Konkariehdokkaita kaipaillaan vielä useassa KD-piirissä

7.1.2015 klo 10:34 Uutiset Samuli Rissanen

KD:n ehdokasasettelu on edennyt kohtuullisen hyvin, mutta edellisissä vaaleissa pärjänneitä konkareita kaivataan listoille useassa piirissä.

Järjestöpäällikkö Mikko Rekimies kertoo, että puolueella on nyt 115 nimettyä ehdokasta, mutta lupautuneita on lisäksi parikymmentä.

– Joulun ja uuden vuoden tienoilla ei ole pidetty piirikokouksia, joten virallisesti ei ole kaikkia lupautuneita ehditty nimeämään, Rekimies kertoo.

Kaikkiaan Kristillisdemokraatit kokoavat listoilleen noin 200 eduskuntavaaliehdokasta. Määrä on likipitäen sama kuin edellisissäkin vaaleissa, joskin vaaliliitot vaikuttavat hieman kokonaislukuun. Tällä kertaa vaaliliitto on varmistunut ainoastaan Lapissa.

– Toki niistä parissa muussakin piirissä edelleen neuvotellaan, Rekimies sanoo.

Paras ehdokastilanne on tällä hetkellä Hämeessä, jossa lista on käytännöllisesti katsottuna täynnä. Pirkanmaalla viimeisiä ehdokkaita kalastellaan vielä Tampereen seudulta. Savo-Karjalan tilanne on parantunut viime päivinä kiteeläisen Sirpa Suikkasen ja kuopiolaisen Björn Cederbergin ehdokkuuksien myötä. Heikkoimmilla ollaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun piirissä, joissa ei ole vielä yhtään virallisesti nimettyä ehdokasta. Hyviä nimiä kaivataan lisäksi vielä Keski-Suomeen, Varsinais-Suomeen, Helsinkiin ja Uudellemaalle. Vaasan seutu Etelä-Pohjanmaalla tarvitsee myös vahvistusta. Kaakkois-Suomessa Kouvolaan ja Mikkeliin voisi vielä asettua ehdokkaaksi hyviä nimiä.

– Nyt tarvitaan niitä ehdokkaita, jotka ovat edellisissä vaaleissa keränneet mukavasti kannatusta, Rekimies vetoaa.

Ylös