Varsinais-Suomen KD:n tuore puheenjohtaja Sirkku Kemppainen: ”Kannattaa kysyä – sillä voi olla iso vaikutus”
8.2.2025 klo 10:20
Viikon valtuutettu
Kristiina Kunnas

– Kannustan kysymään! Minulle tehdystä kysymyksestä alkoi prosessi, joka johti siihen, että olen nyt piirin puheenjohtaja, Sirkku Kemppainen kertoo. Hänet kuvattiin puoluevaltuuston kokouksessa Eduskuntatalossa loppuvuodesta 2024. Kemppainen on ehdolla Liedon kaupunginvaltuustoon ja Varsinais-Suomen aluevaltuustoon. (Kuva Kristiina Kunnas)
– Yksi minulle esitetty kysymys johti siihen, että olen nyt piiripuheenjohtaja, kertoo Varsinais-Suomen KD:n tuore puheenjohtaja Sirkku Kemppainen.
Sirkku Kemppainen kertoo, että ehdokashankinnassa on loppurutistus.
– Meillä on tällä hetkellä 78 ehdokasta, edellisissä kuntavaaleissa oli yhteensä 87 ehdokasta. Aluevaaleissa meillä oli viimeksi 98 ehdokasta, nyt on 60. Joten on syytä loppukiriin.
– Teknisiä vaaliliittoja on muutamissa kunnissa, aluevaaleihin menemme omalla listalla.
– Moni miettii vielä ehdokkuuttaan. Mutta Varsinais-Suomen paikallisosastoissa alkaa olla jo hyvä vaalimeininki. Olemme saaneet myös uusia jäseniä ja ehdokkaita.
Varsinais-Suomen paikallisosastoissa alkaa olla jo hyvä vaalimeininki. Olemme saaneet myös uusia jäseniä ja ehdokkaita.
– Positiivisella mielellä mennään kohti vaaleja, tämän vuoden alussa piiripuheenjohtajana aloittanut Kemppainen kertoo.
Kemppainen pohtii, että aluevaltuustoista on koitunut myös hyvää, esimerkiksi näkyvyydelle.
– Ryhmärahan turvin mahdollistui oman toimitilan vuokraaminen KD:lle aivan Turun ydinkeskustasta. Olemme voineet järjestää sotepe-aiheisia tilaisuuksia maakunnassa, mikä on laajentanut piirin yhteistyöverkostoja alueen eri järjestöjen ja toimijoiden kanssa.
– Maakunnan puolueiden välisessä yhteistyöelimessä on paikka nyt myös KD:llä. Lisäksi verkostoituminen on tuonut yhteyksiä muiden puolueiden ’kellokkaisiin’, mikä on eduksi vaalien jälkeisissä luottamuspaikkaneuvotteluissa.
Kemppainen toteaa, että alue- ja eduskuntavaalien sama äänestysalue tuo ehdokkaille mahdollisuuden koeponnistaa kampanjointia jo seuraavia eduskuntavaaleja ajatellen.
– Konkreettisia esimerkkejä valtuustotyöskentelyn aikaansaannoksesta on se, että tiukasta taloustilanteesta huolimatta Varhassa on saatu terveyskeskusten ja hammashoidon vastaanotoille pääsy paranemaan verrattuna aikaan ennen soteuudistusta.
Kemppaisen tulo piiripuheenjohtajaksi oli mielenkiintoinen. Liedon kaupunginvaltuutettuna ensimmäistä kautta istuvalle Kemppaiselle esitettiin yksi kysymys, pyyntö lähteä puheenjohtajaksi. Siitä alkoi oma prosessi.
Aloin vakavasti pohtia, mitä minulle merkitsee se, että olen saanut äänestäjiltä niin paljon luottamusta, että olen nyt yhteiskunnallisessa palvelutehtävässä.
– Aloin vakavasti pohtia, mitä minulle merkitsee se, että olen saanut äänestäjiltä niin paljon luottamusta, että olen nyt yhteiskunnallisessa palvelutehtävässä.
– Yllättäen pohdinnasta muodostuikin päässäni isompi asia. Oli oikeastaan pakko suostua kantamaan korteni kekoon vielä merkittävämmässä roolissa.
– Joku ehkä voisi nimittää tuota johdatukseksi, ja sellaisena sen haluaisin itsekin nähdä.
– Tosin ei ole vielä aavistustakaan, minkälaista merkitystä tällä pestilläni on. Olen kuitenkin omalta osaltani tekemässä sitä, minkä koen tärkeäksi. Samalla rohkaisen kysymään – sillä voi olla iso vaikutus!