Essayah taitaa kunnon ajoituksen

30.12.2014 klo 11:27 Uutiset Samuli Rissanen

– Neljä kuukautta on aikaa vaaleihin. Aika ei ole kovin pitkä, mutta tärkeintä on kunnon ajoitus, entinen huippu-urheilija tietää.

Kristillisdemokraattien kansanedustajana ja europarlamentaarikkona vaikuttanut Sari Essayah kertoo Iisalmen Sanomissa 28.12. paluustaan tutuille lenkkipoluille kotimaisemiinsa Pohjois-Savoon. Viime kesäkuun eurovaaleissa rannalle muhkeasta äänisaalistaan huolimatta jäänyt Essayah kertoo lenkkeilevänsä jälleen samoilla Lapinlahden maanteillä kuin huippu-urheiluvuosinaan 1990-luvulla.

– Yritän olla miettimättä, että tuossa kohtaa tulee niin ja niin monta kilometriä täyteen, hän hymähtää.

Lapinlahdelle palaaminen päätti Essayahin elämässä yhden aikakauden, mutta ei aiheuttanut mitään peruuttamatonta. Politiikka on tarttunut tukevasti häneen ja hän politiikkaan. Essayah on tekemässä paluuta eduskuntaan KD:n Savo-Karjalan piirin ehdokaslistalta. Parin viikon kuluttua alkaa eduskuntavaalien kampanjointi.

– Neljä kuukautta on aikaa vaaleihin. Aika ei ole kovin pitkä, mutta tärkeintä on kunnon ajoitus, entinen huippu-urheilija tietää.

Eduskuntavaaliehdokkaaksi suostuminen ei ollut kuitenkaan itsestäänselvyys.

– Kyllä päätöstä piti kesällä harkita. Työkoneiston ja kodin purkaminen Brysselistä oli todella työläs prosessi, hän myöntää.

Essayah lähtee eduskuntakampanjaansa kevein askelin. Euro- ja presidentinvaalikampanjat veivät hänet usein myös Pohjois-Karjalaan, jonka vaalipiiri on nyt yhdistetty Pohjois-Savoon. Itäinen vaalipiiri on siis jo hänelle tuttu. Lisäuskoa menestymismahdollisuuksille antavat eurovaalien huimat äänimäärät.

– Kyllä luottamusta lisää se, että minua ovat äänestäneet monet muutkin kuin perinteiset kd-äänestäjät, Essayah pohtii maanläheiseen tapaansa. Vuodet poliitikkona Varsinais-Suomessa antoivat kaukonäkemystä myös Pohjois-Savon päätöksentekoon ja edunvalvontaan.

– Alueen edunvalvonta on täällä paljon Varsinais-Suomea passiivisempaa ja näkymätöntä. Turun seudulla alueen kansanedustajat kokoontuvat kerran kuussa joko palavereihin tai yrityskäynneille. Edustajilla on yhteinen näkemys alueelle tärkeistä hankkeista, niiden eteen tehdään yhdessä töitä ja hankkeista myös tiedotetaan aktiivisesti.

– Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan tärkeiden hankkeiden listaaminen ja niiden ajaminen kohti maalia ovat ensimmäisiä tehtäviä, jos valituksi tulen, Essayah lupaa.

Ylös