävä kokemus.

Pian pystyin laittamaan kännykällä viestin Facebook-sivuilleni seuraavasti: ”Tarina kertoo, että leikkaus meni hyvin, mutta potilas kuoli. Minulla meni hieman toisin, kiitos esirukouksista.” Yksi  FB-kaveri säpsähti, mutta pian huomasi, että vielä huumori pelasi.

Koska leikkaus tehtiin perjantaina, sain monenlaista jälkihoitoa vielä viikonvaihteen aikana. Yksi hoitaja sanoi, että he ovat täällä sitä varten, että potilailla olisi mahdollisimman hyvä olla. Eihän siinä tarvinnut erikoisia eleitä suorittaa, kun siinä halattiin ja kyllä halaus yleensä tuo hyvää oloa.

Kotona sitten jatkui ”kotilääkärin”, fysioterapeutti Helena-vaimon hyvä huolenpito. Kipulääkkeitäkin piti käyttää jonkin aikaa, mutta toipuminen on sujunut ilman takapakkeja. Kiitos kaikille hyvästä huolenpidosta.

Kauko Kekkonen, kaupunginvaltuutettu kd

Julkaistu Itä-Häme-lehdessä

Kauko Kekkosen tuoreen kolmannen kirjan kannet näyttävät tältä. – Muistelen uudessa kirjassani aiempaa enemmän omaa elämääni. Tallennan kirjoittamani mielipidekirjoitukset kotisivuille ja kirjaan – näin niihin pääsee palaamaan tarvittaessa, Kekkonen kertoo.

 

Ylös