Pariisin terrori-iskun tehneiden piiritys jatkuu

9.1.2015 klo 15:33 Uutiset

Piiritetty terroristikaksikko on ilmoittanut haluavansa kuolla marttyyreina.

Pariisista kolmenkymmenen kilometrin päässä lounaaseen sijaitsevassa Dammartin-en-Goëlen kylässä olevaan kirjapainoon  linnoittautuneet veljekset ovat  keskustelyhteydessä taloa piirittävien poliisien kanssa. He ovat ilmaisseet haluavansa kuolla marttyyreina.

Samanaikaisesti Pariisissa on meneillään perjantai-iltapäivällä alkanut panttivankitilanne.

Kahdentoista kuolonuhrin jäljiltä autolla paenneiden veljesten kiinnisaamiseen on valjastettu yli 80 000 poliisia ja terrorismin torjuntaan koulutettuja erikoisjoukkoja.

Kylän asukkaat on evakuoitu koteihinsa, ja koulut ovat sulkeneet ovensa piiritystilanteen johdosta.

Toistaiseksi ei ole saatu vahvistusta sille, onko terroristeilla mahdollisesti panttivankeja linnoittautumispaikassaan.

Samanaikaisesti Pariisissa on meneillään perjantai-iltapäivällä alkanut panttivankitilanne. Juutalaisen keittiön käyttämää kosher-ruokaa myyvässä kaupassa on ollut ammuskelua. Torstaisesta naispoliisin ampumisesta epäillyn miehen on uutisoitu pitävän sisällä viittä panttivankia, joihin kuuluisi myös naisia ja lapsia.

 

Ylös