Eero Klaavo valitsi kristillisdemokraatit perusteellisen pohdinnan jälkeen

7.2.2025 klo 14:08 Politiikka Samuli Rissanen

Pohjois-Savon KD:n puheenjohtaja Eero Klaavo, 23, kiinnostui politiikasta yläasteikäisenä. – Pyrkimys vaikuttamaan asioihin ja etsimään ratkaisuja ongelmiin on minulle luonteenomaista, hän kertoo.

Kristillisdemokraatit ei ollut kuitenkaan itsestäänselvä valinta.

– Luin kaikkien silloisten eduskuntapuolueiden ohjelmat läpi ja koin, että KD:n tavoitteet olivat eniten linjassa omieni kanssa. Koska taustani ei ohjannut minua KD:n suuntaan, jouduin käymään puolueen valinnassa perusteellista pohdintaa.

– Lopulta koin, että kristittynä ihmisenä minulla ei ole todellista vapautta toimia omien arvojeni mukaisesti missään muussa puolueessa. Minut otettiin avosylin mukaan puolueen työhön ja olen kiitollinen kaikesta tuesta ja kannustuksesta.

Kristillisdemokraateissa Klaavoa puhututtaa erityisesti ratkaisukeskeisyys, kestävä talouspolitiikka ja halu edistää hyvinvointia kokonaisvaltaisesti.

Hän lähti ensimmäistä kertaa ehdolle kuntavaaleissa 2021 ja sen jälkeen ollut ehdokkaana aluevaaleissa 2022 ja eduskuntavaaleissa 2023.

Vaalikampanjoissa hän on pyrkinyt tavoittamaan monipuolisesti erilaisia äänestäjiä.

– Koska olen kampanjoinut opiskelijabudjetilla, olen pyrkinyt ottamaan huomioon sen, miten tavoittaisin samoilla resursseilla mahdollisimman paljon ihmisiä. Lehtimainonta on kallista verrattuna muihin kampanjointitapoihin ja en siksi ole mainostanut sanomalehdissä.

Klaavo uskoo kohtaamisen voimaan ja siihen, että hyvä kasvokkain kohdattu ehdokas jää mieleen.

– Monet ikäluokkani ihmiset tekevät valintansa puhtaasti netin vaalikoneiden avulla. Mainostaminen sosiaalisessa mediassa tavoittaa ihmisiä laajalti.

Piirin puheenjohtajalla ei ole vaalien alla vapaa-ajanvietto-ongelmia. Klaavon mukaan vaalikampanjan toteuttamisessa on tärkeää hyvä kalenterityöskentely, ahkera uutisten lukeminen ja tiivis yhteydenpito muihin toimijoihin.

– Uskon, että samalla, kun pitää yhteyttä toisiin aktiiveihin, ehdokkaisiin ja tukijoukkoihin ympäri laajaa maakuntaa, tulee samalla tehneeksi myös omaa vaalityötä. Politiikassa uskon pitkäjänteisyyteen ja siihen, että näiden vaalien eteen tehty työ kantaa hedelmää myös tulevissa koitoksissa.

Yksi Klaavoa ohjaavista arvoista on se, että taloutta tulee hoitaa kestävästi.

– Ei ole reilua, että tulevat sukupolvet maksavat tämän sukupolven laskua. Tiukassa taloudellisessa tilanteessa on tarpeen käydä läpi tarkalla kammalla nykyiset menot.

– Kun kyseeseen tulee karsiminen, päädytään arvokeskusteluun siitä, mikä lopulta on tärkeintä. Pidän KD:n vaaliteemasta ”Tärkeimmistä tinkimättä”. Päätöksenteossa on tärkeää pitää heikomman puolta.

Yhteiskunnan tulisi Klaavon mukaan nykyistä enemmän tukea kansalaisten terveyttä. Tietoa ja mahdollisuuksia kestävämpiin elintapoihin tulisi lisätä. Kansalaisten parempi terveydentila helpottaisi myös julkisen talouden tilaa, kun sairauksia jäisi syntymättä, sairaspoissaolot vähenisivät ja hoidontarve pienenisi.

Alueellinen tasavertaisuus tulisi myös huomioida päätöksenteossa nykyistä paremmin. Itäisen Suomen asuttuna ja elinvoimaisena pitäminen on Klaavon mukaan myös turvallisuus- ja huoltovarmuuskysymys.

– Puhdasta kotimaista ruokaa ja ruoantuotantoa tulisi arvostaa nykyistä enemmän.

Toisaalta Pohjois-Savossa asuvat tilastollisesti Suomen sairastavimmat ihmiset. Palveluntarve alueella on suurta ja ikärakenne vääristynyt. Hyvinvointialueella on vaikeuksia saada riittävästi pätevää hoitohenkilökuntaa etenkin pienemmille paikkakunnille ja palveluverkkoa joudutaan supistamaan tiukan taloustilanteen vuoksi.

– Lähipalvelun lakkauttaminen johtaa nopeasti tilanteeseen, jossa yksittäinen perusterveydenhuollon käynti matkoineen tarkoittaa asiakkaan näkökulmasta kokonaisen päivän uhrausta. Soteuudistuksessa kunnille jääneet sotekiinteistöt rasittavat kuntien taloutta.

Eero Klaavo

– 23 vuotias kuopiolainen, kotoisin Kaavilta.

– Pohjois-Savon hyvinvointialue
– Perheeseen kuuluvat vaimo ja vajaan vuoden ikäinen tytär.
– Opiskelee kirkkomusiikkia Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Aikaisemmin suorittanut ylioppilastutkinnon ja liiketoiminnan ammattitutkinnon.
– Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen, yhteisen kirkkoneuvoston varajäsen, yhteisen kirkkovaltuuston varajäsen
– Harrastukset politiikan ulkopuolella: laulaminen ja urkujen soittaminen, lukeminen, kieltenopiskelu sekä lenkkeily

Kuuntele myös Eero Klaavon haastattelu Radio Deillä lauantaina 8.2. klo 12.50 alkaen.

Ylös